Joskus vanhoina hyvinä aikoina Hyde FC pelasi punaisissa paidoissa, valkoisissa shortseissa ja joukkue tunnettiin nimellä Hyde United. Sitten öljysheikit tulivat Manchester Cityyn ja jostain käsittämättömästä syystä päättivät osittain ‘adoptoida’ myös pienen osa-aikaisen potkisseuran Tamesidelta. Hyde pudotti Unitedin nimestään ja vaihtoi punaiset paidat takaisin ‘alkuperäisiin ja perinteisiin’ vaaleansinisiin paitoihin seuran 125v. juhlavuoden kunniaksi. Öljysheikit rahoittivat stadionin peruskorjauksen (Ewen Fieldsin väritys muuttui punaisesta siniseksi ja stadionin etuseinää koristaa käsittääkseni nykyisin myös manchesteriläisjoukkueen logo), Cityn reservijoukkue pelaa stadionilla ja Hyden pelipaidan rintamuksessa on ‘City in the Community’ –mainos. Nojaan kenttää ympäröivään heiluvaan betoniaitaan ja katseeni kiertää Butchers Armsin rapistuvasta seisomakatsomosta maalin taakse, missä ei ole mitään muuta kuin muhkurainen asfaltti ja korkea ränsistynyt metalliaita. Kateellinen? Kyllä. Olisihan City voinut tuoda reservinsä ja taloudellisen tukensa tännekin. Miksi Hyde? Droylsdenhan on paljon lähempänäkin, vain kahden mailin päässä City of Manchester Stadiumilta, ja Ewen Fields oli alun alkaenkin paremmassa kunnossa kuin Butchers Arms.
Ottelun alkuun on vain muutamia minuutteja ja yleisöä on todella vähän. Seurojen välinen paikallisjännite ei ole niin intensiivinen kuin Bloodsien ja Celticin välillä, mutta olisin luullut, että peli kiinnostaisi hieman useampaa kuin kourallista paikallisia. Kauden ensimmäisen matsin hienon voiton jälkeen Droylsden on taistellut vieraissa kaksi tasapeliä kun taas öljysheikkien lehtolapset ovat sarjan hännillä, ilman pistettäkään, ja ainoastaan Redditchin säälittävä maaliero (he hävisivät viikonloppuna peräti 9-0 kotonaan sarjanousija Bostonia vastaan) erottaa Hyden viimeiseltä sijalta. Kun pelaajat astelevat kentälle, toivon hiljaa, että näemme uusinnan kuuluisasta FA Cup ottelusta lokakuulta 1887, jolloin Preston North End voitti Hyden 26-0 (tulos on vielä tänäkin päivänä ennätystenkirjoissa cupin suurimpana tappiona). Luulen tämän skenaarion olevan enemmän kuin mahdoton mutta uskon silti selkeään voittoon.
Ottelu alkaa vahvassa vierasjoukkueen hallinnassa ja Droylsdenin maalivahti joutuu venymään paraatipelastukseen jo kymmenennellä minuutilla. Nenääni leijuu ällöttävä viinietikan löyhkä vieressäni seisovan tyypin ranskalaisista mikä häiritsee keskittymistäni hieman (siis kenen kuningasidea oli laittaa viinietikkaa ranskiksille? Yäk! Suolaa ja ketsuppia niille kuuluu!). Vastustajat vyöryttävät tilanteita kotijoukkueen maalille kerta toisensa jälkeen ja alkaa näyttää siltä, että tyytyisin 1-0 voittoon. Kaksikymmentä minuuttia on jo pelattu. Ihan oikeasti siis jätkät, yrittäkää nyt saada edes yksi laukaus kohti vastustajien maalia! Kyllä, siellä seisoo Craig Mawson, mutta hän oli meidän maalivahti viime kaudella, ei enää tällä. Kyllä te saatte sitä kohti laukoa, ei siitä omaa maalia tule! Vieressäni seissyt ranskisten mussuttaja on vaihtunut Tuula Tupakoitsijaan, ja alan harkitsemaan siirtymistä toiselle puolelle katsomoa. Hyde tekee taas melkein maalin mutta tilanne siirtyy välittömästi toiseen päätyyn. Bloodsien kulma kuitenkin leijailee minne sattuu ja vastustaja pääsee jälleen vastahyökkäykseen. He eivät onnistu maalin teossa ja tilanne siirtyy jälleen kohti Mawsonin vartioimaa maalia. Täysin yllättäen, pelinkulkua vastaan David McNiven (joka tuli Hydestä tälle kaudelle ja jonka kaksoisveli pelaa vielä siellä, muttei ole tämän illan kokoonpanossa) iskee kotijoukkueen johtoon. Muutama kannattaja virittelee ‘Droylsden! Droylsden!’ kannustushuutoa, mutta se kuolee jo ennen kuin edes ehtii kunnolla alkaakaan.
