Just like watching Barça? Hmmm, no.

Kuninkaalliset häät eivät kiinnosta minua pätkän vertaa. Olen tietysti ilahtunut ylimääräisestä palkallisesta vapaapäivästä, mutta en todellakaan aio istua kotona TV:n ääressä katsomassa suoraa lähetystä Westminster Abbeystä sun muita hääohjemia. Sen sijaan vaellan kohti Shawe View:ta ja Evo-Stick liigan ykkösdivisioonan ottelua Trafford FC:n ja Woodley Sportsin välillä. Trafford on minulle tuttu kahdesta MPC:n ottelusta Droylsdenia vastaan, mutta Woodley sen sijaan on täysin uusi tuttavuus.

Astuttuani sisään aurinkoiselle Shawe View:lle, joudun heti kuulusteltavaksi. Nauravainen käsiohjelmanmyyjä huomaa takissani olevan DFC logon ja tenttaa minulta, mikä Droylsden-fanin on tuonnut paikalle (tunnustan rehellisesti olevani häitä paossa) ja mitkä ovat ensivaikutelmani paikasta. Ensisilmäyksellä Shawe View näytää todella vekkulilta pieneltä stadionilta ja aivan erilaiselta kuin yksikään käymistäni non-league areenoista. Itse asiassa se ei ole edes stadion, vaan jalkapallokenttä. Toisessa päädyssä ja vaihtopenkkien puoleisella sivulla ei ole katsomoita, vaan nurmivallit, joilla katsojat istuskelevat (tai oikeastaan makailevat) auringonpaisteessa. Ottelu on melko heikkotasoista, oikeastaan suoraan sanottuna tosi huonoa ja tunnelmaltaan enemmänkin puistopiknik kuin jalkapallo-ottelu. Pienet lapset leikkivät nurmella ja aikuiset juttelevat keskenään, seuraten peliä vain sivusilmällä. Olen melkein varma, että kohta joku kaivaa eväskorin esiin ja alkaa jakelemaan voileipiä ja pasteijoita, mutta joudun pettymään. Vierelläni kaksi noin neljä vuotiasta poikaa muodostaa huutosakin ja yrittää kannustaa Traffordia 'come on whites'-huudoilla, mutta nurmivallia alaspäin kieriminen osoittautuu huomattavasti mielenkiintoisemmaksi puuhaksi. Ensimmäisellä puoliajalla kovin ääni onkin kentän ohi ajavan jäätelöauton lallatus. Peli on yhtä heikkoa kun noin kuukausi sitten Waltonissa ja ensimmäinen kulmapotkukin tulee vasta puolen tunnin pelin jälkeen.

Tauolla lähden etsimään vessaa ja kuljen pukukoppien suuntaan. Jo pitkän matkan päästä kuulen, että jomman kumman joukkueen koutsi ei ole tyytyväinen pelaajiensa esitykseen. Valmentaja on selkeästi läpikäynyt Alex Fergusonin charmikoulun ja huutaa pelaajilleen niin, että se kuuluu jopa viereisessä rakennuksessa olevan vessan sisälle: '***** mikä esitys! Jos mä ***** sanon, että merkatkaa ***** omat vastustajanne, niin se tarkoittaa, että te ***** merkkaatte! ***** te pelaatte aivan ***** huonosti. Tää on ***** kauden viimeinen peli ja mä en ***** halua mitään ***** lastenjuhlaa, vaan kolme ***** pistettä, ***** saamattomat ääliöt!' Kun kävelen takaisin kentän laidalle, luulen, että myös minun tukka sojottaa taaksepäin koutsin huudon aiheuttaman ilmavirran takia ja mietinkin, että tämä on tällä sarjatasolla ilmeisesti aivan arkipäiväistä, koska Waltonissa koutsin huudot kuuluivat myös koppien ulkopuolelle. Toinen puoliaika on hieman parempi kuin ensimmäinen, mutta ei paljoa. Puolet ajasta makailen nurmikolla kyynärpäähäni nojaillen ja katselen laiskasti peliä. Woodleyn peliasu näyttää Barcelonan peliasulta, mutta siihen yhtäläisyydet Katalonian jättiläisen kanssa loppuvatkin. Minusta ei todellakaan tunnu, että katselisin Barçaa. Ei, nämä joukkueet kärsisivät rökäletappion synnyinkaupunkini joukkueellekin.

