Y Ddraig Goch ddyry gychwyn

Olen päässyt Droylsdenin matkassa ihan ulkomaille asti. Tälle kaudelle Conference Northiin noussut walesilainen Colwyn Bay FC isännöi tänään Droylsdenia ja odotan tasaista kamppailua. Mietin klubitalon baaritiskin jonossa, uskaltaisinko käyttää oppimaani kymrin kielistä lausetta ‘Bydd y dyn hwn yn talu am bopeth’ (‘tämä herrasmies maksaa kaiken’) mutta koska komeiden herrasmiesten sijasta lähistöllä on vain vanhoja lättähattupappoja, päätän maksaa juomani itse. Colwyn Bayn kotistadion Llanelian Road (tai The Red Lion Foods Stadium kuten virallinen nimi nykyisin kuuluu) on erittäin sympaattisen oloinen stadion; kahdella sivulla kohoavat vihreät pellot, lipputangossa liehuu Walesin Punainen lohikäärme ’Y Ddraig Goch’ ja lähes kaikki opasteet ovat kaksikielisiä. Käsiohjelma on vain englanninkielinen, mutta erittäin ammattimaisesti tehty ja £1.50 hintaisena halvin koko liigassa. Ostan 'Siop y Clwb':ista Colwyn Bay FC:n pinssin muistoksi ja otan muutaman valokuvan katsomon takana olevien muurien graffiteista. 

Colwyn Bay FC perustettiin jo 1881 ja seura aloitti pelaamalla Walesin omissa sarjoissa, siirtyen kuitenkin jo 1930-luvulla Englannin sarjoihin pelaten seitsemän vuotta Birmingham & District liigassa, kunnes seura joutui palaamaan takaisin takaisin kotimaansa sarjoihin johtuen pitkistä ja kalliista pelireissuista. Myöhemmin he palasivat takaisin Englannin sarjoihin ja Seagulls voitti Northern Premier Leaguen 1992, mutta kohtasi jälleen ongelmia, kun Walesin palloliitto kielsi walesilaisia joukkueita osallistumasta Englannin non-league sarjoihin, koska he halusivat nostaa League of Walesin tasoa. Riita Seagullsin ja FAW:n välillä siirtyi oikeussaleihin ja Colwyn Bay FC lähti Walesistä evakkoon pelaten Northwichissa ja Ellesmere Portissa, jotta he saisivat jatkaa NPL:ssa. Tilanne ratkesi vasta 1995 High Courtin päätöksellä ja seura pääsi palaamaan Llanelian Roadille.   

Seuraan maalin takaa, kun joukkueet tulevat kentälle kuuluttajan toivottaessa katsojat tervetulleeksi sekä englanniksi että kymrin kielellä. Ottelu, kuten luultavasti jokainen peli Britanniassa tänään, alkaa minuutin aplodeilla viime sunnuntaina menehtyneen Walesin managerin Gary Speedin muistoksi. Speedo oli eräs ensimmäisistä sankareistani brittikentillä, ja sunnuntain suru-uutinen veti kyllä aika hiljaiseksi. Suureksi yllätyksekseni Walesiin on saapunut 20 Bloods-fania ja erityisesti teinimölisijät ovat yllättävän äänekkäitä, tosin ’Droylsden! Droylsden!’ huutojen sijaan päädystä kaikuu ‘England! England!’. Siirryn kohti päätyä, johon Bloods hyökkää, mutta päätykatsomon sijaan hyppään istumaan sivukatsomon takana olevalle muurille. Ottelu ei ehdi vanhentua kuin reilun viisi minuuttia, kun kotijoukkue menee johtoon. Tämä ei kuitenkaan hiljennä vieraskannattajia, vaan fanijoukko kajauttaa aivan uuden kannustuslaulun ‘We’re one-nil down – we don’t give up. We’re Super Droylsden and we’re going up!’ Vartin pelin jälkeen vieraat tasoittavat, kun Nat Kerr pukkaa pallon sisään kulmapotkusta. Colwyn Bayn Danny Lloyd aiheuttaa jatkuvasti harmaita hiuksia Bloods-puolustukselle, ja kotijoukkue iskeekin vielä kaksi maalia ennen taukovihellystä. Ensimmäinen puoliaika on jo aivan lopuillaan, kun huomaan Droylsdenin pelaajan lapikkaasta lähteneen purkupallon lentävän suoraan minua kohti. Yritän laittaa jalkani eteen ja potkaista pallon suoraan volleysta takaisin kentälle, mutta suunnitelmani epäonnistuu komeasti; pallo osuu kivuliaasti polveeni ja kimpoaa siitä jonnekin stadionin ulkopuolelle. Olisi pitänyt uskoa sitä stadionin seinässä näkemääni kylttiä, missä kehoitettiin varomaan kentältä lenteleviä palloja!

Toisen puoliajan alussa kenttäkuuluttaja kertoo jotakin, mutta en saa rätisevästä kuulutuksesta muuta selvää, kuin että Seagulls otti ex-Droylsden hyökkääjän Lee McEvillyn sisään. Katselen ihmeissäni Colwyn Bayn kärkimiehiä ja keskikenttäpelaajia ja mietin, kuinka kovasti McEvilly on mahtanut muuttua sitten toukokuun, koska yksikään pelaajista ei näytä kaljulta ja lihavalta Scouserilta.Toinen jakso alkaa Droylsdenin osalta todella heikosti ja ensimmäisen kymmenen minuutin sisään kotijoukkue on iskenyt kaksi maalia lisää. Hieman 5-1 johtomaalin jälkeen löydän McEvillynkin; mies seisoo maalipuiden välissä hanskat kädessään! Joukkueen ykkösveska Chris Sanna on ilmeisesti saanut jonkun kolhun ja heillä ei ole ollut kakkosmaalivahtia rosterissa (kuten ei myöskään Droylsenilla, koska Phillo on vielä tämän ottelun pelikiellossa). Colwyn Baylla on hyökkääjä maalissa ja Droylsden on silti 5-1 tappiolla?!? Totta puhuen Bloods ei saa edes sen kummempia tilanteita rakennettua ja McEvilly näyttääkin viettävän suuren osan ajastaan heittäen herjaa parille maalin takana seisovalle Bloods-fanille. Joukkueen otteet eivät todellakaan lupaa hyvää ensi viikon FA Trophy matsiin Conferencessa pelaavaa Mansfieldiä vastaan!

Minulle tämän päivän peli on viimeinen Droylsdenin matsi ennen kun lähden joululomalle Suomeen ja harmittelen joukkueen surkeaa esitystä. Minua ei haittaisi niinkään, vaikka Bloods olisi tappiolla kunhan joukkue olisi taistellut ja rakentanut tilanteita, mutta laiska ja hampaaton peliesitys saa minut jälleen miettimään vieraspeleissä reissaamisen järkevyyttä. Pakka näyttää olevan aivan sekaisin koska kärkimiehet huitelevat palloa mihin tahansa muualle kuin maalin suuntaan ja keskuspuolustaja Chris Brown näyttää hääräilevän hyökkääjän roolissa. Vartti ennen loppua Bloods saa Colwynin kilpikonnapuolustuksesta huolimatta hieman painetta McEvillyn vartioimalle maalille ja ensin Brown iskee 5-2 kavennuksen ja heti perään Conference Northin lokakuun pelaajaksi valittu Danny Rowe tekee vieraiden kolmannen maalin. Pieni toivonkipinä alkaa itää mielessäni Walesin jäätävän koleassa säässä ja alan lapsenomaisesti uskomaan, että Bloods tasoittaa vielä pelin. Droylsdenin hienoinen painostus ei kuitenkaan kestä kauaa, vaan peli siirtyy jälleen kohti vierasjoukkueen maalia. Kun Seagulls on saanut pallon vasta hieman keskirajan väärälle puolelle, virkaatekevä maalivahti McEvilly istahtaa kasuaalisti nurmelle ja alkaa nojailemaan maalipuuhun. Tilanne naurattaa sekä koti- että vierasjoukkueen kannattajia ja miehen luottamus joukkuetovereihinsa palkitaan, kun Danny Lloyd viimeistelee hattutemppunsa minuuttia ennen täyttä aikaa ja viimeinenkin toivonkipinä mielessäni sammuu. Se oli sitten siinä…

Colwyn Bay FC-Droylsden 6-3

(Lloyd 3, Hopley 2, Lea; Kerr, Brown, Rowe)

Llanelian Road, Colwyn Bay 03.12.2011

Yleisöä 272

Tell me ma, me ma

Aaah, FA Trophy. Kauden toinen mahdollisuus aloittaa Wembleystä unelmoiminen pieleen menneen FA Cupin jälkeen. Viime kaudella Bloods koki historiansa menestyksekkäimmän Trophy taipaleen päästen 3.varsinaiselle kierrokselle, jossa joukkue putosi uusintaottelun jälkeen Blythia vastaan. Kuten viime lauantain Solihull-pelissä, Bloods lähtee otteluun ilman kakkosmaalivahtia, koska Phillo kärsii kolmen ottelun pelikieltoa Celtic-pelin soihdun heittämisestä. Ja kuten viime lauantaina, minä olen hieman huolissani tästä ja toivon hiljaa mielessäni, että maalivahdin tonttia hoitava Sean Lake ei a) loukkaannu eikä b) saa punaista korttia. Vastassa tänään on Witton Albion, joka pelaa Northern Premier Leaguen ykkösdivisioonassa, eli kaksi sarjatasoa Droylsdenin alapuolella. 1887 perustetun seuran menestyksekkäimmät vuodet sijoittuvat 90-luvun alkupuolelle, jolloin Albion pelasi kolme kautta Conferencessa. Wittonilla on myös Droylsdenia kovempi track record FA Trophyssa: 90-luvulla seura pääsi säännöllisesti semifinaaleihin ja 1992 aina finaaliin asti, mutta hävisi nousunsa liigatasolle jo varmistaneelle Colchesterille Wembleyllä 3-1.

Albionin kotikaupunki Northwich sijaitsee vain nelisenkymmentä kilometriä Manchesteristä, joten paikalle on tullut yli 80 vieraskannattajaa. Kuuntelen kateellisena heidän kovaäänistä kannustustaan ja mietin, että en ole koskaan nähnyt Droylsdenin tuovan mihinkään yhtä paljon vierasfaneja. Minulla ei ole aavistustakaan kuinka paljon Albionilla käy kotiotteluissa katsojia, mutta ilmeisesti aika hyvin, koska vierasfanit uskaltavat nenäkkäästi viisastella ’This is all you get at home?’ ja ’Shit ground, no fans’. Yleisömäärä näyttääkin jälleen hyvin pieneltä, jos vierassektiota ei oteta lukuun, eikä edes Droylsdenin teinimölisijöitä näy paikalla. Tosin huhujen mukaan yksi heistä on saanut porttikiellon heitettyään Celtic-pelissä bangerin kentälle ja ainakin Solihull-matsissa kyseinen jannu näyttikin pariin otteeseen kurkkivan peliä stadionin viereisen Kings Head-pubin aidan yli. Vasemmalla puolellani seisovien vieraskannattajien meteli nousee kolmenteen potenssiin 18. minuutilla, kun Albion pelaajaa rikotaan rangaistusalueen rajan tietämillä ja sitä seurannut vapari pamahtaa maalipuiden kautta maaliin. Olipa komea veto, ihastelen harmistuneena. Witton hallitsee peliä niin kentällä kuin katsomossakin. Olen yllättynyt siitä, kuinka hyvin joukkue rakentaa peliä noinkin mutasarjaporukaksi, tosin täytyy sanoa, että kun Droylsden pääsee harvoihin hyökkäyksiinsä, Wittonin purkupallot menevät minne sattuu, yleensä kauas stadionin ulkopuolelle. Mutta jos Albionin purkupallot menevät minne sattuu, niin Bloodsin puolustus ei pärjää juuri yhtään paremmin ja yleensä niin luotettava James Vaughan on erityisesti helisemässä. Wittonin fanijoukon laulaessa ilkkuen ’Conference North? You’re having a laugh’ Bloods saa harvinaisen hyökkäyksen 20.minuutin kohdalla ja tilanne menee kulmapotkuksi. En ole kovinkaan luottavainen, koska Droylsden on hyvin harvoin loistanut erikoistilanteissa, mutta peruspessimistisyyteni osoittautuu turhaksi, kun Danny Rowe tasoittaa maalinedusta kuhinasta.