Puoliajalla saavun klubitalolle juuri, kun isolla TV-screenillä Defoe ja Crouch astelevat kohti White Hart Lanen pukukoppeja. Tilanne näkyy olevan 2-0 Tottenhamille, mikä sinänsä on minulle ihan yksi ja sama, mutta koska edellä mainitut sankarit olivat tehneet maalit, se ei ole hyvä juttu töissä tekemäni Fantasy Football virtuaalijoukkueen kannalta. Bale ja Dawson olisivat olleet paremmat vaihtoehdot, erityisesti Dawson, koska hän ei ole kenenkään muun joukkueessa, ja olisin voinut kasvattaa johtoani liigan kärjessä nykyisestä reilusta 40 pisteestä aivan uusiin stratosfäärerihin. Kuva siirtyy Gareth Baleen ja ajattelen joukkueeni ylivoimaisuutta. Mitenkäs se Brian Clough aikoinaan sanoikaan? ‘I wouldn’t say I was the best manager in the business. But I was in the top one.’ Vähän sama minun kanssa... Ihmettelen hieman kuinka paljon klubitalossa on ihmisiä, jotka näyttävät siltä, että he ovat istuneet siellä kauan, koska ensimmäinen puoliaika kuitenkin loppui muutama minuutti sitten, mutta mitäpä asia minulle kuuluu, jos he mielummin istuvat lämpimässä pubissa oluella katsomassa peliä tv:stä vaikka oven ulkopuolella pelataan futista livenä. Ehkä tämä on vain niitä asioita mitä en yksinkertaisesti ymmärrä?
Toiselle puoliajalla Droylsden aloittaa vahvasti, kentällä vaikuttaa olevan täysin eri joukkue kun ensimmäisellä jaksolla. Koska taivaalle on kerääntynyt todella ikävän näköisiä sadepilviä, siirryn katettuun päätykatsomoon, mutta harmikseni huomaan että vieressäni on taas joku Sikari-Sakari, ja vaihdan paikkaa jo kolmannen kerran tänä iltana. Jakson alussa kotijoukkue saa lähes peräkkäin kaksi kulmaa ja muutenkin hyökkäykset vyöryvät vahvasti. Pian painostus tuottaa tulosta ja Kilheeney pääsee tuikkaamaan joukkueen 2-0 johtoon. Ottelusta on kulunut kaksi kolmannesta kun vastustajat pääsevät kaventamaan rankkarista, mutta minuutti sen jälkeen Halford pistää kotijoukkueen taas kahden maalin etumatkalle. Vasta tässä vaiheessa kannattajat alkavat epämääräisen mölinän ja onnistuvat luomaan hieman tunnelmaa. Ottelun loppupuolella peli aaltoilee yhä kohtalaisen viihdyttävästi ja vauhtiin päässeet kotijoukkueen kannattajat jatkavat vastustajalle kettuilemista, huutaen rytmikkäästi ‘Come on, City’ kun Hyde antaa kulmapotkua. Katselen ympärilleni yrittäen etsiä, ovatko Manchesterissä vierailulla olevat FIFA:n puuhamiehet matsia katsomassa, mutta kaikki katsojat näyttävät epäilyttävästi paikallisilta. Ehkäpä Englannin MM-kisahakemusta tarkastamassa olevat herrat ovat liian kiireisiä tullakseen mutasarjamatsiin? Vaikka toisaalta, en ole edes varma onko FIFA:n ukkeleiden puuttuminen Butchers Armsin katsomosta hyvä vai huono asia Englannin MM-kisahakemuksen kannalta...