Aikamoista höntsäilyähän tuo oli, mutta kyllä se aina kuninkaalliset häät voitti!

Trafford FC-Woodley Sports 0-1

(Neequaye rp.)
Shawe View, Trafford 29.04.2011
Yleisöä 178

And now, the end is near...

Kausi on nyt sitten loppusilausta vailla pelattu. Enää yksi ottelu, ja se on siinä. Liigajoukkueenikaan tuskin nousukarsintoihin pääsee, vaikka mahdollisuuden siihen ovatkin olemassa, joten lauantain jälkeen alkanee loma. Tai no, loma ja loma, suunnitelmissani on mennä katsomaan niin nuorten FA Cupin finaalia kun Manchesterissa pelattava Conferencen finaalia, ja tietysti kirsikkana kakun päällä kesäkuun maaottelut San Marinossa ja Ruotsissa, mutta liigapelit loppuvat ja sen vuoksi elämäni valtaa jonkinlainen tyhjiö. Tähän ikään mennessä minun pitäisi osata jo tulla toimeen kaudenloppumismasennuksen kanssa, mutta en vaan osaa. Joka vuosi tulee sama tyhjä olo kun tuomari puhaltaa viimeisen kerran pilliinsä.

Viime viikon keskiviikkona viimeinenkin matemaattinen mahdollisuus nousukarsintoihin katosi, kun Bloods hävisi vieraissa Corbylle viime minuutin maalilla, eli kolmessa viimeisessä ottelussa ei pelata muusta kuin kunniasta. Kaksi viikkoa sitten FC Halifax Town varmisti nousunsa ensi kaudeksi Conference Northiin ja mikäli ihmeitä ei tapahdu, Altrincham ja kenties Southportkin ovat putoamassa Conferencesta, joten ensi kaudella on tulossa useampikin helppo vierasottelu. Helppo siis peliin reissaamisen suhteen, ei niinkään pelillisesti. Viikolla Football Conference myös hylkäsi Eastwoodin valituksen ja pysyi päätöksessään, että Badgers ei voi ottaa osaa nousukarsintoihin, koska vaikka seuran stadion täyttääkin Conference Northin vaatimukset, nousukarsinnoissa käytetään jostain käsittämättömästä syystä eri standardeja, joita Coronation Park ei täytäkään. En tiedä, annetaanko viimeinen nousukarsintapaikka sarjassa kuudenneksi sijoittuneelle joukkueelle (jos Eastwood säilyttää viimeisen kierroksen jälkeen nykyisen sijoituksensa) vai saako yksi joukkue suoran finaalipaikan, mutta ikävä päätös joka tapauksessa Mäyrien näkökulmasta.

Pääsiäisviikonloppuna kävin kahdessa Droylsdenin pelissä, mutta en keksi kummastakaan yhtään mitään sanottavaa! Lauantain Harrogate pelissä kotijoukkue hallitsi ottelua mielinmäärin ja puolet avauskokoonpanon pelaajista sai nimensä maalisarakkeeseen. Maanantain paikallisottelu Hydessä oli huomattavasti tasaisempi, ja putoamista vastaan taisteleva kotijoukkue yritti huomattavasti enemmän, kun The Sulphurites, jolla ei ole enää muutamaan kierrokseen ollut peleissä mitään panosta. Kumpakaan ottelu ei tarjonnut mitään ikimuistoista (lukuunottamatta ehkä Chalmersin maalia) eikä yleisöäkään pelit innostaneet sen kummemmin. Harrogate pelissä virallinen yleisömäärä oli 206, mutta silmämääräisesti olisin arvioinut paikalla olleen ehkä korkeintaan 180 katsojaa. Ewen Fieldsille oli sentään keräntynyt reilusti päälle 400 silmäparia, mutta parikymmentä vierasjoukkueen kannattajaa oli tavallistakin hiljaisempia, innostuen vain muutaman yksittäiseen huuteluun Holdenin maalin jälkeen, ja kotijoukkueen hieman suurempi faniryhmäkään ei pitänyt ääntä kuin ensimmäisellä jaksolla, hyräillen pariin otteeseen elokuvan The Great Escape -tunnusmusiikkia. Hyden sarjassa säilyminen ei ole vieläkään varmaa, vaan ratkaisu menee kauden viimeiseen matsiin. Sympaattinen Alfreton Town sen sijaan varmisti nousunsa non-leaguen korkeimmalle tasolle voittamalla lauantaina Redditchin 4-0.