Hieman puolen tunnin pelin jälkeen Droylsdenin veto pamahtaa ylärimaan ja siitä maalinsuulle. Itse seison väärässä päädyssä enkä näe tilannetta kunnolla, mutta pelaajat viittovat maalia. Tuomari kuitenkin päättää toisin ja ottelu säilyy tasatuloksessa. Keli on yllättäen muuttunut aivan hirveäksi ja talvisen kolea sade piiskaa Butchers Armsia. Lähelläni Droylsdenin naiskannattaja (jonka olen mielessäni nimennyt Tuutikiksi, koska hän muistuttaa tuota Muumeista tuttua hahmoa) yrittää aloittaa ’Oh, when the Bloods...’ chantin, mutta muu yleisö ei lähde mukaan. Kotijoukkueen peli on oudon hätäilevää ja peliajatus näyttää jääneen pukukopin puolelle. Siis minne nuo syötöt menee? Aivan ensimmäisen puoliajan viime sekunneilla Nat Kerr taklaa rajun näköisesti vastustajaa ja tuomari puhaltaa pelin poikki. Kerr urputtaa tuomarille ja riitelee joukkuekavereidensa kanssa (ei siis mitään uutta tällä saralla...) ja ympäriltäni kuuluu valtava ’Off! Off!’ –kuoro. Pelkään jo pahinta, mutta puolustajalle heilahtaa tilanteesta vain keltainen kortti.

Kotijoukkue palaa tauolta aivan uudella peli-ilmeellä ja jo ensimmäisellä minuutilla Steve Hall pääsee laukaisemaan, mutta tuhlaa maalipaikan vetämällä metrikaupalla yli maalin. Bloods hallitsee nyt peliä selvästi ja Albionin vauhti on hyytynyt, mutta kuten niin usein tällä kaudella, joukkue ei saa palloa maaliin mistään tilanteesta. Kun varsinaista peliaikaa on jäljellä noin 20 minuuttia ja minulta alkaa vähitellen usko loppua. Witton katkoo lähes kaikki Droylsdenin keskitykset ja kun joukkue silloin tällöin pääsee maalipaikkaan, laukaus menee yli. Muidenkin kannattajien turhautuminen on silminnähtävää ja tähänastiset kannustavat huudot alkavat vaihtua painokelvottomiin kommentteihin. Bloods pääsee hyökkäykseen ja minä lähes rukoilen kaulahuivini takana piilossa että tästä vihdoin tulisi maali. Danny Rowe tekee työtä käskettyä ja iskee hurjalla tykillä 16:sta metristä johtomaalin. Maali vapauttaa kotijoukkueen ja peli alkaa sujua. Joukkue rakentaa pari hyvää hyökkäystä, mutta kolmatta maalia ei tule. Carlos kuljettaa pallon oikealta laidalta kohti maalia ja maalivahti nyrkkeilee laukauksen Steve Hallin lapikkaaseen. Maalivahti torjuu myös Hallin vedon mutta pallo pompahtaa huippuvireessä olevalle Rowelle, joka pistää pallon nätisti maalin alanurkkaan, mutta tuomari hylkää maalin paitsiona. Ottelun lopussa neljäs erotuomari osoittaa käsittämättömät neljä minuuttia lisäaikaa.Witton käyttää tämän hyväkseen ja painostaa. Bloods kuitenkin kestää ja jatkaa seuraavalle kierrokselle. Kenttäkuuluttaja kiittää Wittonin kannattajia hienosta kannustuksesta ja kun taputan kentältä poistuville pelaajille, en voi olla hyräilemättä itsekseni:

  ’Tell me ma, me ma. I won’t be home for tea. We’re going to Wembley! Tell me ma, me ma.’

Droylsden-Witton Albion 2-1
(Rowe 2; Harrison )
FA Trophy 3rd Qualifying Round
Butchers Arms 26.11.2011
Yleisöä 304

Tasapeli hevonperseessä

Saavun Overpoolin rautatieasemalle hyvissä ajoin ennen ottelun alkua. Olen katsonut kartasta, että vaikka Vauxhall Motorsin kotistadion Rivacre Park on keskellä ei mitään, niin sinne menee suora tie ja luulen käveleväni sen puolessa tunnissa. Tämä jättäisi minulle reilusti aikaa katsella ympärilleni stadionilla ja haistella tunnelmaa ennen ottelua. Olen kävellyt vasta kymmenisen minuuttia, kun huomaan, että tie loppuu. Tai ei lopu, vaan muuttuu pelkäksi kapeaksi maantieksi, jonka varrella ei ole minkäänlaista piennarta, jota pitkin kävellä. Katselen ympärilleni ja mietin, mitä seuraavaksi. Huomaan tien vieressä polun, joka menee oikeaan suuntaan ja päätän kokeilla sitä. Polku johtaa johonkin puistoon ja iäisyydeltä tuntuvat ajan sitä tallattuani huomaan palanneeni takaisin sinne, mistä lähdin -  Overpoolin rautatieaseman kulmalle. Kello on jo varttia vaille kolme ja alan panikoimaan. Menen läheiseen pubiin ja kysyn baarimikolta taksin numeroa. Pian pääsen hyppäämään kumijalan kyytiin ja saavun stadionille juuri ja juuri ajoissa. Päätän, että paluumatkalla kierrän pidemmän kaavan mukaan Little Suttonin asemalle.  

Ottelu, kuten kaikki muutkin tänään, alkaa minuutin hiljaisuudella Rememberance Sundayn vuoksi.  Paikalle on tullut vain noin kymmenen Bloods-fania, eikä kotijoukkueellakaan näytä olevan kuin reilu satakunta kannattajaa, joten 2500 kapasiteetin Rivacre Park näyttää todella autiolta. Toisaalta, mikä ihme se nyt on, kun kenttä on keskellä hevonpersettä, jonne ei pääse kuin omalla autolla? Tai kenties tämä on ollut The Motormens:in alkuperäinen idea – onhan joukkue perustettu vuonna 1963 Vauxhallin autotehtaan (jonka tuotteet kulkevat Suomessa muistaakseni Opelin nimellä) toimesta ja ehkä tehtaanpatruunat toivoivat, että paikalle pääsemiseksi ihmiset ostaisivat oman tehtaan auton. Suunnitelma näyttää toimineen, koska stadionin edustalla yhdeksän autoa kymmenestä on Vauxhalleja. 1980-luvun loppupuolella rakennettu stadion on hyvin tyypillinen non-league areena - toisella pitkällä sivulla on katettu pääkatsomo, toisella pieni katettu seisomakatsomo ja maalien takana ei ole mitään. Huomaan, että päätykatsomon puolella tallustelee kasuaalisti myös kaksi Droylsdenin pelaajaa; Kilheeney ja Brown. Eikös kenttäkuuluttaja juuri sanonut, että Killer on vaihtopenkillä? Miksi hän tuolla haahuilee?  

Peli on jo toinen toinen tällä viikolla, ja odotan yhtä vahvaa esitystä kuin tiistaina, jolloin Bloods voitti Worcesterin helposti 4-1. Ennen tuota peliä kannattajien mielenkiinto oli vieläkin edellisen lauantain Stalybridge-pelissä ja sen jälkipuinnissa. Ottelun jälkeen hulinat olivat olleet pahempia kuin olin kuvitellutkaan, ja valitettavasti jotain Celticin kannattajaa oli puukotettu stadionilla. Kannattajajoukon mielipiteet olivat myös jakautuneet Phillon soihdun heittämisen suhteen ja hätäisimmät huutelivat jo elinikäistä pelikieltoa maalivahdille. Mielestäni ulosajo ja sitä seuraava kolmen ottelun pelikielto oli oikea tuomio, mutta elinikäinen pelikielto tai potkut joukkueesta olisivat liioittelua. Mies teki tietysti väärin heittäessään soihdun takaisin, mutta on paha mennä sanomaan, miten esim. minä itse olisin tilanteessa reagoinnut. Erityisesti, koska huhut kertovat, että Phillipsin siirryttyä Stalybridgestä Droylsdeniin pari kautta sitten, hän ja hänen perheensä ovat saanneet uhkauksia pieneltä vähemmistöltä Celtic-kannattajista ja jokaisessa paikallismatsissa häntä heitellään kolikoilla sun muilla. 

Tänään kuitenkin Vauxhall hallitsee peliä ottelun alkupuolella ja Bloods näyttää olevan pulassa, vaikka Motormen on sarjataulukossa huomattavasti Droylsdenia alempana. Miksi tämä aina menee näin? Bloods pelaa upeasti kovempia joukkueita vastaan, mutta lähtökohtaisesti heikompia vastaan joukkue näyttää olevan aina pulassa! Mahtaako kyseessä olla joku asennevamma vai vaan huono tuuri yhdistettynä vastustajan kovaan motivaatioon, mene ja tiedä. Hieman alle puolen tunnin pelin jälkeen kotijoukkue saa rankkarin ja John Lawless pistää pallon pilkulta helpon näköisesti sisään. Molemmat joukkueet saavat useamman hyvän maalipaikan, mutta mikään ei mene sisään. Noin varttia ennen täyttä peliaikaa Vauxhallin pelaaja ajetaan ulos hänen huitaistuaan Dale Johnsonia. Bloods painostaa, mutta  vierasjoukkueen tasoitus tulee vasta ottelun viime minuuteilla, kun Rowe pamauttaa upean kaukolaukauksen noin 20 metristä maaliin.

Tulomatkasta viisastuneena poistun Rivacre Parkilta pidemmän reitin kautta. Toinen reitti stadionille osoittautuu aivan yhtä huonoksi kuin se ensimmäinenkin. Täälläkään suunnassa ei ole katukäytävää sen paremmin kuin piennartakaan, vaan joudun rämpimään pimeän maantien viereisessä pusikossa varmaan noin kilometrin, ennen kuin tulen Hooton Lanen risteykseen. Hiukseni tarttuvat pensaaseen ja puunoksa läimäyttää minua kivuliaasti reiteen. Ohiajavan auton valojen loisteessa huomaan, että farkkujeni lahkeet ovat aivan mudassa. Hooton Lane on yhtä pimeä kuin Rivacre Road eikä sielläkään ole jalkakäytävää. En tule enää koskaan tänne hevonperseeseen, sadattelen mielessäni, kun tallustan lannalta haisevaa, säkkipimeää maantietä kohti Little Suttonin rautatieasemaa.

Vauxhall Motors-Droylsden 1-1

(Lawless rp. ; Rowe)

Rivacre Park, Ellesmere Port 12.11.2011

Yleisöä 189

Bonfire Nightin hulinaa

Droylsdenin keskusta on yli vuoden ajan muistuttanut rakennustyömaata, koska Metrolink-raitsikkalinjaa ollaan laajentamassa Ashtoniin. Olen jo tottunut siihen, että joka kerta kun tulen matsiin, bussipysäkki on vaihtanut paikkaa, mutta viimeisen kuukauden aikana tilanne on muuttunut kauheasta aivan helvetilliseksi ja liikenne tuntuu olevan jatkuvasti täysin pysähdyksissä. Sen vuoksi olen jo kolmannen kerran peräkkäin myöhässä ja saavun Butchers Armsille vasta muutamia minuutteja ennen kick offia. Käsiohjelmat on taas myyty loppuun ja ympärilläni näkyy vain Celticin sinivalkoisia pelipaitoja ja kaulaliinoja. Molempien joukkueiden kannattajille tämä on se ottelu, jonka he tarkistavat ensimmäisenä kun otteluohjelma kesällä julkaistaan. Kilpailu Droylsdenin ja Stalybridgen välillä on aivan yhtä intensiivistä kuin kilpailu vaikkapa Manun ja Cityn välillä. Kuten Halifax-ottelussakin, yli puolet paikalla olevista katsojista näyttävät kannattavan vastustajia. Koko ottelun alun Butchers Armsilla kaikuukin Celticin kannustuslaulut, ja viiden minuutin kohdalla vieraskatsomossa syttyy sininen savusoihtu. Luulen, että tästä ottelusta on tulossa aivan erityinen.   

  

Manchester Evening Newsissa kerrottiin perjantaina, että Stalybridgen pelaajat ottavat osaa Movember-kampanjaan, jonka tarkoitus on kerätä rahaa ja nostaa tietoisuutta miesten terveysongelmista, kuten eturauhassyövästä, kasvattamalla marraskuun aikana viikset. Huomaan, että suurimmalla osalla pelaajista ei ole edes haituvaisia amisviiksiä. Saattavathan he toki olla liian nuoria saadakseen tuuheat viikset kasvamaan nenänsä alle, ja onhan marraskuukin vasta aluillaan, mutta veikkaan, että kyseessä on ennemminkin jonkun sortin ‘ei parta pahoille kasva’-skenaario… Katselen Celtic-pelaajia ja mietin, että vaikka heidän säälittävät yrityksensä laskisi yhteen, he eivät pääsisi lähellekään Droylsdenin Dean Johnsonia, jonka leukaperiä koristava sänkä on aina yhtä komea kuin Karhukoplan konnilla konsanaan. Ainoa pelaaja, joka on onnistunut aloittamaan kampanjan, näyttää olevan keskikentän numero kuusi, joka on luultavasti ottanut varaslähdön, koska hän alkaa jo uhkaavasti muistuttaa saksalaista pornotähteä. Stalybridgen johtava maalintekijä Connor Jennings, joka valittiin viime viikolla Englannin C-maajoukkueeseen kymmenen päivän päästä Gibraltaria vastaan pelattavaan maaotteluun, vie vieraat 1-0 johtoon. En ole enää ihmettele, miksi Celtic on sarjan kärjessä kärsittyään vain yhden tappion liigassa, koska he pelaavat kaunista ja liikkuvaa peliä. Droylsden vastaa samalla tavalla ja on kiva katsoa kahta syöttelevää ja maata pitkin pelaavaa joukuetta sen sijaan, että pelaajat vain potkaisisivat palloa kohti maalia ja juoksisivat perään.