Droylsden FC-Hyde FC 3-1
(McNiven, Kilheeney, Halford; Smart rp.)
Butchers Arms 25.08.2010
Yleisöä 433
torstai 26. elokuuta 2010
tiistai 17. elokuuta 2010
Nilkoille potkimisen oppitunti
Aaah, uusi kausi, uusi mahdollisuus. Aurinkokin paistaa Manchesterissä kirkkaasti torstaisen monsuunin jälkeen (jolloin viikon sademäärä tuli taivaalta vain tunnin sisään iltapäivällä, alkaen luonnollisesti hetki sen jälkeen kun pääsin töistä) ja ilmassa väreilee jännitys. Tällä hetkellä kaikki on vielä mahdollista. Pitkä kausi, talvella lumen ja pakkasen vuoksi perutut matsit ja epäoikeudenmukaiset tuomarivirheet eivät ole pilanneet kannattajien unelmia ja odotuksia.
Monien asiantuntijoiden papereissa Droylsden on merkattu toiseksi nousijasuosikiksi Alfretonin ohella ja hyvin sujuneet harjoitusottelut lupaavat mielenkiintoista kautta. Lueskelen käsiohjelmasta valmentaja Dave Pacen mietteitä, ja valmentaja ei turhaan toiveitaan peittele: “Tavoitteeni ovat aina samat: voittaa liiga, voittaa jokainen cup-kilpailu johon osallistumme ja pelata FA Cupissa Valioliigan joukkuetta vastaan...ja voittaa ne. Sinun täytyy haluta menestystä. Voittaminen ei ole kaikki kaikessa, mutta halu voittaa on. Uskon vahvasti, että ilman voittamisen tahtoa et pääse mihinkään.” Katselen samettisen vihreää kentää, joka ei koskaan ole näyttänyt noin tasaiselta (eikä tule enään syyskuun jälkeen tällä kaudella näyttämään yhtä kauniilta) ja odotan että joukkueet ilmestyvät pelaajatunnelista. Kauden avausvastustajana on jostain Nottinghamin kulmilta oleva porukka Eastwood Town, ‘The Badgers’ (=Mäyrät). Tämä on toinen kerta kun näen heidät, ja toivonkin, että viime kauden 1-0 tappio ei toistu.
Ottelun alussa näyttää, että vastustajalla on vain yksi taktiikka: potkia nilkoille jokaista, jolla on punainen paita. Erityisesti hyökkääjä Matt Rhead näyttää syyllistyvän tähän rottamaisuuteen ja noin 10 ensimmäisen minuutin aikana hän on jo rapannut kaksi pelaajaa kentän pintaan ja potkinut pari muutakin mustelmille, ja selvinnyt joka kerta ilman korttia. Peli ei ole vanhennut kuin kahdeksan minuuttia kun vastustajat pääsevät iskemään johtomaalin noin 16 päätykatsomossa riekkuvan vierasfanin iloksi. Sukille potkiminen jatkuu, mutta reilun kahdenkymmenen minuutin pelin jälkeen Bloodsien keskikenttäpelaaja Rob Lloyd iskee upean maalin hieman kuudentoista rajan ulkopuolelta. Kymmenisen minuuttia tämän jälkeen Kilheeney vie kotijoukkueen 2-1 johtoon ja seisomakatsomosta kajahtaa ensimmäisen kerran ‘Shall we score a goal for you?’.