Matkatessani Hydestä kotiin, mp3 soittimessani soi 'My Way' Shane MacGowanin versiona. Oloni oli sopivan alakuloinen, kun Shane hieman humalaisen kuuloisesti kähisi 'And now, the end is near, and so I face the final curtain.' Lauantaina kotiottelu Gloucesteria vastaan ja se on sitten siinä. Esirippu laskeutuu. Ei noustu Conferenceen, ei päästy Wembleylle, mutta kausi on pitänyt sisällään monia ikimuistoisia hetkiä: FA Cup, nitromatsi Ebbsfleetiä vastaan, Kilheeneyn käsivirhe Blythissä, McEvillyn tykki puolesta kentästä...

Droylsden-Harrogate Town 5-1
(Kilheeney, Rouse, Chalmers, Connor, Miles; Armstrong rp.)
Butchers Arms, 23.04.2011
Yleisöä 206

Hyde FC-Droylsden 1-1
(Barlow; Holden)
Ewen Fields, Hyde 25.04.2011
Yleisöä 472

When the teams come out I want a bloody big cheer

Aurinkoinen Stafford näyttää oikein miellyttävältä pikkukaupungilta, kun astun ulos rautatieasemalta. Tien toisella puolella on kaunis puisto ja päätän kävellä sen halki kohti keskustaa. Yhtäkkiä kuulen takaani ’Droylsden! Droylsden!’ huudon ja käännyn yllättyneenä katsomaan sen suuntaan. Victoria Parkin aurinkokatoksen alla istuu pussikaljalla pari nuorukaista, jotka olen tunnistavinani Droylsdenin teinimölisijöiksi. Heilautan kättäni poikien suuntaan ja jatkan matkaani ohi petankkikentän ja papukaijahäkin kohti keskustaa ja Marston Roadin stadionia. Rangers on pelannut kentällä vuodesta 1896 lähtien ja vaikka stadionia onkin uusittu pariin otteeseen sen jälkeen (pääkatsomon penkit on ostettu Leicester Cityltä, ilmeisesti vuonna 2002 puretulta Filbert Streetiltä), stadion on silti ihanan rapistunut ja sadattelen, koska unohdin kamerani kotiin. Ostan fanikaupasta muistoksi pinssin ja alan hiippailla kohti päätykatsomoa. Kävellessäni kohti katsomoa kaksi papparaista tervehtii minua iloisesti. Moikkaan miehiä, ja vaikka totta puhuakseni en tunnista heitä, päättelen Manchesterin aksentista ja siitä, että he sanoivat ’hauska nähdä taas’ että he ovat Droylsdenin kannattajia. Tilanne on hieman sama, kun aina mennessäni kotiin lomalle kun jotkut vanhempieni tuttavat tervehtivät minua kaupungilla, kyselevät kuulumisiani ja minä vain nyökkäilen ja vastailen eikä minulla ole aavistustakaan keitä he ovat. Katselen joukkueitten lämmittelyä ja mietin, että kaikki muut Manchesterissä ovat varmasti tohkeissaan kokoontumassa pubeihin katsomaan FA Cupin semifinaalia, kun minä seisoskelen rapistuvalla stadionilla Staffordissa. En ole koskaan ollut hirveän innokas katsomaan jalkapalloa televisiosta, koska paikan päällä se on vaan niin paljon mahtavampaa ja Wembleyllä pelattava semifinaali ei kiinnosta sinällään minua tippaakaan, kunhan ManU ei sitä voita.

Kenttäkuuluttaja luettelee joukkueitten kokoonpanot, mutta yleisö, jota on jälleen paikalla kiitettävästi, ei innostu hurraamaan sankareilleen kovinkaan kuuluvasti. Kuuluttaja ilmoittaa tiukkaan sävyyn, että ’when teams come out, I want a bloody big cheer’ ja yleisö totteleekin kiitettävästi. Huolimatta siitä, että Stafford on sarjataulukossa toiseksi viimeisenä ja uhkaavasti valumassa kohti alempaa sarjatasoa, seuralla on ollut tällä kaudella keskimäärin noin 460 katsojaa otteluissaan. Kauden ennätysyleisö oli 763 katsojaa AFC Telfordia vastaan (tosin veikkaan että noista noin kolmisensataa oli vierasfaneja) ja jopa alin yleisömäärä (260) on samaa luokkaa kuin Droylsdenin keskiarvo, joten toivon hiljaa mielessäni, että Rangers onnistuu välttämään putoamisen (tietysti kunhan he tänään häviävät). Peli alkaa ja Stafford hyökkää kohti päätyä jossa minä seisoskelen ja myös kotijoukkueen kannattajat alkavat kerääntymään sinne. Joku mies huikkaa minulle ohimennessään ’Sinä olet väärässä päädyssä, muru. Te hyökkäätte tuohon suuntaan’ mutta kerron miekkoselle olevani liian laiska vaihtamaan päätyä.