Toisella jaksolla Droylsden aloittaa vahvasti ja rakentaa pari uhkaavaa tilannetta Celticin maalille. Pian vastustajat pääsevät kuitenkin nopeaan vastahyökkäykseen ja Ellams pistää joukkueen 2-0 johtoon. Vieraskannattajat ottavat tilanteesta ilon irti muistuttaen jälleen lauluillaan, kuinka paljon he inhoavat Droylsdenia. Bloods vastaa välittömästi ja Dan Gardner kaventaa Johnsonin esityön jälkeen. Ensimmäisen kerran moneen viikkoon kotijoukkueen kannattajat innostuvat todella kannustamaan ja tunnelma on hieno. Joku mies tulee lähelleni katsomoon kahta hampurilaista kantaen ja kertoo kaverilleen, että Celtic-fanit ovat syljeskelleet Droylsdenin vaihtopenkille ja että joku on heittänyt sinne tuolin. Ihmettelen hieman, mistä kyseinen huligaani on tuolin stadionilla löytänyt, mutta en ymmärrä kiinnittää mahdollisiin mellakoihin sen enempää huomiota, koska Droylsden on taas rakentelemassa lupaavan näköistä hyökkäystä. Jotkut lähitienoon asukkaat ovat jo aloittaneen tämän iltaisen Bonfire Nightin juhlimisen ja taivaalla näkyy silloin tällöin ilotulituksia. Bloodsin painostuksesta huolimatta Celtic tekee taas maalin. Paikallisottelun tunnelma alkaa nousta aivan liian kuumaksi, kun joku heittää Celtic-päädystä soihdun kentälle. Droylsdenin maalivahti Paul Phillips viskaa maalinsuulla savuavan soihdun takaisin katsomoon ja tuomari antaa miehelle aivan oikeutetusti suoran punaisen palkinnoksi hänen VPK-toiminnastaan. Phillo komennetaan pukukopin puolelle, mutta maalivahtia ei kuitenkaan saada niin helposti pois kentältä, vaan hän riitelee vielä hetken tuomarin kanssa. Sekä koti- että vieraskannattajat buuaavat maalivahdille ja hänen holtittomalle toiminnalleen ja kun pelaajat yrittävät marssittaa Philloa pelaajatunnelin suuntaan, joku heittää Droylsdenin katsomosta paukkupommin noin kahden metrin päähän Stalybridgen maalivahdista Jan Budtzista ja mies lakoaa kentän pintaan kuin ammuttuna. Yleisö buuaa ja osa kannattajista alkaa vaikuttamaan hieman aggressiivisilta. Stadionilla kaikuu ’We all hate Bridge-scum’ kun kenttäkuuluttaja komentaa kaikki järjestysmiehet fanikatsomoiden eteen.

  

Kun ottelu vihdoin useiden minuuttien tauon jälkeen pääsee alkamaan, vajaamiehinen Droylsden hallitsee pelitilanteita suvereenisti. Tuomari näyttää menettäneen otteensa peliin täysin ja antaa kerta toisensa jälkeen aivan outoja tuomioita. Jälleen laiturina pelaava puolustaja Carlos Logan kaventaa ja Bloods jatkaa pelin hallintaa. Tuomari puhaltaa pelin poikki juuri kun Dale on pääsemässä läpi ja antaa hyvin oudosti Celticille vapaapotkun.  Bloods pelaa niin kauniisti, että he ansaitsisivat pelistä vähintään tasapelin ja päätykatsomoon kokoontuneet kannattajat luulevat sen jo tulleen, kun Dale pääsee yksin läpi. Mies pistää pallon jo maalivahdin yli ja kannattajat alkavat hurraamaan ansaittua tasoitusta, mutta pallo lipuu kuin ihmeen kaupalla maalin ohi. En voi uskoa silmiäni. Miten tuosta tilanteesta ei saa maalia? Avustava erotuomari näyttää kuutta minuuttia lisäaikaa ja ei mene kuin tovi, kun loistavasti pelannut Rowe tasoittaa pelin. Koko päätykatsomo räjähtää. Koko kauden aikana en ole kokenut tällaista tunnelmaa! Tämä on aivan uskomatonta! 

Kannattajat laulavat nyt sydämensä kyllyydestä ja järkyttyneet ja epäuskoiset Celtic-fanit joutuvat kuuntelemaan  kaikki mahdolliset pilkkalaulut ’You’re not singing anymore’:n ja ’ Top of the league? You’re having a laugh!’:in väliltä. Kentän puolella vajaamiehinen Droylsden hakee maalia epätoivon vimmalla ja tämän hetken suurin sankari Danny Rowe onkin lähellä tehdä voittomaalin. Katsomossa riemuitsevien Bloods-fanien muistuttaessa vastustajille, että ’2-0 and you fucked it up’, Rowe pääsee jälleen kiusaamaan Celtic-vahtia, mutta voittomaali jää vieläkin tekemättä. Kun tuomari puhaltaa pelin päättyneeksi, taputan kentältä poistuvalle joukkueelle; olen todella ylpeä kuinka hienosti he taistelivat tasoihin kahden maalin tappioasemasta vajaalla miehityksellä. Ohitseni juoksee kovaa vauhtia joukko nuoria poikia; jossain päin stadionia kuuma tunnelma on valitettavasti purkautunut tappeluksi. Tällaista en haluaisi todellakaan nähdä non-league matseissa, joissa yleensä aina on hyvä tunnelma kannattajien keskuudessa. Itse asiassa tuollainen käytös ei kuulu mihinkään jalkapallopeliin. Manchesterin pimeässä illassa kaikuu ‘We’re Droylsden FC, we score when we want’ kun lähden stadionilta pois.  

Droylsden-Stalybridge Celtic 3-3

(Gardner, Logan, Rowe; Jennings, Ellams, Brogan)

Butchers Arms, 5.11.2011

Yleisöä 656

Tiistaina uudestaan

Eihän se ihan putkeen mennyt.... Lauantaina FA Cupin neljännen karsintakierroksen matsissa Blythia vastaan Droylsdenilla oli kyllä paikkansa, mutta jokainen veto meni ohi maalin. Tai yli maalin. Tai päin maalivahtia. Turhauttava maalipaikkojen tuhlailu ja molempien joukkueiden puolustusvoittoinen peli johti 0-0 tasatulokseen ja joukkueet joutuvat pelaamaan tiistaina uusinnan Croft Parkilla.

Itse en valitettavasti pääse paikalle työkiireiden vuoksi, mutta toivon luonnollisesti voittoa. Vaikka seuraavalla kierroksella ei olekaan tulossa mitään toivomaani kunnon huippumatsia League 1/League 2 -joukkuetta vastaan, niin pitäisi ajatella positiivisesti: Conferencen Gateshead on kuitenkin helpompi vastus kun joku ammattilaisporukka ja paikka toisella varsinaisella kierroksella olisi helpompi saavuttaa heitä, kuin esim. Milton Keynes Donsia vastaan. Toki ammattilaisjoukkueen pudottaminen olisi hienompaa, mutta...

Seuraavalla kierroksella on siis odottamassa kotiottelu Gatesheadia vastaan. Heed on Blythin pahin paikallisvastus, eli Spartans sai sunnuntaisesta cup-arvonnasta varmaan ylimääräistä puhtia uusintaan. Bloods on käynnyt jo kerran tällä kaudella voittamassa Croft Parkilla, joten toivottavasti huomenna maalinteossa on hieman enemmän onnea kuin lauantaina!


Droylsden-Blyth Spartans 0-0
FA Cup
Butchers Arms 29.10.2011
Yleisöä 393

Vähemmistönä kotikentällä

Saavun stadionille kymmenen minuuttia ennen ottelun alkua ja käsiohjelmat ovat jo loppuneet. Joka puolella näkyy kymmeniä ja kymmeniä FC Halifaxin sinisiä pelipaitoja ja kaulaliinoja. Tyhjään päätyyn on ripustettu 12 jättimäistä lippua, jotka julistavat ‘Forza the Shaymen’ ja ‘FC Halifax Town – Pride of West Yorkshire’. Greenside Lanen puoleinen päätykatsomo on tupaten täynnä vieraskannattajia ja suurin osa molemmista pitkistä sivuista samoin. Vieraskatsomossa pamahtaa paukkupommi, kun joukkueet astelevat kentälle kirkkaassa auringonpaisteessa. Paukkupommeja seuraa ‘You should, you should be, you should be Shaymen’ ja ‘You’re supposed to be at home’ -laulut. Katselen ihaillen fanijoukon menoa ja ajattelen, että moni liigajoukkuekin voisi olla ylpeä noin innokkaasta kannustusporukasta. Olen toki kuullut, että Halifaxin kannattajat aiheuttivat ottelun keskeyttämisen vain seitsemän minuutin pelin jälkeen taannoisessa FA Cupin pelissä Lancaster Cityn vieraana ja pelaajatkin olivat joutuneet palaamaan takaisin pukuhuoneisiin noin kahdeksikymmeneksi minuutiksi, kun poliisi ja järjestysmiehet selvittivät päätykatsomossa alkanutta tappelua, mutta tänään porukka näyttää olevan tullut kannustamaan omiaan eikä aiheuttamaan hulinaa.

Ensimmäisellä puoliajalla Halifax pyörittää peliä ja Droylsden katselee vierestä. Droylsdenin jokainen taklaus on myöhässä ja luulen, että mikäli joukkue ei rauhoita peliään, joku lentää suihkuun ennen täyttä peliaikaa. Onneksi vastustajien sihti on hieman pielessä, joten peli pysyy maalittomana. Halifax-fanit pitävät yhä tunnelmaa yllä ja ensimmäisen puoliajan lopussa kuuluukin ensimmäisen kerran Bloods-faneille suunnattu ‘Shall we sing a song for you?’ Droylsden saa ensimmäisen laukauksen kohti maalia vasta hieman yli 40 minuutin pelin jälkeen. Hieman ennen taukoa yksitoista Kanadanhanhea lentää matalalla yli kentän. Talvi on selvästi tulossa. Tauolla en edes yritä klubitalolle jonne vierasfanit ovat pakkautuneet, vaan kiertelen ympäriinsä. Fanikauppa näyttää olevan taas kerran suljettuna ja purilaiskiskasta leijuu nenääni hieman liian houkutteleva tuoksu. Vatsani muistuttaa faktasta, että en ole tänään syönnyt edes aamupalaa, mutta jätän kuitenkin pikaruuan väliin, koska olen muutenkin varmaan kolmisenkymmentä kiloa ylipainoinen ja palaan paikalleni kentän laidalle. En tiedä, mitä manageri Pace on tauolla pelaajilleen sanonut, mutta ainakin se on auttanut, koska Bloods aloittaa toisen puoliajan aivan uudella peli-ilmeellä. Joukkue liikuttaa palloa hyvin ja rakentaa useammankin vaarallisen oloisen tilanteen vastustajien maalille. Halifaxin koutsi hyppii metrikaupalla teknisen alueensa ulkopuolella huutamassa pelaajilleen. Joku sika vetää suoraan nappulat edellä Steve Hallin polveen. Tuomari ei anna tilanteesta edes korttia, vaikka poikaparalla on polven sivussa selkeästi näkyvä verinen nappulan kokoinen kuoppa, kun hän nilkuttaa ohitseni paikattavaksi. Vamma ei kuitenkaan hidasta miehen vauhtia pitkään, vaan hieman alle tunnin pelin jälkeen hän aloittaa juoksullaan kauniin kuvion, jonka päätteeksi Gardner vie kotijoukkueen johtoon. Ensimmäisen kerran sitten syyskuun Hinckley-matsin Droylsdenin kannattajaporukan suunnasta kuuluu kunnon hurraus ja vähemmistönä kotikentällään oleva faniporukka peittoaa ainakin hetkellisesti tyrmistyneet vieraskannattajat.

