tiistai 28. syyskuuta 2010

Cup-unelma elää

Droylsden ei ole onnistunut tekemään käsiohjelmia FA Cupin uusintaan Hyde FC:tä vastaan kahden päivän varoitusajalla. Fanikauppa sen sijaan on auki ensimmäistä kertaa tällä kaudella, eli edistystä on kuitenkin tapahtunut. Iltapäivällä arvottiin kolmannen karsintakierroksen ottelut ja arpa toi vastustajaksi Ashington AFC, joten pitkä reissu North Humberlandin vanhoille hiilikaivosseuduille odottaa uusintaottelun voittajaa. Itseäni reissu kiinnostaisi suunnattomasti, koska olen aina pitänyt Newcastlen seudusta ja paikallisista ihmisistä. Bussilippukin maksaisi tällä hetkellä vain £11, mietin tohkeissani, kun katselen lämmitteleviä pelaajia. Mutta jossakin aivojeni perukoilla nalkuttaa ikävä ääni, joka sanoo että olen aivan hullu. Pitäisiköhän minun alkaa etsimään ihan oikeita, aikuiselle sopivia harrastuksia ja mielenkiinnon kohteita? Olenhan varmaankin liian vanha reissaamaan tuntikaupalla bussilla lähes Skotlannin rajalle asti katsomaan mahdollisesti erittäin huonotasoista cup-höntsäilyä. Olenko oikeasti niin säälittävä tyyppi, että matkustan 260km/suunta mutasarjajengin perässä?

Tämän illan peli alkaa vauhdikkaasti, kun Kilheeney pukkaa pelivälineen verkon perukoille jo viiden minuutin pelin jälkeen. Joukkue on parantanut otteitaan selvästi lauantaista ja hallitsee peliä, kun taas Hyde jatkaa aiemmista peleistä tuttua pikkusikailua; rumia taklauksia ja jatkuvaa nilkoille potkimista. Hmmm...Ashington lokakuun yhdeksäntenä...Onko tämä se kausi kun Bloods saa cupissa kotiottelun Chelseaa vastaan? Kausi jolloin Droylsden pudottaa naapurinsa; suuren ja mahtavan Manchester Cityn? Droylsdenin suurimmat saavutukset FA Cupissa ovat kaudelta 2008-09, kun seura voitti ensimmäisellä virallisella kierroksella Darlingtonin 1-0 uusintaottelun jälkeen. Seuraavalla kierroksella vastaan tuli toinen ammattilaisjoukkue Chesterfield. Ensimmäisessä osaottelussa joukkue oli 1-0 johdossa, mutta peli jouduttiin keskeyttämään puoliajalla sumun takia. Kun ottelu myöhemmin pelattiin loppuun, Bloods nappasi hienosti 2-2 tasapelin ja uusintaottelu pelattiin Butchers Armsilla. Vierasjoukkue oli 2-0 johdossa, kun stadionin valot sammuivat, ja uusintaottelukin jouduttiin uusimaan. Tämän Droylsden voitti 2-1 ja tulossa oli huippuottelu Ipswich Townia vastaan. Seura ja kannattajat odottivat vesi kielellä. Kenties tulossa olisi satumainen ‘giant killing’ voitto kuuluisasta vastustajasta? Mutta värikäs cup-seikkailu sai uuden käänteen, kun kävi ilmi, että joukkue oli peluuttanut pelikelvotonta Shaun Newtonia Chesterfield matsissa, ja seura heitettiin cupista ulos.