Ensimmäiset minuutit kotijoukkue pyörittää peliä Droylsdenin kenttäpuoliskolla. Mietin, miksi kärkimies Lee McEvilly pelaa topparina, mutta pohtimiseni puolustuksen loukkaantumistilanteesta keskeytyy, kun Bloods pääsee kahdeksannella minuutilla ensimmäiseen hyökkäykseensä ja kapteenin nauhaa tänään kantava Ciaran Kilheeney pistää vieraat johtoon. Missasin itse syksyllä Butchers Armsilla pelatun ottelun (2-0 voitto Kilheeneyn ja Brownin maaleilla), koska oli Moldovassa katsomassa Suomen nöyryyttävää tappiota, joten vastustajana Stafford on minulle uusi tuttavuus. Olen kuitenkin lukenut läksyni ja tiedän että seura perustettiin noin vuonna 1876 ja kuten suurin osa Droylsdenin vastustajista, Rangers on pelannut koko historiansa non-league tasolla. Kauden 2005-06 päätteeksi seura nousi Conferenceen voittamalla Droylsdenin play off finaalissa rankkareilla ja he pelasivat kaksi kautta non-leaguen korkeimmalla tasolla. Viime kaudella talousvaikeudet aiheuttivat ongelmia ja seura vältti putoamisen vain täpärästi. Lokakuussa 2010 ex-Blackburn/Leicester maalivahti, Englannin maajoukkueessakin pelannut Tim Flowers tuli joukkueen manageriksi, mutta mies erosi tehtävästään vain yhdeksän pelin jälkeen, jättäen ohjat apulaismanagerina toimineelle ex-Leicester puolustajalle Matt Elliottille.

Katselen jo ottelun alussa, että Marston Roadin kenttä näyttää olevan todella kuiva, sillä jokainen potku nostaa ilmaan pienen pölypilven. Noh, tämän jälkeen Rangersilla on vain yksi kotipeli, joten pian nurmi saa levätä. Joukkueen viimeinen kotimatsi on Eastwoodia vastaan, ja se piti alunperin pelata 6.11, mutta ottelu on siirretty kokonaista neljä kertaa syystä tai toisesta. Eastwood on ennen tämän päivän pelejä viidentenä, mutta seuran nousukarsintahaaveet saivat loppuviikosta pahan iskun, kun viralliset tahot ilmoittivat, että seura ei saa pelata karsinnoissa, koska Coronation Park ’ei täytä nousukarsintojen laatuvatimuksia’. Badgers yrittää taistella päätöstä vastaan ja toivon sydämeni pohjasta että he onnistuvat, koska he ovat nousukarsintapaikkansa ansainneet.

Siirrän huomioni takaisin peliin. Ensimmäinen puoliaika alkaa olla lopuillaan ja Droylsdenin maalivahti saa kivuliaan näköisen tällin nilkkaansa. Phillo yrittää urheasti jatkaa peliä, mutta ei pysty. Staffordin kannattajat ovat jo muutamaan otteeseen kommentoineet McEvillyn kieltämättä hieman tukevahkomman puoleista vatsanseutua, ja kun joku vääräleuka yleisöstä neuvoo ’put that fat git in goal’, McEvilly heittää murhaavan katseen kannattajakatsomon suuntaan. Onneksi manageri Pace vähät välittää kannattajien neuvoista ja laittaa McEvillyn sijaan kakkosmaalivahdin tolppien väliin ja vielä hieman ennen taukovihellystä Kilheeney ehtii tuplata Droylsdenin johdon. Toinen puoliaika alkaa siitä, mihin ensimmäinen päättyi, ja Killer tekee ottelun kolmannen maalinsa ensimmäisestä hyökkäyksestä. 30-luvulla Droylsdenin kaikkien aikojen maalintekijä Ernest Gillibrand teki neljässä kaudessa 275 maalia, joten Gillyn lukemiin Ciaranilla on vielä matkaa, mutta onhan nuorella miehellä vielä aikaa jäljellä ennätyksen rikkomiseen.

