Tell me ma, me ma

Aaah, FA Trophy. Kauden toinen mahdollisuus aloittaa Wembleystä unelmoiminen pieleen menneen FA Cupin jälkeen. Viime kaudella Bloods koki historiansa menestyksekkäimmän Trophy taipaleen päästen 3.varsinaiselle kierrokselle, jossa joukkue putosi uusintaottelun jälkeen Blythia vastaan. Kuten viime lauantain Solihull-pelissä, Bloods lähtee otteluun ilman kakkosmaalivahtia, koska Phillo kärsii kolmen ottelun pelikieltoa Celtic-pelin soihdun heittämisestä. Ja kuten viime lauantaina, minä olen hieman huolissani tästä ja toivon hiljaa mielessäni, että maalivahdin tonttia hoitava Sean Lake ei a) loukkaannu eikä b) saa punaista korttia. Vastassa tänään on Witton Albion, joka pelaa Northern Premier Leaguen ykkösdivisioonassa, eli kaksi sarjatasoa Droylsdenin alapuolella. 1887 perustetun seuran menestyksekkäimmät vuodet sijoittuvat 90-luvun alkupuolelle, jolloin Albion pelasi kolme kautta Conferencessa. Wittonilla on myös Droylsdenia kovempi track record FA Trophyssa: 90-luvulla seura pääsi säännöllisesti semifinaaleihin ja 1992 aina finaaliin asti, mutta hävisi nousunsa liigatasolle jo varmistaneelle Colchesterille Wembleyllä 3-1.

Albionin kotikaupunki Northwich sijaitsee vain nelisenkymmentä kilometriä Manchesteristä, joten paikalle on tullut yli 80 vieraskannattajaa. Kuuntelen kateellisena heidän kovaäänistä kannustustaan ja mietin, että en ole koskaan nähnyt Droylsdenin tuovan mihinkään yhtä paljon vierasfaneja. Minulla ei ole aavistustakaan kuinka paljon Albionilla käy kotiotteluissa katsojia, mutta ilmeisesti aika hyvin, koska vierasfanit uskaltavat nenäkkäästi viisastella ’This is all you get at home?’ ja ’Shit ground, no fans’. Yleisömäärä näyttääkin jälleen hyvin pieneltä, jos vierassektiota ei oteta lukuun, eikä edes Droylsdenin teinimölisijöitä näy paikalla. Tosin huhujen mukaan yksi heistä on saanut porttikiellon heitettyään Celtic-pelissä bangerin kentälle ja ainakin Solihull-matsissa kyseinen jannu näyttikin pariin otteeseen kurkkivan peliä stadionin viereisen Kings Head-pubin aidan yli. Vasemmalla puolellani seisovien vieraskannattajien meteli nousee kolmenteen potenssiin 18. minuutilla, kun Albion pelaajaa rikotaan rangaistusalueen rajan tietämillä ja sitä seurannut vapari pamahtaa maalipuiden kautta maaliin. Olipa komea veto, ihastelen harmistuneena. Witton hallitsee peliä niin kentällä kuin katsomossakin. Olen yllättynyt siitä, kuinka hyvin joukkue rakentaa peliä noinkin mutasarjaporukaksi, tosin täytyy sanoa, että kun Droylsden pääsee harvoihin hyökkäyksiinsä, Wittonin purkupallot menevät minne sattuu, yleensä kauas stadionin ulkopuolelle. Mutta jos Albionin purkupallot menevät minne sattuu, niin Bloodsin puolustus ei pärjää juuri yhtään paremmin ja yleensä niin luotettava James Vaughan on erityisesti helisemässä. Wittonin fanijoukon laulaessa ilkkuen ’Conference North? You’re having a laugh’ Bloods saa harvinaisen hyökkäyksen 20.minuutin kohdalla ja tilanne menee kulmapotkuksi. En ole kovinkaan luottavainen, koska Droylsden on hyvin harvoin loistanut erikoistilanteissa, mutta peruspessimistisyyteni osoittautuu turhaksi, kun Danny Rowe tasoittaa maalinedusta kuhinasta.

