Matkalla liigaan

19.04.1988 FA Cupin semifinaalissa White Hart Lanella kohtasivat Luton Town ja Wimbledon FC. Ottelu päättyi tuolloin Crazy Gangin 2-1 voittoon John Fashanun ja Dennis Wisen maaleilla ja joukkue yllätti finaalissa Liverpoolin varmistaen näin paikkansa brittifutiksen folkloressa nousemalla 11 vuodessa Southern Leaguesta FA Cupin voittajaksi. 2000-luvun alkupuolella Wimbledonin puuhamiehet hyväksyivät liikemies Pete Winklemanin suunnitelman siirtää joukkue Lontoosta lähes 100km päässä sijaitsevaan Milton Keynesiin. Kannattajat eivät luonnollisesti hyväksyneet perinteisen seuran raastamista juuriltaan joten he käänsivät selkänsä seuralle ja perustivat vuonna 2002 AFC Wimbledonin jatkamaan alkuperäisen Donsin kunniakkaita perinteitä. Tuhannet kannattajat alkoivat seuramaan kahdeksannella sarjatasolla aloittanutta seuraa ja ensimmäisellä kaudellaan joukkueen katsojakeskiarvo oli yli 3000; suurempi kuin silloin vielä Wimbledon FC:n nimellä ykkösdivarissa pelanneella nykyisellä MK Donsilla. Alkuperäinen Wimbledon FC joutui selvitystilaan vähentyneiden tulojen takia kesällä 2003 ja siirtyi uuteen kotikaupunkiinsa saman vuoden syyskuussa – ja samaan aikaan kaupungin alkuperäinen ykkösseura (tai ainakin kaupungin suurin seura) Milton Keynes City joutui konkurssiin investointien puutteen takia. Etelä-Lontoossa kannattajien perustama uusi seura sen sijaan nousi vauhdilla non-league pyramidissa aina vain korkeammalle tasolle, ja tänä keväänä joukkue saavutti Conference Promotion Final:in ja on siis taistelemassa noususta liigatasolle.

Nousufinaalista myös liigaan yrittävän Lutonin suunta sen sijaan on viime kausina ollut alaspäin ja seura putosi kolmessa vuodessa toiseksi korkeimmalta sarjatasolta viidennelle. Seura perustettiin 1885 kun kaksi paikallista joukkuetta, Wanderers ja fantastiselta kuulostava Excelsior yhdistyivät ja Luton Townista tuli ensimmäinen ammattilaisseura eteläisessä Englannissa kun he alkoivat maksamaan pelaajilleen palkkaa 1891. Hatters putosi korkeimmalta sarjatasolta kauden 1991-92 päätteeksi ja koki pohjan kaudella 2008-09 kun seuralta erinäisten talousvaikeuksien vuoksi vähennettiin 30 pistettä ja putoaminen Conference tasolle 89 vuoden liigataipaleen jälkeen oli käytännössä selvä jo ennen kauden alkua. Seuralla on muutakin yhteistä Wimbledonin kanssa kuin tuo FA Cupin semifinaali. Jo vuonna 1982 Lutonin johtoporras harkitsi muuttoa 32km päähän Milton Keynesiin, mutta kannattajien vastarinta piti seuran Kenilworth Roadilla, joka on ollut Hattersien koti vuodesta 1905. Vuonna 2000 Pete Winkleman, eli sama hyypiö joka myöhemmin onnistui tuhoamaan toimillaan Wimbledon FC:n, yritti jälleen siirtää Luton Townia Milton Keynesiin, mutta silloin liiga esti siirron, vedoten siihen, että ’seurojen täytyy pysyä omalla alueellaan’.

Lauantaina, hieman yli 23 vuotta tuon kuuluisan FA Cupin semifinaalin jälkeen, AFC Wimbledonin kohtaa jälleen Lutonin. Conferencen nousufinaali pelataan poikkeuksellisesti Wembleyn sijaan Manchesterissä, koska Mestarien Liigan finaalin takia brittifutiksen kansallispyhättö on käyttökiellossa. Tämä on mielestäni harmi erityisesti AFC Wimbledonin kannalta, koska heille visiitti uudelle Wembleylle olisi ollut ensimmäinen laatuaan, Hatters sen sijaan voitti siellä Scunthorpen Johnstone’s Paint Trophyn finaalissa 3-2 keväällä 2009. Toisaalta Eastlands on kokonsa puolesta ehkä parempi valinta, koska nousufinaaleissa on ollut keskimäärin hieman päälle 30 000 katsojaa, ja hieman alle 48 000 katsojan stadion tulee näyttämään huomattavasti täydemmältä kuin 90 000 katsojan Wembley, ja tunnelmakin on toivottavasti hienompi.

Finaali on aiheuttanut kannattajissa suuria tunteita jo ennen kun palloa on edes potkaistu. Molempien joukkueitten kannattajat alkoivat tietysti välittömästi marmattamaan siitä, että he joutuvat matkustamaan Manchesteriin asti, mitä en henkilökohtaisesti jaksa ymmärtää; siinähän näette miltä tuhansista ja tuhansista kannattajista tuntuu, kun he joutuvat matkustamaan pohjoisesta Wembleylle niin finaaleihin kuin maaotteluihin, joten älkää valittako! Mutta ennen kaikkea närää on aiheuttanut törkeät lippujen hinnat. Lippujen myynti on seurojen sijasta annettu ulkopuoliselle lippupalvelulle, joka rokottaa palvelumaksuja £3/lippu ja pahimmillaan yli £5 postimaksuja. Sen lisäksi halvin aikuisten lippu maksaa £36, mikä on lähes kolme kertaa enemmän kun Wimbledonin kotipelien liput (ja £10 kalliimpi kuin viikkoa myöhemmin Old Traffordilla pelattavien League 1 ja 2 nousufinaaleiden halvimmat liput!), joten kannattajien mielipaha on täysin ymmärrettävää. Ottelusta on tulossa toivottavasti hyvin tasainen. Wimbledon oli sarjassa toisena ylivoimaisen mestarin Crawleyn jälkeen, kuusi pistettä kolmanneksi jäänyttä Lutonia edellä. Molemmat joukkueet voittivat kaksiosaisissa semi-finaaleissa vastustajansa selvästi: Dons rökitti Fleetwoodin yhteistuloksella 8-1 ja Hatters puolestaan peittosi Wrexhamin ’Punaiset Lohikäärmeet’ 5-1. Itse päätin lähteä katsomaan finaalia, nyt kun ottelu kerrankin pelataan oikealla puolella maata, ja luonnollisesti hyppään sympaattisen AFC Wimbledonin kelkkaan, vaikka minulle oikeastaan on ihan yksi ja sama kuka liigaan nousee.  Come on, Dons!

Muistoja vuosien takaa...Wimbledon-Luton 1988 osa 1
Muistoja vuosien takaa...Wimbledon-Luton 1988 osa 2