Katselen ympärilleni, ja huomaan ilokseni, että Alex Brown näyttää taas olevan pääsemässä kentälle. Tunnen oloni hieman haikeaksi, koska kyseessä on käytännössä kauden viimeinen vierasmatsi minulle; pääsiäismaanantain reissua Hydeen en nimittäin edes laske vieraspeliksi. Toista puoliaikaa on pelattu kymmenisen minuuttia kun joku Staffordin pelaaja huitelee palloa kädellään rangaistusalueella, ja Kilheeney pistää pallon pilkulta debyyttiottelunsa pelanneen maalivahdin Tom Turnerin selän taakse. Reilu kymmenen minuuttia myöhemmin Domaine Rousella on loistava paikka viedä Bloods jo 5-0 johtoon, mutta nuorukainen pistää tyhjän maalin edestä pallon ylärimaan. Pallo pompahtaa siitä Kilheeneylle ja maalivahti yrittää väliin, mutta Killer syöttää Rouselle joka ei erehdy toista kertaa. Lähelläni istuva papparainen utelee, että onko Droylsden normaalisti näin hyvä mutta joudun myöntämään, että valitettavasti ei. Reissu Marston Roadille on ollut mukava, ja toivonkin Rangersin säilyvän sarjassa, vaikka se sitten tarkoittaisi paikallisvastustaja Hyden putoamista. Staffordin kaltainen symppis seura on sen ansainnut.

Stafford Rangers-Droylsden 1-5
(Keen; Kilheeney 4, Rouse)
Marston Road, Stafford 16.04.2011
Yleisöä 405

Ruotsalaisia gloryhuntereita ja ilmaisia otteluohjelmia

Yllätykseni on suuri, kun lipunmyyjä ojentaa minulle käsiohjelman ja sanoo, että se on tänään ilmainen. Vaikka en säästäkään tämän yllättävän käänteen vuoksi kuin kaksi puntaa, ilahdun asiasta joka tapauksessa ja siirryn istumaan päätykatsomon betonille lueskelemaan käsiohjelmaa. Käännän managerin kolumnin esille, ja vaikka hieman ihmettelenkin lausetta ’Tervetuloa tämän iltapäivän otteluun sarjakakkosta Guiseleya vastaan’ en kiinnitä siihen sen enempää huomiota, mutta seuraava lause ’Viime maanantain paikallisottelu Stalybridgeä vastaan...’ saa minut epäilemään luetunymmärtämistäni ja/tai muistiani. Mikä Stalybridge ottelu??? Ja eihän Guiseley ole sarjassa kakkosena, vaan seitsemäntenä! Vilkaisen uudelleen käsiohjelman kantta ja tajuan, miksi niitä jaettiin ilmaiseksi: käsiohjelma on kaksi yli kuukautta vanha! Seura on vain kierrättänyt käsiohjelmat tammikuun lopulta, jolloin tämän illan matsi oli alunperin tarkoitus pelata.

Pelin alku viivästyy noin viisi minuuttia, koska Droylsdenin puuhamiehet joutuvat korjaamaan maaliverkkoa, joka repsottaa maalin katon ja yläriman välistä. En ihmettelisi, vaikka McEvillyn hieman kiistanalainen tasoitusmaali lauantain matsissa Corbya vastaan olisi irrottanut verkon paikoiltaan. Lähes kahdenkymmenen asteen lämmössä pelatussa matsissa ’Steelmen’ meni 1-0 johtoon, kun ex-Nottingham/Tottenham legendan Chris Faircloughin poika Jordan pisti pallon tumput suorina seisovan maalivahdin ohi, mutta hieman toisen puoliajan alkamisen jälkeen McEvilly pelasti pisteen Tamesiden ylpeydelle vapaapotkun jälkitilanteesta. Tilannetta ennen hän oli paikattavana kentän laidalla, mutta tuomari ei katsonut tarpeelliseksi komentaa miestä kentän ulkopuolelle. Corbyn manageri meuhkasi tuomarille ’se on täysin sun syytä, jos tästä nyt tulee maali’, McEvilly teki työtä käskettyä ja puski pallon pömpeliin. Manageri juoksi keskelle kenttää huutamaan tuomarille ja pienen ripittämisen jälkeen sai käskyn seurata loput ottelusta katsomon puolelta. Harmi, koska ensimmäisellä puoliajalla manageri Druryn sivurajaa pitkin juoksemisen ja räksyttämisen seuraaminen oli useaan otteeseen huomattavasti mielenkiintoisempaa ja viihdyttävämpää kuin kenttätapahtumat. Vekkuli manageri ei kuitenkaan siirtynyt kuin mainosaidan toiselle puolelle ja muutamat katsojat kantelivat tästä järkkärille, joka kävi sanomassa managerille jotain, mutta mies ei silti siirtynyt yhtään kauemmas ja apulaismanageri seisoikin koko loppuajan hänen vieressään.

