Cup-finaalissa Wembleyllä

Non-league kauteni tuli päätökseen tällä kertaa Wembleyllä, kun matkustin Lontooseen katsomaan sekä FA Trophyn että FA Vasen finaalit. Kaksi non-league skenen suurinta ottelua on perinteisesti järjestetty Wembleyllä, vaikka kansallistadion 90000 kapasiteetillaan niille aivan liian suuri areena onkin. Lauantaina York voitti lähes 20000 ihmisen edessä Newport Countyn 2-0 sadannessa uuden Wembleyn kaaren alla pelatussa ottelussa. Tämä oli Minstermenin ensimmäinen matsi kahdesta Wembley-finaalista kahdeksan päivän sisään; joukkue palasi pääkaupunkiin seuraavan viikon sunnuntaina voittamaan Luton Townin Conferencen nousufinaalissa ja näin varmistaen paluunsa liigatasolle kahdeksan vuoden evakon jälkeen. 

En ole aiemmin käynyt katsomassa FA Vasea, joka on cup-kilpailu yhdeksännellä sarjatasolla ja sitä alempana pelaaville joukkueille. Kilpailu alkoi vuonna 1974 ja korvasi aiemman FA Amateur Cupin. Ensimmäisen cupin voitti Hoddesdon Town ja kolmena viime vuonna kannu on matkannut koillis-Englantiin Whitley Bayn matkassa. Whitley Bay onkin cupin historian menestyksekkäisen seura viidellä mestaruudellaan. Tänäkin vuonna pokaali tuli matkustamaan ottelun jälkeen koillis-Englantiin, koska finaalissa kohtasivat kaksi Newcastlen seudulta olevaa Northern Leaguessa pelaavaa joukkuetta: Dunston UTS ja viidennellä kierroksella hallitsevan mestarin Whitley Bayn tiputtanut West Auckland FC.

Vaikka FA Vasen finaalissa kävisi miten tahansa, vuonna 1893 perustettu West Auckland on jo saanut nimensä jalkapallon historian kirjoihin, vaikka heidän tarinansa ei se kaikkein tunnetuin olekaan. Seura voidaan nimittäin laskea kaikkien aikojen ensimmäisiksi maailmanmestareiksi, ja seuran logo muistuttaa tästä saavutuksesta, vaikka titteli virallisesti kuuluukin Uruguaylle.  Teen avulla miljoonaomaisuuden haalinut Sir Thomas Lipton esitti 1900-luvun alkupuolella idean kansainvälisestä jalkapalloturnauksesta, johon ottaisivat osaa eri maiden edustajat ja Torinossa pelattuun turnaukseen kutsuttiin edustajat Saksasta, Italiasta, Sveitsistä ja Englannista. The FA kieltäytyi lähettämästä virallista edustajaa, kenties kuvitellen ylimielisesti, että Englanti on tasoltaan moisten höntsäturnauksien yläpuolella ja että joukkueet saavat omassa liigassaan paljon kovatasoisempia otteluita,  joten joukkueen valitseminen jäi Sir Thomasin harteille. Ei ole täyttä varmuutta, miksi juuri West Auckland FC valittiin kilpailuun mukaan. Yhden teorian mukaan eräs Sir Thomasin työntekijöistä toimi tuomarina Northern Leaguessa, ja ehdotti West Aucklandia ja toisen teorian mukaan Sir Thomas pyysi sihteeriään ottamaan yhteyttäW.A:han, tarkoittaen Woolwich Arsenalia ja sihteeri erehtyi seurasta, mutta oli miten oli, lähinnä kaivosmiehistä koostunut kyläseura pääsi osallistumaan kilpailuun; osa pelaajista jopa panttasi omaisuutensa saadakseen tarpeeksi rahaa matkaan.

Huhtikuussa 1909 West Auckland FC voitti ensimmäisessä ottelussaan Stuttgartin 2-0 ja pääsi finaaliin FC Winterhuria vastaan, joka oli voittanut ensimmäisellä kierroksella Juventuksen ja Torinon pelaajista koostuneen Torino XI:n 2-1. West Auckland voitti finaalin myös 2-0 ja varmisti näin ensimmäisen jalkapallon maailmanmestaruuden. Kahden vuoden päästä joukkue matkusti takaisin Italiaan ja pääsi jälleen finaaliin voitettuaan ensimmäisessä ottelussa FC Zürichin. Finaalissa vastaan asettui suuri ja mahtava Juventus, ja kyläseura yllätti ennakkosuosikkina otteluun lähteneen Vanhan Rouvan (joka kyllä tässä vaiheessa oli vasta Nuori Neiti) 6-1 ja sai Sir Thomas Lipton Trophyn omakseen. Turnaus oli kuitenkin jättänyt seuran pahoihin taloudellisiin vaikeuksiin ja se joutui panttaamaan jopa pokaalinsa velkojen takeeksi. Seura hajosikin 1912, mutta kokosi rivinsä uudelleen kaksi vuotta myöhemmin West Auckland Townina. Vasta 50 vuotta myöhemin seura sai Sir Thomas Lipton Trophyn takaisin, kun he jäljittivät pokaalin sen hetkisen omistajan ja ostivat sen takaisin sadalla punnalla. Alkuperäinen pokaali varastettiin 1994 eikä sitä ole sen koommin löydetty. Seura sai kuitenkin kopion pokaalista, joka on nykyisin esillä West Auckland Working Men’s Clubilla. 2009 turnauksen 100v. vuosipäivän kunniaksi joukkue kutsuttiin Italiaan pelaamaan Juventuksen U-20 junnuja vastaan, mutta tällä kertaa West ei pystynyt uusimaan voittoaan vaan hävisi 7-1.