Shaymen nousee kuitenkin tasoihin vain kymmenen minuutin päästä, kun koko ensimmäisen puoliajan Bloods-puolustusta kiusannut Lee Gregory tasoittaa puskulla. Peli jatkuu viihdyttävänä ja viisi minuuttia tasoituksesta Bloods johtaa jälleen, kun Halifaxin Tom Baker huitelee palloa kädellään rankkarialueella ja Gardner ei erehdy pilkulta. Halifaxin koutsi hyppii tasajalkaa ainakin kymmenen metriä teknisen alueensa ulkopuolella mussuttamassa rankkarista, mutta turhaan. Vieressäni seisovat papparaiset opettavat vuosien elämänkokemuksella nuorehkolle koutsille, että ‘Life is a bitch sometimes’, enkä voi kuin hymyillä. Bloods hallitsee peliä yhä hienokseltaan, mutta Shaymen ei anna periksi, vaan taistelee hampaat irvessä. Toisessa päässä kenttää tuomari missaa päivänselvän käsivirheen ja se pipopäinen koutsi on haljeta raivosta. Bloods saa jälleen hyökkäyksen ja Halifaxin Liam Hogan pelastaa maaliviivalta. Hetken päästä sama mies on aiheuttamassa tuhoa Droylsdenin maalin suulla, mutta Phillo saa näppinsä väliin ja Droylsden pitää johtonsa loppuun asti. Poistun stadionilta tyytyväisenä. Tuskin koskaan olen nähnyt joukkueen joutuvan taistelemaan noin kovasti ansaitakseen voittonsa.

Droylsden-FC Halifax Town 2-1
(Gardner 2; Gregory)
Butchers Arms, 22.10.2011
Yleisöä 683

Ketään ei kiinnostanut

En selvästikään ole oppinut mitään kuluneen vuoden aikana! Sama juttu kuin viime kaudella… Hyde kehtaa rokottaa Manchester Premier Cupin ensimmäisen kierroksen ottelusta täyden pääsylipun hinnan, kymmenen puntaa. Mutisen itsekseni, että samalla stadionilla pelattuun MPC:n finaalin sentään pääsi viidellä punnalla, mutta en kehtaa kääntyä enää takaisinkaan kun olen kerran tänne asti tullut. Tigers on myös hoidellut käsiohjelmat hieman miten kuten, koska siinä on irtonaiset sivut. Tallustellessani kentän laidalle ämyreistä kaikuu ärsyttävä ‘Eye of a tiger’ –biisi ja normaali peliä edeltävä innostus alkaa uhkaavasti vaihtumaan vitutukseksi. Stadionilla ei ole juuri ketään, tosin joku etäisesti tutun näköinen mies huikkaa iloisesti ‘Alright?’ ohimennessään. Kun joukkueet tulevat kentälle, kukaan ei vaivaudu taputtamaan ja laskeskelenkin, että paikalla on pelin alkaessa vain 53 katsojaa. En ole yllättynyt, koska sen lisäksi että ilma on kylmä ja sateinen, City pelaa kotonaan Mestarien Liigassa ja Manun peli taitaa olla telkkarissa, eli paikalla on vain pelaajien perheet ja muutama kaltaiseni friikki.

Droylsden aloittaa höntsäcupin aivan kakkoskokoonpanolla. Miksiköhän laitapakki Logan pelaa hyökkääjänä? Droylsden menee Johnsonin maalilla johtoon, mutta vain hetken päästä Hyde tasoittaa. Hyden maalin jälkeen alkaa hirveä kaatosade ja kipittäessäni sivukatsomon katoksen alle suojaan, päätän, että heti huomenna varaan itselleni ajan kallonkutistajalle! Eihän kukaan täysijärkinen vapaaehtoisesti olisi tänne tullut… Muutamat paikalle saapuneet kannattajat ovat todella hiljaa; ensimmäisellä jaksolla suurin hurraus kuuluu, kun kuuluttaja ilmoittaa että Eastlandsillä Villarreal on mennyt 1-0 johtoon. Peliä ei ole pelattu edes puolta tuntia, kun kenttäkuuluttaja jo ilmoittaa ottelun yleisömäärän. 131? No ihan varmana joo! Minä nimittäin laskin viisi minuuttia aiemmin, että paikalle oli lopulta saapunut 98 silmäparia, joten Hyde ilmeisesti laskee myös järkkärit ja muut makkarapalkkalaiset sekä neljännen erotuomarin yleisöksi… Takanani joku irvileuka lohkaisee kaverilleen, että Droylsdenissa tämä olisi aivan huikea yleisöryntäys ja yrittää aloittaa ‘What’s it like to seea crowd?’ -laulua, mutta kaveri ei lähde mukaan. Huolimatta siitä, että Bloods hallitsee peliä, oloni on melko surkea.

Tauolla oloni ei ainakaan parane, koska joudun kuuntelemaan kun Morrissey määkii ‘Heaven knows I’m miserable now’ stadionin DJ:n toimesta. Droylsden hallitsee toistakin puoliaikaa ja on pian 4-1 johdossa. Takanani joku, kenties se väkäleuka, jota minun teki mieli motata aiemmin, kuuluu uskovan vakaasti, että Tigers nousee vielä 5-4 voittoon, mutta hänen sijassaan en pistäisi ropojani likoon sen puolesta. Bloods vaihtaa ja David Lynch (kuka???) tulee sisään. Laidallani lönkyttelevä linjamies pudottaa lippunsa ja se saa aikaan toisen puoliajan suurimman hurrauksen. Lähden Ewen Fieldsiltä pois jo lähes 10 minuuttia ennen pelin loppua, koska palelen ja haluan ehtiä 21.30 bussiin. Sama suunnitelma näyttää olevan monella muullakin kannattajalla. Ketään ei selvästikään kiinnosta.

Hyde FC-Droylsden 1-4
(Johnson, Hall 2, Rowe)
Manchester Premier Cup
Ewen Fields, Hyde 18.10.2011
Yleisöä 131

Cup-taival alkaa

Kahden viikon maaottelureissun jälkeen palaan jälleen Butchers Armsille ja huomaan ilahtuneena, että poissa ollessani fanikauppa on jälleen avannut ovensa. Minulle siitä ei kuitenkaan ole iloa, koska olisin tarvinnut fanikauppaa edellisessä ottelussa, jotta olisin saanut ostettua kaverilleni lahjaksi Droylsdenin kaulaliinan, mutta ehkä sitten seuraavalla kerralla… Klubitalolla näkyy puolentusinaa keltaista Stocksbridgen kaulaliinaa, joiden omistajat istuvat tuoppien ääressä katselemassa screeniltä Liverpool-ManU pelin viimeisiä minuutteja. Stadionilla näkyy olevan todella vähän kannattajia ja toivon, että paikalle tulisi edes hieman enemmän, koska kyseessä on kuitenkin FA Cup ja kunnon cup-taival voisi tuoda huippuvastustajia ja vähintääkin tarvittavia pennosia seuran kirstuun. Itse olen aina rakastanut FA Cupia ja olenkin jo ehtinyt suunnitella Droylsdenin Cup-taipaleen valmiiksi: 4. karsintakierroksella kohdataan joku alemman liigan joukkue, sen jälkeen saadaan kotipeli Sheffield Wednesdayä vastaan, jonka Bloods voittaa TV-kameroiden edessä, seuraavalla kierroksella yllätetään vieraissa Charlton Athletic ja sen jälkeen saadaan kotimatsi jotain Valioliigan top-5 joukkuetta vastaan. Peli menee uusintaan, mutta sen urheasti taistellut pieni Droylsden, joka tässä vaiheessa on kerännyt koko maan sympatiat puolelleen, valitettavasti häviää. Bloods aloitti lokakuun alussa toiselta karsintakierrokselta ja voitti vieraissa Worthingtonin 2-1 Kilheeneyn maaleilla. Suureksi riemukseni myös sekä Stalybridge että FC United ovat pudonneet jo edellisellä kierroksella, joten kaikki on mennyt tähän asti täydellisesti. Tänään vastassa on Stocksbridge Park Steels, joka pelaa yhtä sarjatasoa alempana ja on sarjassaan toiseksi viimeisenä, kerättyään 14 matsista vain yhdeksän pistettä. En kuitenkaa nusko, että joukkue on aivan heittopussi, koska se voitti edellisellä kierroksella Conference Northissa pelaavan Colwyn Bayn 3-1.

Bloods aloittaa ottelun vahvasti ja yhdentoista minuutin kohdalla Dan Gardner pistää pallon alanurkkaan, kaksi minuuttia siitä kotijoukkue on jo kahden maalin karkumatkalla ja vartin kohdalla Bloods kolistelee taas tolppaa. Alan toivoa 5-0 voittoa ja mietin kuumeisesti, onko seuraavan kierroksen arvonta maanantaina vai tiistaina. Itse toivoisin seuraavalle kierrokselle vieraspeliä Lancasterissa, mutta mikä tahansa kelpaa, kunhan on alemmasta liigasta. Steels ei saa palloa juuri keskiviivan yli ja peli on aivan yksipuolista. Vasta 30 minuutin kohdalla Steels saa harvinaisen hyökkäyksen. Phillo tulee maaliltaan vastaan ja törmää pahan näköisesti yhteen Nat Kerrin ja vastustajien hyökkääjän Michael Blythenin kanssa, mutta onneksi tilanteessa ei käy mitään pahempaa kenellekään pelaajista. Ensimmäisen jakson loppupuolella vieraat pääsevät kaventamaan, kun Brian Cusworth pääsee karkaamaan paitsiota viitoilevalta Bloods-puolustukselta ja pistää pallon viileästi ohi Phillipsin. Steels saa vielä tilaisuuden tasoittaa lisäajalla, kun Chris Brown osuu kyynärpäällään vastustajan naamaan, mutta pitkän hoivatuokion jälkeinen vapaapotku kahdestakymmenestä metristä menee ohi.

Steels aloittaa toisen jakson terävästi ja Phillo pääsee torjuntatöihin jo kahden minuutin pelin jälkeen. Pian ote kuitenkin siirtyy takaisin kotijoukkueelle. Katselen ympärilleni. Eikö täällä ihan oikeasti ole yhtään kannattajia paikalla? Ensimmäsellä puoliajalla ei kuulunut yhtään kannustushuutoa, saati sitten laulua, eikä tunnelma ole noussut yhtään toisella puoliajalla. Ikävöin takaisin tiistai-iltaan ja Ferenc Puskas Stadionille, jossa kotijoukkueen fanit pitivät ajoittain uskomatonta meteliä ja jossa vierasfanitkin pitivät tunnelmaa kiitettävästi yllä OiSuomi on! Huudoilla ja hienolla versiolla Satumaa –tangosta, joka täysin veti vertoja Kansallisoopperan kuorolle. Herään päiväunelmistani, kun maalivahti torjuu Kilheeneyn vedon ja sitä seuranneesta kulmasta Kerr pistää pallon lähietäisyydeltä sisään. Tämän tilanteen jälkeen kotijoukkue hallitsee peliä taas mielinmäärin. Ilahdun suuresti, kun huomaan Dale Johnsonin hyppivän sivurajalla valmiina tulemaan sisään, mutta innostukseni laantuu hieman, kun neljäs erotuomari nostaa taulunsa ilmaan ja huomaan, että Killer otetaan vaihtoon. Bloods hallitsee peliä, Stocksbridgen puolustaja joutuu kaatamaan Droylsdenin pelaajan rankkarialueella ja erotuomari Scott Oldham osoittaa pilkkua. Gardner ei erehdy ja ottelu on ratkennut jo reilun 50 minuutin pelin jälkeen. Steelsin tehdessä tuplavaihtoa joukkueen kapteeni Lovell tuumaa hymyillen jotain päätykatsomon suuntaan. En kuule, mitä mies sanoi, mutta ainakin se Droylsdenin pappoja näyttää naurattavan.

Katselen jälleen ympärilleni. Kotijoukkue on kolmen maalin johdossa ja vieläkään ei ole kuulunut ensimmäistäkään kannustuslaulua. Bongaan katsomosta muutaman Droylsdenin teinimölisijöistä ja pari muutakin kannattajaa, joten ainakaan huonoa tunnelmaa ei voi selittää fanien puuttumisella. Stocksbridgen kannattajiakaan ei ole näkynyt sen jälkeen kun lähdin klubitalolta ennen kick offia.Toivon todella, että vähintään ensi lauantain kotiottelussa FC Halifaxia vastaan olisi parempi tunnelma, en nimittäin usko, että ensi tiistain Manchester Premier Cupin ensimmäisen kierroksen matsi Hydeä vastaan aiheuttaa faneissa tätä ottelua suurempaa kiimaa. Itse asiassa viime kaudella Hydessä MPC:n ensimmäisellä kierroksella oli vain noin 70 katsojaa ja tiistaina City pelaa kotona Champions Leaguessa Villarrealia vastaan, joten odotukseni pelin yleisömäärän suhteen eivät ole kovinkaan korkealla. Kentänpuolella Droylsden jatkaa kaunista peliä, mutta nyt yksikään laukaus ei tunnu enää menevän maaliin – sekä Carlos että Dale missaavat lähietäisyydeltä. Katselen huolestuneena, kun Kilheeney linkuttaa vaihtopenkiltä pukukoppiin takareittään pidellen ja toivon, ettei mies ole loukkaantunut pahemmin. Pelin jälkeen poistun kentältä tyytyväisenä. Olikohan se arvonta maanantaina yhdeltätoista?