Hieman puolen tunnin pelin jälkeen Droylsdenin veto pamahtaa ylärimaan ja siitä maalinsuulle. Itse seison väärässä päädyssä enkä näe tilannetta kunnolla, mutta pelaajat viittovat maalia. Tuomari kuitenkin päättää toisin ja ottelu säilyy tasatuloksessa. Keli on yllättäen muuttunut aivan hirveäksi ja talvisen kolea sade piiskaa Butchers Armsia. Lähelläni Droylsdenin naiskannattaja (jonka olen mielessäni nimennyt Tuutikiksi, koska hän muistuttaa tuota Muumeista tuttua hahmoa) yrittää aloittaa ’Oh, when the Bloods...’ chantin, mutta muu yleisö ei lähde mukaan. Kotijoukkueen peli on oudon hätäilevää ja peliajatus näyttää jääneen pukukopin puolelle. Siis minne nuo syötöt menee? Aivan ensimmäisen puoliajan viime sekunneilla Nat Kerr taklaa rajun näköisesti vastustajaa ja tuomari puhaltaa pelin poikki. Kerr urputtaa tuomarille ja riitelee joukkuekavereidensa kanssa (ei siis mitään uutta tällä saralla...) ja ympäriltäni kuuluu valtava ’Off! Off!’ –kuoro. Pelkään jo pahinta, mutta puolustajalle heilahtaa tilanteesta vain keltainen kortti.

Kotijoukkue palaa tauolta aivan uudella peli-ilmeellä ja jo ensimmäisellä minuutilla Steve Hall pääsee laukaisemaan, mutta tuhlaa maalipaikan vetämällä metrikaupalla yli maalin. Bloods hallitsee nyt peliä selvästi ja Albionin vauhti on hyytynyt, mutta kuten niin usein tällä kaudella, joukkue ei saa palloa maaliin mistään tilanteesta. Kun varsinaista peliaikaa on jäljellä noin 20 minuuttia ja minulta alkaa vähitellen usko loppua. Witton katkoo lähes kaikki Droylsdenin keskitykset ja kun joukkue silloin tällöin pääsee maalipaikkaan, laukaus menee yli. Muidenkin kannattajien turhautuminen on silminnähtävää ja tähänastiset kannustavat huudot alkavat vaihtua painokelvottomiin kommentteihin. Bloods pääsee hyökkäykseen ja minä lähes rukoilen kaulahuivini takana piilossa että tästä vihdoin tulisi maali. Danny Rowe tekee työtä käskettyä ja iskee hurjalla tykillä 16:sta metristä johtomaalin. Maali vapauttaa kotijoukkueen ja peli alkaa sujua. Joukkue rakentaa pari hyvää hyökkäystä, mutta kolmatta maalia ei tule. Carlos kuljettaa pallon oikealta laidalta kohti maalia ja maalivahti nyrkkeilee laukauksen Steve Hallin lapikkaaseen. Maalivahti torjuu myös Hallin vedon mutta pallo pompahtaa huippuvireessä olevalle Rowelle, joka pistää pallon nätisti maalin alanurkkaan, mutta tuomari hylkää maalin paitsiona. Ottelun lopussa neljäs erotuomari osoittaa käsittämättömät neljä minuuttia lisäaikaa.Witton käyttää tämän hyväkseen ja painostaa. Bloods kuitenkin kestää ja jatkaa seuraavalle kierrokselle. Kenttäkuuluttaja kiittää Wittonin kannattajia hienosta kannustuksesta ja kun taputan kentältä poistuville pelaajille, en voi olla hyräilemättä itsekseni:

  ’Tell me ma, me ma. I won’t be home for tea. We’re going to Wembley! Tell me ma, me ma.’

Droylsden-Witton Albion 2-1
(Rowe 2; Harrison )
FA Trophy 3rd Qualifying Round
Butchers Arms 26.11.2011
Yleisöä 304