Dunston UTS:llä sen sijaan on paljon lyhyempi historia; seura perustettiin vasta 1975 Whickham Sportsin nimellä ja seuran suurimmat saavutukset ovat Norther League Cupista, jonka The Fed on voittanut viidesti.West on vieraillut kerran vanhalla Wembleylla vuonna 1961 FA Amateur Cupin finaalissa, mutta Dunstonille ottelu on ensimmäinen englantilaisen jalkapalloilun henkisessä kodissa. Joukkueet olivat kohdanneet jo neljästi tällä kaudella (kahdesti liigassa ja FA Cupissa, jossa he joutuivat uusintaan) molempien joukkueiden voitettua kerran ja pelattua kahdesti tasan, joten odotettavissa oli jännittävä ja tasainen ottelu. Olin itse valinnnut Westin katsomon ja jo heti aloituspotkusta adoptoitu suosikkijoukkueeni yritti pistää pallon Dunstonin maalia vartioineen Liam Connellin selän taakse. Dunston kuitenkin pääsi peliin mukaan ja sai jo johtomaalinkin, kun lähes 400 matsia liigatasolla ja Ipswichin riveissä jopa Valioliigaa pelannut nyt jo yli nelikymppinen Chris Swailes pisti Michael Dixonin tolppaan kimmonneen vapaapotkun sisään, mutta maali hylättiin paitsiona. Peli jatkui viihdyttävänä ja puolen tunnin kohdalla Dunstonin ykköshyökkääjä Andrew Bulford vei joukkueen johtoon ja teki samalla FA Vasen uuden ennätyksen – mies on tehnyt maalin joukkueelleen joka kierroksella, mukaan lukien uusintaottelut! Toisella jaksolla myös Westiltä hylättiin maali paitsiona ja joukkueella oli lähes mahdoton tehtävä rikkoa Dunstonin puolustus, jossa erityisesti eläkeikäinen Swailes oli täysin ohittamaton. Hyökkäyspäässä Fed kolisutteli tolppaa muutamaan otteeseen, kunnes Bulford iski maalin numero 15 tämän kauden FA Vasessa kun peliä oli noin kymmenen minuuttia jäljellä ja Dunston pääsi kiipeämään 107 askelmaa Wembleyn Royal Boxiin ja nostamaan pokaalin.

Dunston UTS-West Auckland Town 2-0

(Bulford 2)

FA Vase Final

Wembley Stadium, Lontoo 13.05.2012

Yleisöä 5126

Murskavoitolla kesätauolle

Vaikka Droylsdenin kahdeksan ottelun tappioton putki tulikin päätökseen kaksi viikkoa sitten Gloucesteria vastaan ja viimeisten kolmen ottelun aikana joukkue ei ole pelannut kuin kunniasta, niin tämänkin päivän ottelulla on suuri merkitys sarjataulukon toisessa päässä. Ennen viimeistä kierrosta vielä kahdeksan joukkuetta kamppailevat välttääkseen 20. sijan ja putoamisen Blythin ja Eastwoodin kanssa sarjaporrasta alemmas. Kauden viimeisessä ottelussa vastassa on Vauxhall, joka on yksi noista kahdeksasta putoajakandidaatista. Vain voitolla joukkue varmistaisi paikkansa kuudennella sarjatasolla ensi kaudeksi; jos Motors häviää, he ovat riippuvaisia muiden pelien tuloksista.

Bloods aloittaa vahvasti ja sekoittaa useaan otteeseen Motorsien puolustuksen. Noin 20 minuutin jälkeen kotijoukkue saa vihdoin avausmaalin, kun hienon kauden pelannut Carlos Logan keskittää pallon laidalta Lewis Killeenille. Vauxhallin maalivahti torjuu laukauksen mutta Dan Gardner on jälleen oikeassa paikassa oikeaan aikaan ja pistääpallon verkon perukoille.