Droylsden-Stocksbridge Park Steels 4-1
(Gardner 2, Rowe, Kerr; Cusworth)
FA Cup
Butchers Arms 15.10.2011
Yleisöä 230

Höntsäilyä ja lisää hukattuja maalipaikkoja

Olen melkein myöhässä saapuessani stadionille. Vaikka pelin alkuun on vain muutama minuutti, paikalla ei näytä olevan juuri ketään – missä kaikki katsojat ovat? Vilkaisen nopeasti läpi pelaajien sisäänkäynnin ikkunaan teipatun avauskokoonpanon (miksiköhän meillä on kakkosmaalivahti avauksessa?) ja kiirehdin päätykatsomoon samaan aikaan kun pelaajat jo astelevat kentälle. Tämän päivän vastustajan Hinckleyn manageri, 80-luvun alussa Tampereen Ilveksessäkin pelannut Dean Thomas, pisti viime viikon loppupuolella koko joukkueen siirtolistalle huonojen otteiden jälkeen. Taktiikka näytti toimivan, koska sen jälkeen Knitters voitti FC Halifaxin 3-2, mutta Hyde-ottelun hyvän esityksen perusteella uskon kuitenkin, että Hinckleyn uusi nousu katkeaa tähän otteluun.

Suur-Manchesteriä perjantaista asti piiskanneet rajut sadekuurot ovat kastelleet Butchers Armsin ei-enää-niin-samettisen nurmikon läpimäräksi ja vesi roiskuu korkealle, kun pelaajat juoksevat. Syötöt jäävät aivan torsoiksi märän kentän takia, enkä usko, että pelistä tulee erityisen korkeatasoinen. Kuitenkin jo neljännellä minuutilla Kilheeney pistää kotijoukkueen lähietäisyydeltä 1-0 johtoon. Kymmenisen minuuttia tästä, ja Bloods tuplaa johtonsa, kun Johnson chippaa pallon nätisti maalivahdin yli. Myhäilen tyytyväisenä. Tästähän on tulossa helppo ottelu! Taso ei todellakaan ole korkea, kentällä liukastelevat pelaajat näyttävät viettävän suurimman osan ajastaan kontallaan kentän pinnalla ja jo muutaman kymmenen minuutin höntsäilyn jälkeen suurin osa pelaajista on ihanan mutaisia. Butchers Armsille on saapunut ehkä parikymmentä Knitters-fania, mutta tunnelmaa ei ole lainkaan. Yleisöä näyttää olevat todella vähän, silmämääräisesti veikkaisin paikalla olevan paljon vähemmän kun ilmoitettu 265 silmäparia. Toisaalta, eivät he mitään klassikkoa menetä, kun ovat jääneet kotiin... Kakkosmolari Lake on pelannut ihan kelvollisesti, mutta hieman ennen ensimmäisen puoliajan loppua Hinckleyn kärjessä juokseva aivan hemmetin iso mörssäri kaventaa rankkarialueen rajalta nätillä vedolla.

Peli on toisella jaksolla melko heikkoa sohimista verrattuna tiistaihin. Kummallakaan joukkueella ei ole loistavia tilanteita ja syötöt jäävät järjestään liian lyhyiksi ja vastustaja pääsee aina väliin. Hinckley vaihtaa sisään nuoren Jake Holtin. Hieman ennen vaihtoa Knitters sai vaparin omalta puolustusalueeltaan. Pallo leijailee kohti Droylsdenin maalia ja se noin 10 sekuntia kentällä ollut räkänokka jatkaa ensikosketuksellaan vaparin Bloods-vahdin selän taakse. Ei voi olla totta! Kotijoukkue on ryssinyt selvän ja helpon johdon tasapeliksi ja peliaikaa on vain vartti jäljellä. Droylsden ottaa Danny Rowen pois ja Jordan ’ei-sukua-stevenille’ Gerrard tulee sisään. Hän syöttääkin Johnsonin vapaaksi, Dale haastaa maalivahdin ja pallo lipuu vapaana odottavalle Kilheeneylle. Olen hypännyt varmasti jo puoli metriä ilmaan valmiina tuulettamaan voittomaalia, mutta Killer onnistuu laukomaan ohi! Tipahdettuani takaisin katsomon betonille vaikerran epätoivoisena uskomatta näkemääni. Mies oli kuuden metrin päässä maalista!!! OK, totta puhuen etäisyyttä oli varmasti lähemmäs 15 metriä, mutta minäkin olisin siitä osunut tolppien väliin... Varsinaisen peliajan viimeisellä minuutilla Bloods saa vapaapotkun rangaistusalueen kaarelta, mutta veto menee hieman ohi. Lisäajalla alkaa kova sadekuuro mutta se ei hiljennä Droylsdenin hyökkäysintoa. Dale saa jälleen tilaisuuden tehdä kotijoukkueen voittomaalin, mutta löysä veto liruu maalin ohi. Kannattajatkin ovat selvästi turhautuneita joukkueen tuhlattuihin maalipaikkoihin ja turhautuminen purkautuu painokelvottomina sanoina, joista osansa saa niin kotijoukkueen hyökkääjät, tuomari kuin Hinckleyn maalivahti, joka ei näytä pitävän turhaa kiirettä noutaessaan palloa ja asettaessaan sitä maalipotkuksi. Droylsden hyökkää jälleen ja Johnson kaadetaan. Kannattajat vaativat kuorossa rankkaria, mutta tuomari viittoilee peliä jatkumaan. Vastahyökkäys ja katastrofi on valmis: Hinckley iskee voittomaalin aivan viimeisellä sekunnilla. En voi kuin tuijottaa epäuskoisena kaukaisuuteen, kun tuomari viheltää ottelun päättyneeksi.

Droylsden-Hinckley United 2-3
(Kilheeney, Johnson; Clarke, Holt, Newton)
Butchers Arms 17.09.2011
Yleisöä 265

Ennätysyleisön edessä hukattuja maalipaikkoja

Muutaman viikon tauon jälkeen tallustan taas Butchers Armsille. Pimeässä illassa hohtavat valomastot ovat lohduttava näky ja kuuma paikalliskamppailu Hydeä vastaan ovat täsmälleen sitä, mitä tarvitsen viime viikon helvetillisten työpäivien jälkeen. Tämän illan vastustaja Hyde johtaa sarjaa kahdeksan ottelun jälkeen puhtaalla pelillä, maalisuhteen ollessa 21-4. Asiantuntijoista en tiedä, mutta minut Tigersin menestys on kyllä yllättänyt täysin; viime kaudella Hyde oli 19. ja säilytti sarjapaikkansa vain neljän pisteen erolla Staffordiin ja nyt he viilettävät piikkipaikalla 10p edellä Droylsdenia, joka elokuun lopussa kärsityn tuplatappion jälkeen on palannut takaisin voittojen tielle ja hilannut itsensä nousukarsintasijoille.

Stadionilla on valtavasti porukkaa, kauden ennätysyleisö, kun saavun paikalle. Hydestä näyttää olevan tullut ainakin 70 kannattajaa (luultavasti paljon enemmänkin). Suurin osa heistä laulaa kovaa päädyssä ja Butchers Arms kaikuu ’You’re just the third team in Tameside’ -hoilotuksesta, kun Hyde-fanit pilkkaavat kotijoukkuetta, joka on sarjataulukossa myös pahimman paikallisvastustajan Stalybridgen takana. Ihastelen normaalia parempaa tunnelmaa ja mietin, että Tigers-fanit eivät yleensä ole olleet näin äänekkäitä, mutta sitä se menestys teettää. Eihän heitä ole myöskään näin montaa ollut edellisissä peleissä paikalla, joten he taitavat olla vaan tuikitavallisia gloryhuntereita. Kentänkin puolella ottelu alkaa vauhdikkaasti Hyden hienoisessa hallinnassa. Tigers liikuttaa palloa nätillä lyhytsyöttöpelillä, mutta kannattajien ’It’s like watching Brazil’ taitaa sentään olla hieman liioittelua. Droylsden saa muutaman terävän vastahyökkäyksen ja 23. minuutilla Carlos Logan pistää pelivälineen verkon perukoille maalinedustan kuhinasta. Muutamaan sekuntiin kukaan stadionilla ei näytä tajuavan, että pallo todellakin meni maaliin, mutta pienen epätietoisuuden jälkeen kannattajat huomaavat, että kotijoukkue on tosiaan mennyt johtoon ja Hydelle osoitettu ’Top of the league? You’re having a laugh!’ kaikuu komeasti Tamesiden pimenevässä illassa.

Ehdin jo alkaa miettimään, että uskaltaisikohan tässä jopa sanoa, että Hyden hienoisesta hallinnasta huolimatta Droylsdenilla on ollut pelissä paremmat maalipaikat kun omissa soi. Hyden pelaajan veto pamahtaa tarkasti yläriman alle ja kimpoaa siitä juuri ja juuri maaliviivan väärälle puolelle ja siitä takaisin kentälle. Koko tilanne menee kuin hidastetussa filmissä ja paikaltani päätykatsomosta näkyy selvästi, että kenelläkään ei ole nokan koputtamista: selvä maali, valitettavasti. Maalin jälkeen peli on melko selkeää Hyden hallintaa ja Bloodsin kannattajaporukka on todella hiljainen. Tigers-fanit sen sijaan laulavat riemuissaan Droylsdenin kannattajien ’Who needs Mourinho? We’ve got Dave Pace-io’ laulua pilkaten ’Who needs Dave Pace-io? We’ve got Gary-o’ ja pitävät tunnelmaa yllä.

Ensimmäinen puoliaika on joka tapauksessa ollut parhaimmillaan huikeaa alasarjapalloilua ja todella viihdyttävää katsoa. Vilkuilen tauolla ottelun käsiohjelmaa, mutta tällä kertaa siinä ei ole juuri mitään luettavaa. Panen kuitenkin merkille, että manageri Pace myöntää kolumnissaan Hyden alkukauden menestyksen olleen yllätys hänelle, joten selvästikään en ole ainoa, jolle se on tullut aivan puun takaa. Vierailijat aloittavat vahvasti myös toisella jaksolla, mutta kannattajajoukon puhti on jäänyt klubitalon pinttien ääreen ja he ovat yhtä hiljaa kun kotijoukkueen fanit. Toivon, että jommat kummat fanit saavat taas vauhdin päälle, koska tunnelma ensimmäisellä jaksolla oli loistava. Heti toisen jakson alussa Hyde tekee lähes kopion tasoitusmaalistaan, mutta tällä kertaa pallo ei ylitä maaliviivaa. Peli vyöryy päästä päähän ja molemmilla joukkueilla on muutama todella hyvä maalipaikka. Pian kentälle viittilöidään paareja. En nähnyt, mitä tilanteessa tapahtui, mutta seuraan hieman huolestuneena, kun Dan Gardner kannetaan kentältä. Eikö näitä loukkaantumisia muka ole jo ihan tarpeeksi?

Kun peli pääsee taas alkamaan, Kilheeney pääsee puolittaiseen läpiajoon, mutta puolustajan häirinnän vuoksi miehen veto menee suoraan maalivahdin syliin. Hieman alle tunnin pelin jälkeen Spencer nostaa pallon hienosti yli syyskuun alussa 500:n Bloods-matsinsa pelanneen Paul Phillipsin ja vieraat menevät 2-1 johtoon. Maali ei kuitenkaan nostata Hyde-fanien joukossa muutamaa yksittäistä ’7 Nation Army’:n oooh-ohh-ooooh-lallatusta suurempaa kiimaa. Maalin jälkeen Droylsden pääsee heti vastahyökkäykseen, mutta Killerin laukaus menee jälleen suoraan maalivahdille, jonka avauksesta Hyde saa rakennettua hyökkäyksen, mutta pallo leijuu metrikaupalla maalin yli. Missäs nyt on se Hyde-fanien ’Swing low, sweet chariot’ -laulu, joka kuului ekalla puoliajalla jokaisen Droylsdenin vastaavan leijan jälkeen? Peli pyörii päästä päähän, Phillo tekee muutaman hienon torjunnan ja pian Dale Johnson vapauttaa Kilheeneyn, joka vetää kovalla kanuunalla ylärimaan. Killer pitelee päätään ja sadattelee missausta niin kovaa että se kuuluu katsomoon asti. Kannattajatkaan eivät ole ehtineet lopettaa epätoivoista huokailuaan, kun mies saa uuden tilanteen ja ohittaa nätillä jalkakikalla jonkun Hyden puolustajan mutta jälleen kerran maalivahti koppaa laukauksen helposti. Killer on silminnähden turhautunut saamattomuuteensa ja hän potkaisee vihaisesti mainosaitaa. Seuraava veto ei ole yhtään parempi ja mies hyppii jo kentällä tasajalkaa.