Toinen puoliaika alkaa vauhdikkaati ja vaikka ‘Mäyrät’ jatkavat ensimmäiseltä jaksolta tuttua rappaustaktiikkaansa, niin tuomarin kortti ei nouse. Pelaajat suhtautuvat kiitettävän ammattimaisesti kovaan peliin, eivätkä kieri kentänpinnassa itkien heti kun vastustaja hieman kutittaa. Tunnelma katsomossa on hiljainen ja lähelläni oleva mies kuuluu listaavan kaverilleen (joka on jo pukeutunut Mario Balotellin nimellä koristeltuun Cityn paitaan, vaikka miehen sopimus julkistettiin vasta eilen) syitä miksi Englanti epäonnistui MM-kisoissa, ja molemmat taitavat missata kun Bloods iskee lähes toisinnon ensimmäisestä maalista ja menee 3-1 johtoon. Peli näyttää todella sujuvalta ja alan jo haaveilla sarjanoususta. Haaveiluni katkeaa, kun joku pamauttaa pallon mainosaitaan vain metrin päähän meikäläisestä. Nojailen seisomakatsomon kaiteeseen ja nautin viihdyttävästä ottelusta. Kun matsia on jäljellä vain 20 minuuttia, Eastwoodin verkko heiluu taas. Fanikatsomo innostuu tästä ja kajauttaa ilmoille useamman laulun, pilkaten samalla sekä Eastwoodia että paikallisvastustajaansa Stalybridgeä, joka johtaa kotonaan 2-0 putoajaksi veikattua Redditchiä vastaan. ‘Down with the Bridge, you’re going down with the Bridge’ ja ‘Can we play you every week?’ kaikuvat komeasti ympäri aurinkoista Butcher’s Armsia. Hieman ennen loppuvihellystä alan kävelemään hljalleen kohti stadionin etuosaa. Vihdoin. 90 minuuttia jatkuneen sukille potkimisen päätteeksi tuomari yhtäkkiä aloittaa työnsä, puhaltaa pilliin ja osoittaa rangaistuspilkkua. Ja tietenkin väärässä päässä! Katson aitiopaikalta Badgers-fanien vierestä kun TJ Knightingale pistää pallon verkon perukoille.
Droylsden-Eastwood Town 4-2
(Lloyd, Kilheeney, Holden, Brown; Meikle, Knightingale rp.)
Butchers Arms 14.08.2010
Yleisöä 372
Monien asiantuntijoiden papereissa Droylsden on merkattu toiseksi nousijasuosikiksi Alfretonin ohella ja hyvin sujuneet harjoitusottelut lupaavat mielenkiintoista kautta. Lueskelen käsiohjelmasta valmentaja Dave Pacen mietteitä, ja valmentaja ei turhaan toiveitaan peittele: “Tavoitteeni ovat aina samat: voittaa liiga, voittaa jokainen cup-kilpailu johon osallistumme ja pelata FA Cupissa Valioliigan joukkuetta vastaan...ja voittaa ne. Sinun täytyy haluta menestystä. Voittaminen ei ole kaikki kaikessa, mutta halu voittaa on. Uskon vahvasti, että ilman voittamisen tahtoa et pääse mihinkään.” Katselen samettisen vihreää kentää, joka ei koskaan ole näyttänyt noin tasaiselta (eikä tule enään syyskuun jälkeen tällä kaudella näyttämään yhtä kauniilta) ja odotan että joukkueet ilmestyvät pelaajatunnelista. Kauden avausvastustajana on jostain Nottinghamin kulmilta oleva porukka Eastwood Town, ‘The Badgers’ (=Mäyrät). Tämä on toinen kerta kun näen heidät, ja toivonkin, että viime kauden 1-0 tappio ei toistu.
Ottelun alussa näyttää, että vastustajalla on vain yksi taktiikka: potkia nilkoille jokaista, jolla on punainen paita. Erityisesti hyökkääjä Matt Rhead näyttää syyllistyvän tähän rottamaisuuteen ja noin 10 ensimmäisen minuutin aikana hän on jo rapannut kaksi pelaajaa kentän pintaan ja potkinut pari muutakin mustelmille, ja selvinnyt joka kerta ilman korttia. Peli ei ole vanhennut kuin kahdeksan minuuttia kun vastustajat pääsevät iskemään johtomaalin noin 16 päätykatsomossa riekkuvan vierasfanin iloksi. Sukille potkiminen jatkuu, mutta reilun kahdenkymmenen minuutin pelin jälkeen Bloodsien keskikenttäpelaaja Rob Lloyd iskee upean maalin hieman kuudentoista rajan ulkopuolelta. Kymmenisen minuuttia tämän jälkeen Kilheeney vie kotijoukkueen 2-1 johtoon ja seisomakatsomosta kajahtaa ensimmäisen kerran ‘Shall we score a goal for you?’.