Itse olen jo menettänyt toivoni nousukarsintojen suhteen aikoja sitten, vaikka matemaattisesti se olisi vielä mahdollista. Sinne päästäkseen Bloodsin täytyisi voittaa kaikki loput ottelut ja edellä olevien joukkueitten täytyisi hävitä muistaakseni kaikki jäljellä olevat matsinsa, joten skenaario ei näytä kovinkaan todennäköiseltä. Tilanne huonontuu entisestään, kun ex-Leeds junnu Gavin Rothery vie Guiseleyn 1-0 johtoon. Vain kolme minuuttia avausmaalista ja Lions on kahden maalin etumatkalla, kun joukkueen johtava maalintekijä James Walshaw tekee kauden 21. maalinsa. Stadionille saapuneet nelisenkymmentä vierasfania riemuitsevat, mutta tunnelma ei taaskaan kohoa kovinkaan korkealle.

Tauon jälkeen jään seisoskelemaan normaalille paikalleni kentän laidalle, koska ensimmäisellä jaksolla tihuttanut sade on tauonnut. Sekä tänään että lauantaina olen ollut yllättynyt, että Luke Holden näyttää laittavan itsensä peliin lähes sataprosenttisesti, koska miehen asenteessa on tuntunut olevan toivomisen varaa jo pitempään. Päänaukominen faneille Alfretonissa ei ollut yksittäistapaus, vaan kuulemieni tarinoiden mukaan mies on laukonut ’netin yhteisöpalvelussa’ (en tiedä onko kyseessä Facebook vai Twitter, enkä jaksa asiaa sen enempää tutkiakaan) aika suoria mielipiteitä kuinka hän inhoaa Droylsdenia ja kuinka hän haluaa pelata liigatasolla ensi kaudella. Tänä viikonloppuna mies on kuitenkin taistellut kentän puolella (tai ehkä hän vain toivoo että joku liigajoukkue näkisi hänen ’häikäisevät taitonsa’ ja tarjoaisi sopimusta? Pah, sanon minä...) ja pitänyt suunsa supussa, joten en valita. Sen sijaan iloitsen valtavasti siitä, että suuri suosikkini Alex Brown on palailemassa kokoonpanoon kuukausien loukkaantumisen jälkeen. Nuorimies on ollut sivussa muistaakseni joulukuun Leyton Orient matsista lähtien, mutta vaihdettiin sisään Corby matsissa. Muuten joukkueen pelissä ei ole juuri hurraamista. Puolustus on melko hukassa, ja kärkimiehet eivät ole myöskään omalla tasollaan. Mietin, onko joukkue jo antanut minun tavoin periksi nousukarsintojen tavoittelussa, vai alkaako kevään peliruuhka ottamaan veronsa.

Huomaan että päätykatsomossa möykkää hieman humalainen miesporukka. Kestää hetki, ennen kun tajuan, että miesten hoilotus on sekoitus ruotsia ja englantia. Tyypit yrittävät nostaa tunnelmaa, mutta myötähäpeämittarini nousee kattoon viimeistään siinä vaiheessa kun katsomosta kuuluu vahvalla skandinaaviaksentilla huudettu ‘Come on, get behind the lads’. Voin vain kuvitella miehet istumassa paikallisessa juottolassa jossain Tukholmassa tai Malmössä laulamassa televisiolle ja toistelemassa tuon tapaisia brittilädismejä Valioliigamatsin aikana. Tihkusade alkaa uudelleen ja joudun siirtymään päätyyn svedujen seuraksi. Ruotsinkielen taitoni on sen verran ruosteessa, etten ymmärrä oikeastaan mitään mitä miehet juttelevat toisilleen, mutta naurunremakasta päätellen heillä näyttää olevan hauskaa. Luulen, että he ovat kaupungissa gloryhuntaamassa Man Unitedia ja ovat tulleet Butchers Armsille yhdistääkseen jalkapallon ja brenkuttelun. Pallopojat tirskuvat oudoille ulkomaalaisille ja kun miehet huomaavat poikien kiinnostuksen, he yrittävät saada pienimmän pallopojan opettamaan heille kannustuslaulun, mutta poika karkaa ujostellen pois paikalta. Minä harkitsen hetken, opettaisinko humalaisille sveduille Domaine Rouselle omistetun lallatuksen ‘He’s big, he’s quick, he’s got a 12 inch d***; Domaine Rouse! Domaine Rouse!’ mutta katson parhaaksi olla opettamatta.