Hyden kolmannen maalin jälkeen muutama vieraskannattaja yrittää laulaa ’Shall we sing a song for you?’ mutta luulen, että heidän kannattaisi ensin laulaa omalle joukkueelleen, ennen kuin tarjoutuvat laulamaan Bloods-fanien puolesta. Ensimmäisen jakson metelin ja laulujen jälkeen toinen puoliaika on ollut tunnelman osalta pettymys, mutta peli on sentään säilynyt viihdyttävänä. Aivan varsinaisen peliajan viimeisellä minuutilla Hyden pelaaja vetää niin kovaa maalin ohi, että pallo osuu reilun kolmisenkymmentä metriä maalin takana olevan talon seinään. Pelikello näyttää jo 90. minuuttia, kun Poole kaventaa 2-3 ja lisäajalla koko joukkue hyökkää, kun Droylsden yrittää epätoivoisesti tasoitusta, mutta turhaan. Loppuvihellyksen jälkeen kannattajat antavat ansaitut aplodit joukkueelle, mutta ainoa pelaaja, kuka tulee kiittämään kannattajia, on maalipaikkoja tuhlaillut Killer. Poistuessani stadionilta mietin, pitäisikö minun olla pettynyt vai ei. Olisihan tässä ollut mahdollisuudet voittoonkin...

Droylsden-Hyde FC 2-3
(Logan, Poole; Byrne, Spencer, Hall)
Butchers Arms, 13.09.2011
Yleisöä 625

Non-League Day

Syyskuun kolmantena Englannissa vietetään jälleen epävirallista Non-League -päivää. Englannin maajoukkue pelaa perjantaina vieraissa Bulgariaa vastaan ja kaksi korkeinta liigatasoa ovat sen vuoksi tauolla, joten non-league -fanit yrittävät kannustaa Valioliigaa ja Championshipiä seuraavia ystäviään tulemaan katsomaan oman kotikaupunkinsa mutasarjajoukkueiden pelejä. Taustalla on yksinkertaisesti halu tuoda paikalle useampia katsojia, sekä toive, että näistä edes muutama innostuisi seuraamaan alasarjapalloilua enemmänkin ja tuoman tuikitärkeitä lisätuloja pienille ruohonjuuritason seuroille, joista monet kärsivät pahoista talousvaikeuksista. Monet pikkuseurat ovat myös tarjoamassa alennettuja lippuhintoja (tai jopa ilmaista sisäänpääsyä!) Valioliiga ja Championship-joukkueiden kausikorttilaisille, jotta he saisivat useampia kannattajia paikalle.

Itse en tänä viikonloppuna paikalle pääse, koska olen seuraamassa Suomen maajoukkueen edesottamuksia Helsingissä Moldovaa ja Hollantia vastaan, mutta olen epätoivoisesti yrittänyt saada jalkapallosta pitäviä työkavereitani ottamaan osaa Non-League -päivään. Suosittelin tietysti ykkösvaihtoehtona Droylsden-Colwyn Bay -matsia, mutta mainitsin heille kuitenkin, että myös Hyde ja Trafford FC pelaavat lauantaina kotiottelun ja sen lisäksi Suur-Manchesterissä useampi pikkuseura pelaa FA Cupin alkukartsintakierroksia, joten mahdollisia otteluita on ainakin reilu puolentusinaa, jos ei useampia. Lähettelin työkavereilleni Facebookissa kutsuja ja mainitsin asiasta ohimennen muutaman kerran, mutta ilmeisesti en ole onnistunut saamaan ketään innostumaan. Noh, ainakin minä yritin.

http://www.nonleagueday.co.uk/

Huikeaa taistelufutista

Kauden toinen kotiottelu on vain pari päivää Guiseley-pelin jälkeen. Minulle tämä sopii paremmin kuin hyvin, koska olen elokuun lopussa lähdössä lomalle, joten tulen missaamaan kaksi kotiottelua ja vieraspelin Workingtonissa, johon olisin lähtenyt lähes varmasti, jos olisin Englannissa. Saavuttuani Butchers Armsille suuntaan, kuten aina, ensimmäiseksi klubitalolle. Kannattajayhdistys on virittänyt sinne pöydän ja he yrittävät saada ihmisiä liittymään jäseneksi tai uusimaan jäsenmaksunsa tällekin kaudelle. Ja niinhän siinä käy, että siirryn paikalleni kentän laidalle £5 köyhempänä, mutta jäsenkortti ja hieno Supporters Club-pinssi taskussani.

Ennen peliä muutamat kannattajat kuuluvat juttelevan keskiviikkona paikallislehdessä olleesta uutisesta, jonka mukaan Stalybridgen pelaaja Fabrice Bembo-Leta oli pidätetty otettuaan osaa ryöstelyyn ja mellakointiin Manchesterissä noin viikkoa aiemmin. Vaikka kyseessä onkin Droylsdenin pahin paikallisvastustaja, kannattajat eivät hieman yllättäen vaikuta olevan lainkaan vahingoniloisia, vaan tuntuvat olevan sitä mieltä, että pidätys on häpeäksi seuralle ainoastaan jos Celtic ei anna Bembo-Letalle välittömästi potkuja. Jo aiemmin valtakunnallisissa roskalehdissä oli uutisoitu, että Conference Southissa pelaava Staines Town oli erottanut pelaajansa Mario Quiassacan, koska hän oli osallistunut mellakoihin Lontoossa ja varastanut yli £1000 arvosta vaatteita.

Manageri Pace on päättänyt aloittaa ottelun samalla avauskokoonpanolla kuin tiistaina ja taktiikka näyttää toimivan. Bloods aloittaa ottelun vahvasti ja pitää palloa hallussaan mutta Nuneaton saa kuitenkin muutaman hyvän vastahyökkäyksen ja Phillo joutuu venymään huipputorjuntaan jo 10 minuutin kohdalla. Lähelläni seisoskelee muutamia Nuneatonin kannattajia. Heidän joukossaan on noin 80-vuotias vanha mummo, jonka vyölaukusta roikkuu sinivalkoinen Nuneaton-huivi ja joka kannustaa suosikkejaan äänekkäästi. Luulen katsovani kohti omaa tulevaisuuttani: muutaman kymmenen vuoden kuluttua minä olen samanlainen, tosin toivottavaasti ilman vyölaukkua... Nojailen mainosaitaan vierasjoukkueen vaihtopenkin lähellä ja nautin vauhdikkaasta pelistä. Droylsdenin fanijoukko on paljon äänekkäämpi kuin tiistaina ja reilu 80 vierasfania pitävät myös mukavasti tunnelmaa yllä. Peli on todella mahtavaa taistelufutista ja huomattavasti viihdyttävämpää kuin Guiseley-pelissä. Nuneatonin kannattajat ja vaihtopenkki tosin tuntuvat vinkuvan jokaisesta Droylsdenin kovasta, mutta kuitenkin rehdistä perusbrittiläisestä taklauksesta ja vaativat korttia noin joka kolmas minuutti. Ihme neitejä...

Nuneaton saa terävän vastahyökkäyksen ja Robbie Burns pistää pallon rankkarialueen rajalta vastustamattomasti alanurkkaan. Nuneaton-mummo riemuitsee ja karjuu ’Well done, Burnsey’ kun ex-Leicester pelaaja tuulettaa johtomaalia. Takaiskusta huolimatta Bloods jatkaa hyvää taistelua ja Johnson vetää avopaikasta muutaman tuuman maalin ohi. Toinen puoliaika alkaa täysin Droylsdenin hallinnassa. Peli pyörii jatkuvasti Nuneatonin puolustusalueella, mutta jokainen veto menee ohi. Joku pipopäinen mies päätykatsomossa yrittää aloittaa ’Who the f*** are Stalybridge?’ -laulua, mutta ilman suurempaa menestystä. ’Come on, Droylsden’ sen sijaan saa useammankin kannattajan avaamaan suunsa ja toivon, että joukkue saa lisää virtaa kannustuksesta. Bloods pyörittää yhä peliä, mutta tuloksettomasti. Vihdoin 77. minuutilla painostus tuottaa tulosta ja Rowe tasoittaa pelin upealla vedolla ylänurkkaan. Koko joukkue taistelee aivan uskomattoman upeasti! Panen merkille, että laitapuolustaja Carlos Logan nousee aivan hemmetin hyvin tukemaan hyökkäyksiä ja välillä voisi luulla, että mies on kärkipelaaja. Vaikka pelikello tikittää uhkaavasti kohti 90 minuuttia, uskon vahvasti että tästä ottelusta tulee vielä voitto ja noin viisi minuuttia ennen täyttä aikaa toppari Chris Brown tekee voittomaalin vapaapotkun jälkitilanteesta.

Neljäs erotuomari näyttää neljä minuuttia lisäaikaa. Neljä minuuttia? Mistä? Miksi? Nuneaton saa yhden pahan tilanteen lisäajalla, mutta kun tuomari vihdoin puhaltaa pelin päättyneeksi, kannattajajoukko laulaa optimistisesti ’Going up, going up, going up!’. Noh, onhan tässä vielä 39 peliä jäljellä, mutta nyt ollaan sarjassa neljäntenä – samoissa pisteissä kuin kolmantena oleva Gloucester ja vain kaksi pistettä jäljessä Hydeä ja Stalybridgeä, jotka johtavat sarjaa puhtaalla pelillä.

Droylsden-Nuneaton Town 2-1
(Rowe, C Brown; Burns)
Butchers Arms, 20.08.2011
Yleisöä 328

Kuin kotiin tulisi...

Suurista suunnitelmistani huolimatta onnistuin harjoituskaudella näkemään vain yhden ottelun, jossa Droylsden onnistui vääntämään heikon esityksen jälkeen 3-3 tasapelin Bradford Park Avenuen vieraana oltuaan jo 3-0 tappiolla. Ottelu Traffordia vastaan jäi väliin kun missasin idioottimaisesti bussin ja Skelmersdale matsin kanssa oli hieman saman suuntainen ongelma. Pääsin tällä kertaa jopa Wiganiin asti, mutta keskustan tietöiden vuoksi bussipysäkki oli suljettu enkä yrityksestä huolimatta löytänyt Skelmersdaleen menevää onnikkaa, joten luovutin ja palasin kotiin kiroten koko Wiganin alueen alimpaan helvettiin.

Bloods aloitti liigakauden lauantaina tasapelillä Eastwood Townin vieraana. Muutaman viime vuoden aikana joukkue on aloittanut kauden aina kotiottelulla – viimeksi vieraspelillä aloitettiin kaudella 2006-07 jolloin joukkue voitti liigan ja nousi Conferenceen. En kuitenkaan uskalla laskea tätä hyväksi enteeksi tätä kautta silmällä pitäen, kun astun sisään Butchers Armsin portista. On kuin olisin tullut kotiin! Klubitalolla notkuvat samat vanhat naamat, kuin viime keväänä ja ilmassa on varovaisen positiivinen tunnelma, kuten aina uuden kauden alla. Kentän nurmi on samettinen ja tasainen kuin biljardipöytä, mutta ei hätää, eiköhän se jo viimeistään lokakuussa taas muistuta perunapeltoa. Kokoonpanossa on muutama uusi pelaaja ja odotankin suurella mielenkiinnolla, kuinka he onnistuvat. Sarjasta on tulossa tavattoman tiukka, ja noususta/nousukarsintapaikoista taistelee oman veikaukseni mukaan lähes kymmenen joukkuetta. Guiseley aloittaa pelin hieman vahvemmin ja luo parempia tilanteita kun taas Droylsdenin pelinrakentaminen on hieman hätäistä ensimmäisen puolen tunnin ajan. Uudet pelaajat vaikuttavat kuitenkin varsin laadukkailta, erityisesti keskuspuolustaja Chris Brown ja laitapakki Carlos Logan vakuuttavat varmoilla otteillaan. Paikalle on tullut reilu nelisenkymmentä vieraskannattajaa, mutta harvalukuisia kohteliaita taputuksia lukuunottamatta tunnelma on todella heikko, ja kovin huuto koko stadionilta kuuluu kentän puolelta, kun kotijoukkueen maalivahti kiroilee puolustajille.