Toinen puoliaika alkaa vauhdikkaati ja vaikka ‘Mäyrät’ jatkavat ensimmäiseltä jaksolta tuttua rappaustaktiikkaansa, niin tuomarin kortti ei nouse. Pelaajat suhtautuvat kiitettävän ammattimaisesti kovaan peliin, eivätkä kieri kentänpinnassa itkien heti kun vastustaja hieman kutittaa. Tunnelma katsomossa on hiljainen ja lähelläni oleva mies kuuluu listaavan kaverilleen (joka on jo pukeutunut Mario Balotellin nimellä koristeltuun Cityn paitaan, vaikka miehen sopimus julkistettiin vasta eilen) syitä miksi Englanti epäonnistui MM-kisoissa, ja molemmat taitavat missata kun Bloods iskee lähes toisinnon ensimmäisestä maalista ja menee 3-1 johtoon. Peli näyttää todella sujuvalta ja alan jo haaveilla sarjanoususta. Haaveiluni katkeaa, kun joku pamauttaa pallon mainosaitaan vain metrin päähän meikäläisestä. Nojailen seisomakatsomon kaiteeseen ja nautin viihdyttävästä ottelusta. Kun matsia on jäljellä vain 20 minuuttia, Eastwoodin verkko heiluu taas. Fanikatsomo innostuu tästä ja kajauttaa ilmoille useamman laulun, pilkaten samalla sekä Eastwoodia että paikallisvastustajaansa Stalybridgeä, joka johtaa kotonaan 2-0 putoajaksi veikattua Redditchiä vastaan. ‘Down with the Bridge, you’re going down with the Bridge’ ja ‘Can we play you every week?’ kaikuvat komeasti ympäri aurinkoista Butcher’s Armsia. Hieman ennen loppuvihellystä alan kävelemään hljalleen kohti stadionin etuosaa. Vihdoin. 90 minuuttia jatkuneen sukille potkimisen päätteeksi tuomari yhtäkkiä aloittaa työnsä, puhaltaa pilliin ja osoittaa rangaistuspilkkua. Ja tietenkin väärässä päässä! Katson aitiopaikalta Badgers-fanien vierestä kun TJ Knightingale pistää pallon verkon perukoille.
Droylsden-Eastwood Town 4-2
(Lloyd, Kilheeney, Holden, Brown; Meikle, Knightingale rp.)
Butchers Arms 14.08.2010
Yleisöä 372
tiistai 3. elokuuta 2010
Who ate all the pies?
Erityisesti vanhoina hyvinä aikoina brittiläisissä futiskatsomoissa kaikui usein pilkkaava laulu ‘Who ate all the pies?’. Tänä iltana Droylsdenissa löysin vastauksen tuohon kaikkia jalkapallokannattajia askarruttaneeseen kysymykseen. Harjoitusottelussa vastassa olevan Prestatyn Townin maalin peittona seisova Jon Hill-Dunt on sen kokoinen kaveri, että hän on varmaan kaikkien lihapiirakoiden lisäksi pistellyt poskeensa muutaman hampurilaisen ja pari pirtelöäkin. Älkää käsittäkö väärin, minulla ei ole mitään pulskia pelaajia vastaan! Itseasiassa nämä sympaattiset pullerot antavat uskoa meille muillekin pontsoille, että mekin voisimme menestyä urheilussa, mikäli vain katsomossa tai tv:n edessä istumiselta ja perunalastujen mussuttamiselta viitsisimme vaivautua. En voi kuin haltioituneena tuijottaa tätä komealla kaljamahalla varustettua maalivahtia, joka koostaan huolimatta näyttää olevan yllättävän ketterä.