Droylsden-Corby 1-1
(McEvilly; Fairclough)
Butchers Arms, 09.04.2011
Yleisöä 200

Droylsden-Guiseley 0-3
(Rothery, Walshaw, O’Neill)
Butchers Arms, 11.04.2011
Yleisöä 244

Rökäletappio Derbyshiressä

Juna Alfretoniin puksuttaa halki Peak Districtin ja ikkunan ohi vilistää lampaita, kukkuloita ja vihreää ruohoa kilometri toisensa jälkeen. Kun kippurasarviset pässit ja harmaat kiviaidat vaihtuvat Chesterfieldin kieroon kirkontorniin, alkaa pelikuumeeni nousta. Minulla ei ole mitään mielikuvaa, mitä odottaa, ja Alfretonin kotikenttä Impact Arena osoittautuukin todella sympaattiseksi ja viehättäväksi pieneksi stadioniksi. Otteluohjelman myyjä hymyilee kilpaa auringon kanssa toivottaessaan minulle hauskaa ottelua. Katselen ympärilleni, ja huomaan, että toisin kuin muilla non-league kentillä joilla olen käynyt, Alfretonin kentällä on kuppi-istuimet myös toisessa päätykatsomossa, ja toisella pitkällä sivulla ei ole mainosaitaa katsomon ja pelikentän välillä. Olen myös yllättynyt, koska päädyn seisomakatsomossa on keskellä aidattu alue, ilmeisesti jotta vierasfanit voidaan tarpeen vaatiessa eristää. Itse en ole 80-luvulla Englannissa tai englantilaisissa futiskatsomoissa käynyt, mutta korkeat metalliaidat keskellä katsomoa tuovat mieleeni vanhat lehtikuvat englantilaisen jalkapallon pimeimmistä vuosista ja räkä roiskuen riehuvista futishuligaaneista. Metalliaidoista huolimatta Impact Arena ei vaikuta lainkaan karulta tai vaaralliselta paikalta, ja odotan ottelua malttamattomana.

Nojailen päätykatsomon kaiteeseen ja nautin lämpimästä auringonpaisteesta. Droylsdenin teinimölisijät ovat saapuneet myös paikalle ja huomaan heidän riitelevän vaihtopelaajien kanssa. Katsomon suunnasta lentää solvauksia erityisesti Luke Holdenin ja Domaine Rousen suuntaan. Teinipojat kuuluvat arvostelevan pelaajien asennetta ja sitoutumista seuraan ja pelaajat vastaavat haukkuihin samalla mitalla. Jos kuulen oikein, niin Luken, joka ei itse asiassa tainnut olla edes pelaavassa kokoonpanossa, kommentti kovaäänisimmälle f-sanoja viljelevälle pojalle on suunnilleen ‘Tulehan tänne kentän puolelle ja sano tuo uudestaan, niin mä vedän sua turpaan’. Odotan suurella mielenkiinnolla mitä tapahtuu seuraavaksi. Itse en nimittäin uskaltaisi missään nimessä mennä haastamaan riitaa kovanyrkkiseltä katupojalta näyttävälle Holdenille, ja suureksi pettymyksekseni teinipoikakaan ei näytä uskaltavan jatkaa vittuiluaan, vaan joukkio siirtyy toiseen päätykatsomoon, koska Bloods hyökkää ensimmäisellä puoliajalla sinne suuntaan. Minä jään kuitenkin paikalleni, vaikka katsomo alkaakin täyttyä Reds-kannattjista. Naureskelen kenttäkuuluttajalle, joka ääntää McEvillyn nimen ‘Machiavelli’, ja mietin, että target-hyökkääjämme ei kyllä etäisestikään muistuta renesanssiajan firenzeläistä filosofia.