Tänään tuollaisia ongelmia ei kuitenkaan (toivottavasti) ole ja ensimmäisen jakson loppuminuuteilla kotijoukkue tuplaa johtonsa. Tuomari on katsonut koko ottelun vastustajan rappaustaktiikkaa läpi sormien, ja pelaajien suusta useimmin kuulunut sana alkaa f-kirjaimella mutta kyseinen sana ei todellakaan ole FA Cup...Hyde lähtee toiselle puoliajalle aivan uudella ilmeellä ja taistelevat kavennusmaalin. Molempien joukkueiden kannattajat löytävät yhteisen sävelen toisella jaksolla ja laulavat yhteen ääneen Manchesterin pimeässä illassa kuinka kovasti he inhoavat Stalybridgeä. Kenttää kiertävään aitaan nojailuni keskeytyy, kun Hyden pelaaja–manageri Neil Tolson tunkee vierelleni venyttelemään, vain 20cm päähän minusta. Managerin heilutellessa koipiaan kentän reunalla, joukkue jatkaa hienoja vastahyökkäyksiä, mutta tasoitusmaalia ei tule. Manageri pistää itsensä kentälle, mutta sekään ei auta - Droylsden pitää ottelun hienosti hallussaan ja tuomarin antamalla yliajalla Gardner iskee lopullisen naulan Hyden arkkuuun. Luulen, että huomenna töissä ensitöikseni varaan ne £11 bussiliput. Kyllä, olen niin säälittävä että lähden Ashingtoniin. Howay, man. Geordie County odottaa.

Droylsden FC-Hyde FC 3-1
(Kilheeney, Beck, Gardner; Johnson)
FA Cup 2nd Qualifying Round Replay
Butchers Arms 27.09.2010
Yleisöä 354

sunnuntai 26. syyskuuta 2010

Alexhan mie oon....

FA Cup. Se on aina jotain erityistä. Kieltämättä olin melko pettynyt, kun toinen karsintakierros arvottiin ja vastustajaksi tuli Hyde. Odotin cup-romantiikkaa. Odotin West Auckland Townia tai North Ferriby Unitedia. Ehkäpä Stocksbridge Park Steelsiä tai satumaiselta kuulostavaa Norton & Stockton Ancientsia, mutta ei. Hyde FC. Vastahan me ne voitetiin, mietin kun kiirehdin kohti Ewen Fieldsiä. Kello on jo lähes kolme kun saavun Hyden bussiasemalle, kiitos Manchesterin aina niin luotettavien ja ajallaan kulkevien bussien. Ylitäessäni stadionin parkkipaikkaa kuulen kun tuomari viheltää pelin alkaneeksi.

Stadioni on muuttunut sitten viime kevään Manchester Premier Cupin finaalin. Katselen kateellisena tyylikkään tummansiniseksi maalattuja katsomoita ja hillittyjä mainosaitoja joita koristavat Man Cityn sponsoreiden logot.Yritän uskotella itselleni että Hyde FC on menettänyt osan sielustaan uudistusten takia, mutta en onnistu. Samaa tosin tuntuvat ajattelevan ympärilläni seisoskelevat lähemmäs satakunta vierasfania, jotka laulavat 'Where's your red paint gone?' hiljaisen kotikatsomon suuntaan. Ensimmäinen puoliaika sujuu verkkaisesti, tosin Droylsden on hieman niskanpäällä. Laukaukset menevät kuitenkin ohi; osa lentää minne sattuu, yksi lentää suoraan minua kohti. Onnistun kuitenkin viime hetkellä nostamaan käteni eteen ennen kuin pallo pamahtaa suoraan naamaani.

Tauolla meinaan saada taas pallosta päähäni. Siirryn toiselle puoliajalle toiseen päätykatsomoon muun fanijoukon perässä, vaikka epäilen että tämä saattaa osoittautua huonoksi ajatukseksi ottaen huomioon että olen ollut vierasjoukkueen harhalaukausten maalitauluna ensimmäisen tunnin ajan. Kentän laidalla parveilee joukko pikkupoikia. Yksi heistä, noin 10v. nassikka alkaa ilkikurinen virne naamallaan lallattamaan kuinka hän inhoaa Droylsdenia. Tämä aiheuttaa fanikatsomossa naurunremakan ja pojalle osoitetun 'Who are you? Who are you?' chantin. Tenava ei tästä kuitenkaan häkelly, vaan vastaa näsäviisaasti että 'Alexhan mie oon...'