Tämän iltainen harjoitusottelu kantaa komealta kalskahtavaa nimeä Tony Downes Memorial Trophy. Ottelu on nimetty paikallisen pojan muistoksi, joka kaatui Afghanistanin sodassa kesäkuussa 2007, vain 20 vuotiaana. Stadionin vieressä olevan pubin ulkoseinässä on pitkän aikaa komeillut iso lakana, jossa nuori, lapsenkasvoinen sotilas poseeraa uudenkarheassa univormussaan, kasvoillaan vakava ilme. Nuori mies lähti Afghanistaniin puolustamaan ‘kuningatarta ja kotimaataan’ mutta, kuten 327 muuta brittisotilasta elokuun 2010 alkuun mennessä, kuoli aivan liian nuorena, tuhansien kilometrien päässä kotoaan. Vastustajaksi tälle illalle on saatu Walesin pääsarjassa pelaava Prestatyn Town. The Seasiders on perustettu 1910, mutta seura on viettänyt suurimman osan ajastaan alemmissa liigoissa, nousten maan pääsarjaan vasta 2008. Walesissä jalkapallo on rugbyn jälkeen kakkoslaji, ja yleisömäärät ovat usein hyvinkin alhaisia, esimerkiksi Prestatynillä viime kaudella oli keskimäärin 267 katsojaa kotiotteluissaan. Toisaalta, Droylsden ei voi juurikaan suuremmilla katsojamäärillä ylpeillä, joten...
Ottelu sujuu suurimmalta osalta Droylsdenin hallinnassa, mutta kuten harjoitusotteluissa usein, tämäkään ei ole mitenkään huikeaa jalkapalloilullista ilotulitusta. Noin puolen tunnin jälkeen Bloodsin kärkimies Ciaran Kilheeney onnistuu pistämään pallon uuden suosikkimaalivahtini selän taakse, ja muutaman minuutin päästä tästä hän tuplaa kotijoukkueen johdon. Tämä on vasta toinen ottelu, jossa näen uuden hyökkääjämme, mutta nuorimies on jo noussut suosikkipelaajieni listalle, ja vaikuttaa todella onnistuneelta hankinnalta Tony Grayn korvaajaksi. Ennen taukoa kotijoukkue menee 3-0 johtoon Robbie Boothin maalilla. Tämä junnuna Evertonissa aloittanut ja myöhemmin Chester Cityä edustanut pelaaja tuli myös Southportista Droylsdenin riveihin, ja on pelannut tänään aivan kelvollisesti. Elokuinen ilta Manchesterissa on yllättävän vilakka, ja hytisen kentän laidalla viluissani. Olisi pitänyt ottaa pitkähihainen paita takin alle, manaan vaihdellessani painoa jalalta toiselle yrittäen vaivihkaa lämmitellä itseäni. Enhän karskina pohjoismaalaisena voi näyttää palelevalta, kun monet paikalliset ovat pukeutuneet pelkkään t-paitaan. Paikalle raahautuneet puolentusinaa huutosakin jäsentä ovat tänä iltana suhteellisen kovaäänisiä, ja vastustajien maalivahti saa (ei mitenkään yllättäen) osakseen suurimman osan näiden teinien lauluista. Perinteisen ‘who ate all the pies?’:in ja lihavaksi, kröhöm, ‘kakkiaiseksi’ nimittelyn lisäksi he kuuluvat epäilevän, ettei maalivahti ole elämänsä aikana koskaan nähnyt salaattia. Itse en tätä usko, koska tietääkseni hampurilaisen välistä löytyy yleensä surullinen, rasvan pilaama salaatinlehti, mutta en väitä teineille vastaankaan. Toinen puoliaika sujuu ilman sen kummempia tapahtumia (lukuunottamatta viimeisten minuuttien nujakkaa, jonka seurauksena Prestatynin pelaaja saa punaisen kortin) ja peli päättyy vakuuttavaan 3-0 voittoon. Ottelun jälkeen poistun kentältä luottavaisena. Tällä kaudella sarjanousu on mahdollisuus!