Ensimmäisen puoliajan loppupuolella Butchers Armsilla nähdään kunnon pitch invasion: arviolta hieman päälle vuoden ikäinen lapsi, ilmeisesti kamerunilaishyökkääjä Alirou Nsangoun poika, livahtaa kentälle ja kipittää nauraen kohti Droylsdenin maalivahtia Danzelle St.Louis-Hamiltonia. Peli pyörii juuri kentän toisessa päässä ja poika ehtii jo kuudentoista alueen sisään, ennen kuin maalivahti huomaa pienikokoisen kentänvaltaajan ja koppaa pojan hyppysiinsä. Huolimatta yleisön huudoista, tuomari huomaa tilanteen ja keskeyttää pelin vasta kun Danzelle ojentaa pojan kentälle juosseelle järjestysmiehelle, joka palauttaa hänet nolona kentän laidalla seisovalle vekaraa ’vahtineelle’ miehelle.

Nuoren kentänvaltaajan jälkeen peli alkaa taas pyörimään vaarallisen näköisesti Droylsdenin maalin edustalla. Ja viime viikkoina niin luotettavasti esiintynyt Danzelle tekee lähes katastrofaalisen hasardin, kun hänen purkupallo osuu suoraan maalin edustalla kärkkyneen Vauxhallin janarin lapikkaaseen, mutta veto kimpoaa onneksi rahtusen yli maalin. Toinen puoliaika jatkuu kotijoukkueen painostaessa ja peli on kaunista katseltavaa. Gardner tuplaa maalitilinsä ja Vauxhall saa myös kavennusmaalin. Pelikello kulkee uhkaavasti kohti 90 minuuttia ja jälleen yhden kauden loppua.Hieman ennen täyttä aikaa Steve Hall kaadetaan rankkarialueella ja Gardner kumartuu asettamaan pallon pilkulle ja kylmän rauhallisesti nostaa pallon yli maalivahdin ja viimeistelee hattutempun kauden 14. liigamaalillaan.Neljäs erotuomari näyttää lisäajan pituudeksi kuusi minuuttia. Kuusi minuuttia ja taas yksi kausi on ohi. 110 päivää seuraavan kauden alkuun. Huoh... En malta odottaa. Ensi kaudesta on tulossa erittäin mielenkiintoinen, koska Darlington putosi Conferencesta (tosin seura saatetaan taloudellisten vaikeuksien vuoksi pudottaa suoraan Conference Northia alemmalle sarjatasolle) ja Chester nousi Northern Premier Leaguesta. Tämä peli ei kuitenkaan ole vielä ohitse. Koko ottelun upeasti pelannut Dale Johnson onnistuu vihdoin maalinteossa usean läheltäpiti-tilanteen jälkeen. Myös Motors saa lohdutusmaalin, mutta vasta Stalybridgestä kantautunut tieto Hinckleyn tappiosta varmistaa myös heidän paikkansa Conference Northissa ensi kaudella.

Kun tuomari puhaltaa pelin päättyneeksi, pelaajat tulevat vielä kerran päätykatsomon eteen. Hattutempun tehnyt Dan Gardner taputtaa kannattajille ja kiittää heitä kannustuksesta. Jokaisen maalinsa jälkeen hän tuuletti katsomon suuntaan normaalia enemmän ja mietinkin hiljaa mielessäni, onko tämä merkki siitä, että mies viimeisen kerran kiittää uskollisia kannattajia tuesta ennen siirtymistään johonkin kovempaan seuraan. Toivottavasti ei, mutta en olisi yhtään yllättynyt, jos näin kävisi. Dan on ollut selkeästi joukkueen paras pelaaja koko kauden ja pelannut tasaisen varmasti myös muun joukkueen rämpiessä.

Ottelun jälkeen klubitalolla palkitaan kauden parhaat. Olen miettinyt koko ottelun, kehtaanko mennä seuraamaan tilaisuutta, mutta lopulta päätän mennä. Seisoskelen klubitalon nurkassa ja tunnen oloni erittäin noloksi. En minä kuulu tänne. Aivan varmasti kohta joku tulee sanomaan, ettäolet naurettava, mene pois. Pelaajat alkavat valua paikalle pukukopista suihkunraikkaina ja palkintojen jako voi alkaa.En ole lainkaan yllättynyt äänestyksen lopputuloksesta. En tietenkään, kyllähän minä tiedän,  koska äänestin itse aivan samalla tavalla: kauden toiseksi parhaana pelaajana palkitaan Dale Johnson ja kauden parhaana Dan Gardner. Dan kahmii kannattajayhdistyksen palkinnon lisäksi sekä tuulipukukannattajien että pelaajien vuoden parhaan palkinnot –vain sikariportaan valinta menee eri osoitteeseen ja kyseinen pysti päätyy Carlos Loganin hyllyn reunalle.

Droylsden FC-Vauxhall Motors FC 5-2

(Gardner 3, Brown, Johnson; Holsgrove, Fearnehough)

Butchers Arms, 28.04.2012

Yleisöä 401