Droylsdenin peli parantuu hieman toisella puoliajalla, mutta vedot menevät silti metrikaupalla maalin ohi. Hyde puolestaan jakaa ensimmäiseltä puoliajalta tuttua nilkoille potkimista. Vilkuilen kelloani. Peliaika tikittää uhkaavasti kohti 90 minuuttia. Kotijoukkue saa taas vastahyökkäyksen. Hermostuttaa. Jos liigassa tulee tappio, se tietysti harmittaa, mutta sellaista sattuu. Tämä kuitenkin on FA Cup; jos häviämme, unelma cup-menestyksestä ja ottelusta liigajoukkuetta vastaan on taas ohi kokonaiseksi vuodeksi. Tiedän että jo ensimmäiselle viralliselle kierrokselle pääseminen olisi Droylsdenilta todella suuri saavutus, mutta mitä pidempään cup-seikkailu jatkuu, sitä enemmän seuran kirstuun kilahtaa rahaa. Tämän kierroksen voittajat saavat £4500, 3.karsintakierroksella potti on £7500 ja seuraavalla kierroksella voittajat kuittaavat £12 500. Siitä eteenpäin mukaan tulevat liigajoukkueet, ja vain taivas on rajana. Kotiottelu Arsenalia vastaan tai vierasottelu Stamford Bridgellä saavat kuitenkin vielä odottaa. Maanantaina joudutaan pelaamaan uudelleen.
 
Hyde FC-Droylsden FC 0-0
FA Cup 2nd Qualifying Round
Ewen Fields, Hyde 25.09.2010
Yleisöä 375

sunnuntai 12. syyskuuta 2010

Kuka seuraavaksi?

En yksinkertaisesti jaksanut lähteä Gainsborough-vierasmatsiin. Viikon mittainen EM-karsinta reissu Moldovasta Hollantiin oli viennyt kaiken energian ja nukuin kello 11 asti. Asiaa ei myöskään auttanut asuntoni takana olevan moskeijan pihassa aamuviideltä roihunnut tulipalo joka piti minua reilun tunnin hereillä ja poisti viimeisenkin halun herätä kukonlaulun aikaan ja lähtä junalla jonnekin Lincolnshiren perämetsään. Mutta pärjäsihän Droylsden ilman minuakin. Edellisessä matsissa jossa olin paikalla tuli 3-0 takkiin Blyth Spartansilta, mutta kun olin tuhansien kilometrien päässä Chisinaussa Droylsden voitti Staffordin 2-0 ja lauantaisessa matsissa jonka jätin laiskuuttani väliin, Gainsborough kaatui 3-0.

Non-leaguen ikävin tarina tällä viikolla kantautui kuitenkin Derbyshirestä. Palattuani keskiviikkona väsyneenä Hollannista, löysin tekstitv:ltä surullisen uutisen, jossa kerrottiin Conference Northin Ilkeston Townin ajautuneen konkurssiin. High Court ei ollut suostunut perinteikkään 1894 perustetun seuran viimeisimpään ehdotukseen £50 000 velkojen lyhentämisestä (he tarjosivat mm.lupausta lyhentää velkoja £1000/kk) eikä vakuuteluista, että muutaman viikon sisään seuran tähtipelaajan myymisestä on tulossa £20 000, vaan seura määrättiin panemaan pillit pussiin. Ilkeston FC aikoo valittaa päätöksestä, ja vielä perjantaina oli epävarmaa, pelataanko lauantainen Redditch –ottelu, mutta, kuten arvata saattaa, peli oli lopulta peruttu.
Siis jälleen yksi non-league seura on poistunut Englannin jalkapallokartalta. Chester, Farsley, Ilkeston...kuka seuraavaksi? Pystytäänkö Football Conferencen, Football Leaguen ja Englannin Palloliiton kabineteissa tekemään asialle mitään? Onko olemassa ratkaisua, jotta ruohonjuuritason seurojen tilanne ei muuttuisi huonosta vielä tukalammaksi samalla kun rahaa syydetään MM-hakemuksiin ja suurseurojen kirstuun? Ja ennen kaikkea, onko ylemmillä tasoilla edes halua auttaa tämän mailman ilkestoneja?

Droylsdenilla olisi pitänyt olla kotiottelu ‘Robins’:ia vastaan ensi lauantaina. Valitettavasti nyt taitaa tulla sitten vapaa viikonloppu Bloodseille.... Seuraavana viikonloppuna pelataankin FA Cupin 2.karsintakierrosta, ja jos Droylsdenilla ei ole silloin (tai 3. karsintakierroksella) kotiottelua, joudun odottamaan aina lokakuun puoliväliin, kunnes pääsen seuraavan kerran Slaughterhouselle. Olisikohan sittenkin pitänyt lähteä Lincolnshireen?