Droylsden FC-Prestatyn Town 3-0
(Kilheeney 2, Booth)
Butchers Arms, 02.08.2010
Tämän iltainen harjoitusottelu kantaa komealta kalskahtavaa nimeä Tony Downes Memorial Trophy. Ottelu on nimetty paikallisen pojan muistoksi, joka kaatui Afghanistanin sodassa kesäkuussa 2007, vain 20 vuotiaana. Stadionin vieressä olevan pubin ulkoseinässä on pitkän aikaa komeillut iso lakana, jossa nuori, lapsenkasvoinen sotilas poseeraa uudenkarheassa univormussaan, kasvoillaan vakava ilme. Nuori mies lähti Afghanistaniin puolustamaan ‘kuningatarta ja kotimaataan’ mutta, kuten 327 muuta brittisotilasta elokuun 2010 alkuun mennessä, kuoli aivan liian nuorena, tuhansien kilometrien päässä kotoaan. Vastustajaksi tälle illalle on saatu Walesin pääsarjassa pelaava Prestatyn Town. The Seasiders on perustettu 1910, mutta seura on viettänyt suurimman osan ajastaan alemmissa liigoissa, nousten maan pääsarjaan vasta 2008. Walesissä jalkapallo on rugbyn jälkeen kakkoslaji, ja yleisömäärät ovat usein hyvinkin alhaisia, esimerkiksi Prestatynillä viime kaudella oli keskimäärin 267 katsojaa kotiotteluissaan. Toisaalta, Droylsden ei voi juurikaan suuremmilla katsojamäärillä ylpeillä, joten...
Ottelu sujuu suurimmalta osalta Droylsdenin hallinnassa, mutta kuten harjoitusotteluissa usein, tämäkään ei ole mitenkään huikeaa jalkapalloilullista ilotulitusta. Noin puolen tunnin jälkeen Bloodsin kärkimies Ciaran Kilheeney onnistuu pistämään pallon uuden suosikkimaalivahtini selän taakse, ja muutaman minuutin päästä tästä hän tuplaa kotijoukkueen johdon. Tämä on vasta toinen ottelu, jossa näen uuden hyökkääjämme, mutta nuorimies on jo noussut suosikkipelaajieni listalle, ja vaikuttaa todella onnistuneelta hankinnalta Tony Grayn korvaajaksi. Ennen taukoa kotijoukkue menee 3-0 johtoon Robbie Boothin maalilla. Tämä junnuna Evertonissa aloittanut ja myöhemmin Chester Cityä edustanut pelaaja tuli myös Southportista Droylsdenin riveihin, ja on pelannut tänään aivan kelvollisesti. Elokuinen ilta Manchesterissa on yllättävän vilakka, ja hytisen kentän laidalla viluissani. Olisi pitänyt ottaa pitkähihainen paita takin alle, manaan vaihdellessani painoa jalalta toiselle yrittäen vaivihkaa lämmitellä itseäni. Enhän karskina pohjoismaalaisena voi näyttää palelevalta, kun monet paikalliset ovat pukeutuneet pelkkään t-paitaan. Paikalle raahautuneet puolentusinaa huutosakin jäsentä ovat tänä iltana suhteellisen kovaäänisiä, ja vastustajien maalivahti saa (ei mitenkään yllättäen) osakseen suurimman osan näiden teinien lauluista. Perinteisen ‘who ate all the pies?’:in ja lihavaksi, kröhöm, ‘kakkiaiseksi’ nimittelyn lisäksi he kuuluvat epäilevän, ettei maalivahti ole elämänsä aikana koskaan nähnyt salaattia. Itse en tätä usko, koska tietääkseni hampurilaisen välistä löytyy yleensä surullinen, rasvan pilaama salaatinlehti, mutta en väitä teineille vastaankaan. Toinen puoliaika sujuu ilman sen kummempia tapahtumia (lukuunottamatta viimeisten minuuttien nujakkaa, jonka seurauksena Prestatynin pelaaja saa punaisen kortin) ja peli päättyy vakuuttavaan 3-0 voittoon. Ottelun jälkeen poistun kentältä luottavaisena. Tällä kaudella sarjanousu on mahdollisuus!
Droylsden FC-Prestatyn Town 3-0
(Kilheeney 2, Booth)
Butchers Arms, 02.08.2010
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)