Toisella puoliajalla Bloods aloittaa selkeästi pirteämmin kuin ensimmäisellä ja pian peli on pelkästään kotijoukkueen hallintaa. Fanijoukkokin yrittää hieman jotain kannustushuudon tapaista, mutta yritys kuivuu kokoon yhden lauseen mittaisen huudon jälkeen. Guiseleyn kannattajien suunnasta ei kuulu enää taputuksiakaan, ja katselenkin ympärilleni miettien, ovatko he jo lähteneet kotiin. Vaikka kotijoukkue on parantanut peliään, huomaan miettiväni, ettei tämä nyt mikään klassikko ole.Eikö viime kaudella pelit olleet huomattavasti viihdyttävämpiä vai muistanko ihan väärin? Ilta on pimentynyt ja ilma on muuttunut vilakaksi. Harmittelen, etten ottanut hupparia mukaan mutta pieni vilu vaihtuu kevyeen vitutukseen kun joku ärsyttävä kakara lähelläni saa känkkäränkkä kohtauksen ja alkaa polkemaan jalkaa ja rääkymään korviaraastavasti. Suunittelen siirtyväni päätykatsomoon tämän palosireeniä muistuttavan ulinan tieltä, mutta unohdan ipanan, kun 70. minuutilla Vauxhall Motorisista tullut Paul Brown laukoo ohi 16-alueelle vastaan tulleen maalivahdin ja pallo liruu hiljaa maaliin. Pelaajat eivät ehdi edes lopettaa maalin juhlimista, kun manageri jo kutsuu juuri maalin tehneen Brownin vaihtoon. Vain viisi minuuttia avausmaalista, Conferencen nousijasuosikista Fleetwoodista lainalla oleva Danny Rowe pistää pallon nätisti maalin vasempaan alanurkkaan ja peli taitaa olla jo taputeltu. Kun kenttäkuuluttaja ilmoittaa illan yleisömääräksi 322, katselen ympärilleni hämmentyneenä, olisin nimittäin itse veikannut yleisöä olevan noin 260. Tuomarin antaman neljän minuutin lopulla Droylsden on tehdä kolmannen maalin. Kyllähän tästä vielä kausi tulee! Nousukarsinnat, here we come!

Droylsden-Guiseley AFC 2-0
(P Brown, Rowe)
Butchers Arms, 16.08.2011
Yleisöä 322

Kausi alkaa Eastwoodissa

Tulevan kauden otteluohjelma julkaistiin vihdoin ja viimein tiistaina. Bloods aloittaa kauden 13 elokuuta Eastwood Townin vieraana, ja heti seuraavana tiistaina Guiseley saapuu Butchers Armsille. Kaudesta on tulossa todella tiukka ja sarjanoususta tullaan taistelemaan ennen näkemättömän kovaa ja uskon että FC Halifax, Altrincham, Histon, Guiseley ja Boston ainakin ovat mukana kärkikahinoissa. Itse odotan jo vesikielellä vierasreissua Colwyn Bayn Llanelian Road stadionille, tosin olisin toivonut että ottelu olisi pelattu hieman lämpimämpään aikaan; Pohjois-Walesin rantakaupunki ei välttämättä ole kaikkein kauneimmillaan joulukuun viimassa. Vierasottelut Vauxhall Motorsin ja Gainsborough:n kotikentillä sekä jo tutuksi tullut vaellus Blythiin ovat myös suunnitelmissa, samoin kuin suurin osa kotiotteluista. Sitä ennen vielä harjoitusottelut ainakin Bradford Park Avenue:ta ja Traffordia vastaan. Johan tässä on liian pitkään odotettukin kauden alkua!

13.08.2011 Eastwood Town vs Droylsden
16.08.2011 Droylsden vs Guiseley
20.08.2011 Droylsden vs Nuneaton Town
23.08.2011 Harrogate Town vs Droylsden
27.08.2011 Workington vs Droylsden
29.08.2011 Droylsden vs Gainsborough Trinity
03.09.2011 Droylsden vs Colwyn Bay
10.09.2011 Blyth Spartans AFC vs Droylsden
17.09.2011 Droylsden vs Hinckley United
20.09.2011 Droylsden vs Hyde FC
24.09.2011 Boston United vs Droylsden
08.10.2011 Solihull Moors vs Droylsden
22.10.2011 Droylsden vs FC Halifax Town
25.10.2011 Nuneaton Town vs Droylsden
29.10.2011 Corby Town FC vs Droylsden
05.11.2011 Droylsden vs Stalybridge Celtic
08.11.2011 Droylsden vs Worcester City
12.11.2011 Vauxhall Motors v Droylsden
19.11.2011 Droylsden vs Solihull
03.12.2011 Colwyn Bay vs Droylsden
17.12.2011 Droylsden vs Corby
26.12.2011 Altrincham vs Droylsden
01.01.2012 Droylsden vs Altrincham
07.01.2012 Stalybridge vs Droylsden
14.01.2012 Droylsden vs Eastwood
17.01.2012 Gloucester vs Droylsden
21.01.2012 Guiseley vs Droylsden
28.01.2012 Droylsden vs Blyth Spartans
04.02.2012 Histon vs Droylsden
11.02.2012 Droylsden vs Harrogate
18.02.2012 Droylsden vs Bishops Stortford
25.02.2012 Hyde vs Droylsden
03.03.2012 Bishops Stortford vs Droylsden
10.03.2012 Droylsden vs Histon
17.03.2012 Worcester vs Droylsden
24.03.2012 Droylsden vs Boston
31.03.2012 Hinckley vs Droylsden
07.04.2012 Droylsden vs Workington
09.04.2012 Gainsborough vs Droylsden
14.04.2012 Droylsden vs Gloucester
21.04.2012 FC Halifax Town vs Droylsden
28.04.2012 Droylsden vs Vauxhall Motors

Aika muuttaa sarjajärjestelmää?

Ei kesää ilman joukkuemuutoksia. Kausi päättyi kolmisen viikkoa sitten Wimbledonin nousujuhliin mutta kesätauko ei kauaa kestänyt. Lauantaina uutisoitiin että 1992 perustettu fuusioseura Rushden&Diamonds on erotettu Conferencesta talousvaikeuksien vuoksi ja että seuran kohtaloa sekä mahdollista konkurssia puidaan pian. Diamonds ratsasti pitkän aikaa Doc Martens-kengillä omaisuutensa luoneen omistajan Max Griggsin rahoilla, nousten liigatasolle 2001, mutta kun mies myi seuran vuonna 2005 Supporters Trustille punnan kauppahintaan, syöksykierre alkoi ja nyt seuralla on raportoitu olevan 350 000 punnan verran velkaa.

Rushdenin erottamisen vuoksi Southport saa pitää paikkansa ylimmällä non-league tasolla, Thurrock säilyy Conference Southissa ja näiden joukkuemuutoksien vuoksi Bishop’s Stortford siirretään etelälohkosta pohjoislohkoon. Bishop’s Stortford sijaitsee vain hieman Lontoosta pohjoiseen, etelämmässä kuin esim. Milton Keynes, joten Droylsden joutuu matkustamaan vieraspelin takia suunilleen 300km/suunta. Vielä huonompi tilanne on tietysti The Bishops:illa, joka joutuu pahimmillaan matkustamaan reilusti yli 400km/suunta päästäkseen Workingtoniin ja Blythiin. Ei varmaankaan mitenkään mukava reissu helmikuussa keskellä viikkoa... Seura onkin valittanut päätöksestä The FA:lle, ja netissä kiertävien huhujen mukaan seura aikoo luopua sarjapaikastaan jos siirtoa pohjoislohkoon ei kumota. The Bishops ei myöskään ole ainoa joukkue samanlaisessa tilanteessa; Conferencesta pudonnut Histon on myös sijoitettu pohjoislohkoon ja heilläkin on edessään satojen kilometrien matkat toiselle puolelle Englantia. Mielestäni Football Conferencen kannattaisi ehkä miettiä hieman tarkemmin tätä järjestelyä ja nykyistä sarjajärjestelmää, koska ymmärtääkseni maantieteellisen lohkojaon idea on juuri se, että pienet seurat eivät joutuisi matkustamaan pelien vuoksi pitkiä matkoja toiselle puolelle maata (ja kenties käyttämään vähäisiä rahojaan hotellimajoituksiin). Kenties ratkaisu olisi siirtyä kolmeen lohkoon? North, South ja Midlands -lohkoista voittajat voisivat yhä nousta suoraan Conferenceen ja neljännen nousijan voisi ratkaista nykyiseen tapaan jonkinlaisella play-off systeemillä. Vai olisiko sääntöjä ja nykyistä käytäntöä voinut muuttaa niin, että Thurrockin sijaan pohjoislohkon Stafford olisi säilyttänyt sarjapaikkansa, koska Southportin sarjassa säilymisen vuoksi vapaa paikka on juuri pohjoislohkossa? Nykyisillä säännöillähän putoaminen annetaan ilmeisesti anteeksi sille joukkueelle, jolla on eniten sarjapisteitä menneeltä kaudelta.

Droylsdenissa on täysi hiljaisuus päällä kesätauon aikana. Seuran nettisivuilla on ollut jo muutaman viikon ilmoitus että heillä on ’teknisiä ongelmia’ jotka korjataan mahdollisimman pian joten seuran suunnasta ei siis tule mitään tietoa lähteneistä/tulevista pelaajista tai kesän harjoitusotteluista. Droylsdenin keskustelupalsta sen sijaan on täynnä huhuja siitä, kuinka suurin osa pelaajista on jättänyt seuran ja kukaan ei ole tulossa joukkueen riveihin ensi kaudeksi. Ja koska seuran suunnasta ei ole tullut mitään tietoa, huhut muuttuvat vain yhä hurjemmiksi, ehdottaen jopa että Jody Banim on jälleen (noin sadannen kerran) tehnyt sopimuksen Droylsdenin kanssa (luoja paratkoon, toivottavasti ei!!!). Ainoat varmat lähtijät ovat kaksi suurinta suosikkiani: Alex Brown ja Liam Brownhill jotka ovat Chester FC:n nettisivujen mukaan siirtyneet Deva Stadiumille. Molempien miesten siirto on valtava menetys joukkueelle, mutta toivotan kavereille kuitenkin kaikkea hyvää urallaan ja kiitän hienoista esityksistä Droylsdenin paidassa.

It only took nine years

Yhdeksän vuotta sitten joku The FA:n edustaja totesi, että AFC Wimbledonin perustaminen ’would not be in the wider interest of football’. Kun katselen ympärilläni olevia tuhansia sini-keltaisiin väreihin pukeutuneita kannattajia, en voi kuin ihmetellä mitä tyyppi mahtoi tarkoittaa. ’Ei hyvä jalkapalloilun kannalta’? Miksi ei? Paikalla on sylivauvoja ja vanhuksia, naisia ja miehiä. He ovat täynnä toivoa ja uskovat, että tänään eräs englantilaisen jalkapalloilun suurimmista vääryyksistä korjataan ja Wimbledonin nimi palaa liigakartalle.

Ennen peliä kentällä hoilottaa jonkin sortin oopperalaulaja, mutta kukaan ei näytä kiinnittävän häneen mitään huomiota. Kannattajat juttelevat keskenään ja suurimman osan olemuksesta paistaa jännitys ja huoli. Kai me voitetaan tänään? Fanijoukko aloittavaa laulunsa jo alkulämmittelyn aikana ja Dons-katsomon tunnelma imaisee minut vastustamattomasti mukaansa ja huomaan laulavani muiden mukana jo ennen kick offia. Kun joukkueet tulevat kentälle ilotulitusten saattelemana, jännitys on käsin kosketeltavaa. Oopperalaulajan johdolla laulettu God Save the Queen sujuu faneilta joten kuten, ehkä hieman nuotin vierestä, mutta kun ottelun tuomari James Adcock puhaltaa pelin alkaneeksi, kannattajakatsomon AFC Wimbledon-huudot ja ’I can’t help falling in love with you. Wombles!’-laulu sujuvat selvästi paremmalla rutiinilla kuin kansallishymni. Katsomoon on jaettu muovipinnoitetusta paperista taiteltuja viuhkoja, joita läpsyttämällä lähtee kova ääni. Nämä lähinnä saunavihtaa muistuttavat läpäkkeet ovat erityisesti nuoremman väen suosiossa ja tuovat oman sävynsä katsomon meteliin.