Kotijoukkue aloittaa vahvasti ja 20 minuutin hujakoilla iskee tuplakatastrofi. Alfreton menee johtoon, ja maalin samasta tilanteesta Paul Jones saa (ilmeisesti väkivaltaisuudesta) suoran punaisen. En edes muista, monesko ulosajo tämä joukkueelle on tällä kaudella, ja alan pelkäämään, että tästä voi tulla todella pitkä iltapäivä. Olen erityisen huolestunut, koska Alfretonin ykköshyökkääjä Liam Hearn on palannut kokoonpanoon takareisivamman jälkeen ja joka kerta kun hän saa pallon, haluaisin pistää kädet silmilleni ja kimittää paniikissa ‘ei, ei, ei, ei, ei!’, mutta taistelen urheasti luontaista vaistoani vastaan ja keskityn pelin seuraamiseen. Kotijoukkue pelaa iloisella peli-ilmeellä ja vaikka Droylsdenilta puuttuukin viime aikojen peleistä tuttu kinastelu pelaajien väliltä, Alfreton hallitsee sen verran vahvasti, että ottelusta on tulossa vierailijoille todella hankala.

Tauolla pysyn paikallani ja istun seisomakatsomon betonilla ruskettamassa kalmankalpeaa naamaani. Ensimmäisen puoliajan seurassani olleet Reds-fanit vaihtavat toiseen päätyyn ja huomaan olevani katsomossa lähes yksin, seurassani vain kaksi kotijoukkueen kannattajaa. Paikalle tosin ilmestyy kolme järjestysmiestä meitä paimentamaan, mutta kun teinimölisijät laahustavat päätyymme hieman toisen puoliajan alkamisen jälkeen, järkkärit siirtyvät heidän viereensä ja jättävät minut ja vanhemman pariskunnan rauhaan. Toinen puoliaika ei ala Droylsdenin osalta juuri ensimmäistä paremmin. Hieman alle kymmenen minuutin pelin jälkeen vierasjoukkue saa vapaapotkun hyvästä paikasta, mutta nössö yritys ei tuota tulosta ja maalivahdin avaus vapauttaa Liam Hearnin, joka vie kotijoukkueen 2-0 johtoon. Peli on ehtinyt tuskin alkaa uudelleen, kun sama veijari tekee päivän toisen maalinsa ja se on sitten siinä. Kotijoukkueen kannattajat laulavat riemuissaan ‘We’re just too good for you’, enkä väitä vastaan. Huolimatta siitä, että tämän päivän peli on Alfretonille neljäs kahdeksan päivän sisään, kotijoukkue näyttää olevan joka osa-alueella Droylsdenia vahvempi, enkä yhtään ihmettele, että he ovat Conference Northin kärjessä vaikka ovat pelanneet vähintään kaksi ottelua vähemmän kun muut kärkiviisikon joukkueista.

Ehdin Alfretonin juna-asemalle noin kaksi minuuttia ennen Manchesterin junan saapumista. Lueskelen junassa otteluohjelmaa, kun konduktööri tulee tarkistamaan lippuni. Hämmästyn, kun mies kysyy kuinka Alfretonin kävi ja utelee, tiedänkö Eastwood-Telford pelin lopputulosta. Konnari joutuu pettymään, koska en tiedä, mutta jatkaessaan töitään hän toteaa toiveikkaana, että ainakin tauolla Eastwood oli 2-0 johdossa, joten toivottavasti johto on pitänyt. Palaan otteluohjelman pariin ja yllätyn taas. ‘Yhdistä managerit ja heidän ex-seuransa’ testissä Louis van Gaalin, Sir Bobby Robsonin ja muiden huippunimien joukossa lukee Stuart Baxter ja PSV:n, FC Twenten ja FC Barcelonan seurassa lukee Finland. Manageritehtävästä selviän (luullakseni...), mutta ristikon mystinen ‘9 vaakasuoraan: Leconte tai Toivonen (5 kirjainta)’ osoittautuu ylivoimaiseksi. Matkaa on jäljellä hieman päälle puolituntia, joten alan katsella maisemia. Hyppään junasta jo Stockportissa ja suunnistan kotiin. Lopputulosta lukuunottamatta pelireissu Derbyshireen on ollut todella mukava.

Alfreton Town-Droylsden 4-0
(Clayton, Hearn 2, Wilson)
Impact Arena, Alfreton 02.04.2011
Yleisöä 707