Stadionin toisella laidalla istuvat reilu 10 000 Hatter-fania vaikuttavat suhtellisen hiljaisilta. Tai ehkä en vain kuule heidän laulujaan reilun 6000 meluisan Dons-fanin keskellä, mutta ottelua on pelattu jo 25 minuuttia kun Lutonin fanit tuntuvat vasta pääsevän vauhtiin. Luton-katsomossa on kuulemma myös kaksi tyyppiä, joilla on ollut peliin huomattavasti muita kannattajia pidempi matka: kaksi intohimoista Hatters-fania, Neil ja Paul, ovat matkustaneet peliin kotoaan Turks and Caicos –saarilta, ja matkaa miehillä tulee jotain 12 000 kilometriä! Ja minä kun luulin olevani hullu, koska matkustan ympäri Eurooppaa Suomen maajoukkueen perässä! Yritän muistella, että milloin olen viimeksi nähnyt Lutonin pelin paikan päällä, ja tulen siihen tulokseen, että siitä on niin pitkä aika, että joukkue pelasi silloin vielä Championshipissä. Minulla on hieman nostalginen olo, sillä Luton on yksi niistä joukkueista, jonka muistan lapsuuteni Vakioveikkauskupongeilta. Älkää käsittäkö väärin, ei minulla alle kouluikäisenä ollut mitään uhkapeliriippuvuutta tai muuta, mutta muistan antaneeni isälleni hyviä ja erittäin asiantuntevia vinkkejä satumaiselta kuulostavien joukkueitten kuten Lutonin, Oldhamin ja Aston Villan pelien lopputuloksista. Vuosia myöhemmin olen matkustanut pariin otteeseen Lutonin halki matkalla kaupungin lentokentälle, ja voin sanoa, että kaupungista on satumaisuus kaukana – suoraan sanoen Luton vaikuttaa vieläkin olevan hirveämpi läävä kuin Rochdale, ja se on jo hyvä saavutus!

Tauolla katselen jälleen ympärilläni istuvien fanien kasvoja ja mietin, että suurin osa heistä on varmasti ollut mukana Wimbledonin satumaisessa tarinassa alusta lähtien. Katsomossa näkyy myös muutamia Wimbledon FC:n aikainen pelipaitoja, jotka tosin näyttävät jääneet hieman pieniksi vuosien saatossa. Monet näistä faneista olivat luultavasti paikalla Sandhurst Townin Bottom Meadow:lla kun Dons aloitti non-league taipaleensa elokuussa 2002. He ovat seisseet sateessa mutaisten kenttien laidalla Combined Counties Leaguessa 8.sarjatasolla ja rakastaneet sydämensä pohjasta tuntemattomia pubi-joukkuetason pelaajia, jotka ovat vetäneet Wimbledonin sinisen peliasun päällensä. Jalkapalloromantikko minussa toivoo yhä enemmän, että Wimbledon tulee tämän ottelun voittamaan. Katseeni siirtyy kentän laidalle saapuvaan manageriin Terry Browniin. Mies on ollut Wimbledonin puikoissa kolme vuotta ja aiemmin Aldershotin peräsimessä kokenut kolme play off-finaalia; yhden voiton ja kaksi tappiota rangaistuspotkukisan jälkeen. Lutonin manageri on sen sijaan hieman kokemattomampi: noin kuusi viikkoa ennen tämän päivän peliä Luton ja joukkueen silloinen manageri Richard Money purkivat sopimuksensa ’yhteisymmärryksessä’ ja seura nosti kakkosmanageri Gary Brabinin käskyttäjäksi. Brabin on jo ehtinyt saada nimensä City of Manchester Stadiumin historian kirjoihin: hän oli ensimmäinen stadionilla varoituksen saanut pelaaja, kun hän pelasi siellä walesiläisen TNS:n riveissä Mestarien Liigan karsintaa kesällä 2003. Toivon hiljaa mielessäni, että hän ei tänään saa enempää kunniaa.

Ympärilläni istuvat kannattajat eivät ole ainoita, jotka ovat seuranneet AFC Wimbledonia halki sateen ja viiman ja kannustaneet seuran neljään liiganousuun kahdeksassa vuodessa. Joukkueen maalivahti Seb Brown on myös seisonut katsomossa fanien keskellä, kausikortti taskussaan, jo 12 vuotiaasta pikkupojasta lähtien. Nyt, seuran historian merkittävimpänä päivänä kaveri näyttää vieläkin 12 vuotiaalta, mutta nyt hän seisoo katsomon sijaan maalinsuulla ja on pelannut virheettömän ottelun. 120 minuutin pelin jälkeen ottelu päättyy maalittomana ja peli joudutaan ratkaisemaan rankkareilla. Maalivahti Brown vilkaisee hanskoissaan pitelemäänsä ryppyistä ‘lunttilappua’ tarkistaakseen, mihin kulmaan Lutonin pelaajat yleensä vetävät. Kertaus tuottaa tulosta, koska poika torjuu sekä Jason Walkerin että Alex Lawlessin laukaukset. Kun Dons-kapteenin ja fanien suursuosikin Danny Kedwellin rankkari pamahtaa verkon perukoille, katsomo ympärilläni räjähtää. Yhdeksän vuoden odotus on ohi – Wimbledon on palannut liigaan. Kasa faneja ryntää katsomon etuosaan juhlimaan ja tönäisee minut sivuun, enkä näe heidän takaa kentällä juhlivia pelaajia. Kannattajat laulavat ‘Nine years. It only took nine years!’ ja päätykatsomoon levitetään viesti sille The FA:n jannulle: ‘AFC Wimbledon. Not in the interest of football?’. Pelaajat tanssahtelevat kentällä ja joku heistä kaataa liigan sponsorin, vedonlyöntiyhtiö Blue Sq:n kuutionmuotoisen maskotin. Tarvitaan kuutisen pelaajaa, että maskotti saadaan takaisin jaloilleen.

Noin kahdenkymmenen minuutin jälkeen katsomo alkaa tyhjenemään ja itä-Manchester kaikuu AFC Wimbledon-huudoista. Kun nousen keskustaan menevään bussiin, edessäni oleva Dons-fani sanoo kuskille ’Kolme lippua Valioliigaan, kiitos.’ Tuo on ehkä vielä kaukainen haave, mutta olen melko varma, että Dons on Championship-tason joukkue viimeistään kuuden vuoden kuluttua. Ja toivottavasti Dons-fanit saavat lopullisen voiton vielä nopeammin ja AFC Wimbledon nousisi korkeammalle sarjatasolle kuin MK Dons.

AFC Wimbledon-Luton Town 0-0 (4-3 rp)
Conference Premier Promotion Final,
City of Manchester Stadium, Manchester 21.05.2011
Yleisöä: 18 195

Matkalla liigaan

19.04.1988 FA Cupin semifinaalissa White Hart Lanella kohtasivat Luton Town ja Wimbledon FC. Ottelu päättyi tuolloin Crazy Gangin 2-1 voittoon John Fashanun ja Dennis Wisen maaleilla ja joukkue yllätti finaalissa Liverpoolin varmistaen näin paikkansa brittifutiksen folkloressa nousemalla 11 vuodessa Southern Leaguesta FA Cupin voittajaksi. 2000-luvun alkupuolella Wimbledonin puuhamiehet hyväksyivät liikemies Pete Winklemanin suunnitelman siirtää joukkue Lontoosta lähes 100km päässä sijaitsevaan Milton Keynesiin. Kannattajat eivät luonnollisesti hyväksyneet perinteisen seuran raastamista juuriltaan joten he käänsivät selkänsä seuralle ja perustivat vuonna 2002 AFC Wimbledonin jatkamaan alkuperäisen Donsin kunniakkaita perinteitä. Tuhannet kannattajat alkoivat seuramaan kahdeksannella sarjatasolla aloittanutta seuraa ja ensimmäisellä kaudellaan joukkueen katsojakeskiarvo oli yli 3000; suurempi kuin silloin vielä Wimbledon FC:n nimellä ykkösdivarissa pelanneella nykyisellä MK Donsilla. Alkuperäinen Wimbledon FC joutui selvitystilaan vähentyneiden tulojen takia kesällä 2003 ja siirtyi uuteen kotikaupunkiinsa saman vuoden syyskuussa – ja samaan aikaan kaupungin alkuperäinen ykkösseura (tai ainakin kaupungin suurin seura) Milton Keynes City joutui konkurssiin investointien puutteen takia. Etelä-Lontoossa kannattajien perustama uusi seura sen sijaan nousi vauhdilla non-league pyramidissa aina vain korkeammalle tasolle, ja tänä keväänä joukkue saavutti Conference Promotion Final:in ja on siis taistelemassa noususta liigatasolle.

Nousufinaalista myös liigaan yrittävän Lutonin suunta sen sijaan on viime kausina ollut alaspäin ja seura putosi kolmessa vuodessa toiseksi korkeimmalta sarjatasolta viidennelle. Seura perustettiin 1885 kun kaksi paikallista joukkuetta, Wanderers ja fantastiselta kuulostava Excelsior yhdistyivät ja Luton Townista tuli ensimmäinen ammattilaisseura eteläisessä Englannissa kun he alkoivat maksamaan pelaajilleen palkkaa 1891. Hatters putosi korkeimmalta sarjatasolta kauden 1991-92 päätteeksi ja koki pohjan kaudella 2008-09 kun seuralta erinäisten talousvaikeuksien vuoksi vähennettiin 30 pistettä ja putoaminen Conference tasolle 89 vuoden liigataipaleen jälkeen oli käytännössä selvä jo ennen kauden alkua. Seuralla on muutakin yhteistä Wimbledonin kanssa kuin tuo FA Cupin semifinaali. Jo vuonna 1982 Lutonin johtoporras harkitsi muuttoa 32km päähän Milton Keynesiin, mutta kannattajien vastarinta piti seuran Kenilworth Roadilla, joka on ollut Hattersien koti vuodesta 1905. Vuonna 2000 Pete Winkleman, eli sama hyypiö joka myöhemmin onnistui tuhoamaan toimillaan Wimbledon FC:n, yritti jälleen siirtää Luton Townia Milton Keynesiin, mutta silloin liiga esti siirron, vedoten siihen, että ’seurojen täytyy pysyä omalla alueellaan’.

Lauantaina, hieman yli 23 vuotta tuon kuuluisan FA Cupin semifinaalin jälkeen, AFC Wimbledonin kohtaa jälleen Lutonin. Conferencen nousufinaali pelataan poikkeuksellisesti Wembleyn sijaan Manchesterissä, koska Mestarien Liigan finaalin takia brittifutiksen kansallispyhättö on käyttökiellossa. Tämä on mielestäni harmi erityisesti AFC Wimbledonin kannalta, koska heille visiitti uudelle Wembleylle olisi ollut ensimmäinen laatuaan, Hatters sen sijaan voitti siellä Scunthorpen Johnstone’s Paint Trophyn finaalissa 3-2 keväällä 2009. Toisaalta Eastlands on kokonsa puolesta ehkä parempi valinta, koska nousufinaaleissa on ollut keskimäärin hieman päälle 30 000 katsojaa, ja hieman alle 48 000 katsojan stadion tulee näyttämään huomattavasti täydemmältä kuin 90 000 katsojan Wembley, ja tunnelmakin on toivottavasti hienompi.

Finaali on aiheuttanut kannattajissa suuria tunteita jo ennen kun palloa on edes potkaistu. Molempien joukkueitten kannattajat alkoivat tietysti välittömästi marmattamaan siitä, että he joutuvat matkustamaan Manchesteriin asti, mitä en henkilökohtaisesti jaksa ymmärtää; siinähän näette miltä tuhansista ja tuhansista kannattajista tuntuu, kun he joutuvat matkustamaan pohjoisesta Wembleylle niin finaaleihin kuin maaotteluihin, joten älkää valittako! Mutta ennen kaikkea närää on aiheuttanut törkeät lippujen hinnat. Lippujen myynti on seurojen sijasta annettu ulkopuoliselle lippupalvelulle, joka rokottaa palvelumaksuja £3/lippu ja pahimmillaan yli £5 postimaksuja. Sen lisäksi halvin aikuisten lippu maksaa £36, mikä on lähes kolme kertaa enemmän kun Wimbledonin kotipelien liput (ja £10 kalliimpi kuin viikkoa myöhemmin Old Traffordilla pelattavien League 1 ja 2 nousufinaaleiden halvimmat liput!), joten kannattajien mielipaha on täysin ymmärrettävää. Ottelusta on tulossa toivottavasti hyvin tasainen. Wimbledon oli sarjassa toisena ylivoimaisen mestarin Crawleyn jälkeen, kuusi pistettä kolmanneksi jäänyttä Lutonia edellä. Molemmat joukkueet voittivat kaksiosaisissa semi-finaaleissa vastustajansa selvästi: Dons rökitti Fleetwoodin yhteistuloksella 8-1 ja Hatters puolestaan peittosi Wrexhamin ’Punaiset Lohikäärmeet’ 5-1. Itse päätin lähteä katsomaan finaalia, nyt kun ottelu kerrankin pelataan oikealla puolella maata, ja luonnollisesti hyppään sympaattisen AFC Wimbledonin kelkkaan, vaikka minulle oikeastaan on ihan yksi ja sama kuka liigaan nousee.  Come on, Dons!

Muistoja vuosien takaa...Wimbledon-Luton 1988 osa 1
Muistoja vuosien takaa...Wimbledon-Luton 1988 osa 2