Cup Finaali -farssi

Tämän blogipostauksen piti kertoa Droylsdenin kolmannesta peräkkäisestä Manchester Premier Cupin voitosta. Sen piti olla täynnä voitonriemua ja ilonkyyneliä. Finaali oli tarkoitus pelata maanantai iltana, mutta puolilta päivin peli päätettiin siirtää, koska Droylsdenilla ei ole kokoonpanossaan tarpeeksi edustuskelpoisia pelaajia! Premier Cupin sääntöjen mukaan finaalissa pelaavien pelaajien on pitänyt olla kokoonpanossa jo aiemmilla kierroksilla, ja viime viikkojen pelaajasiirtojen takia Bloods ei saanut edes yhtätoista nimeä pelaajarosteriin. Droylsdenilla olisi laskujeni mukaan noin kymmenen edustuskelpoista pelaajaa, joista kaksi on maalivahteja ja kaksi taitaa olla loukkaantuneita, joten voitonjuhlat vaihtuivat farssiksi jo ennen aloituspotkua ja vielä ei ole tietoa, suostuuko Manchester FA joustamaan ja tullaanko finaali pelaamaan, vai annetaanko pokaali suoraan Mossleylle. Itse toivoisin, että Droylsdenilla olisi tarpeeksi munaa myöntää mokansa ja jättäytyä cupista pois, mutta en haluaisi, että Mossley saa pokaalin pelaamatta; haluaisin, että he joutuisivat pelaamaan finaalin välierissä Droylsdenille hävinnyttä Irlam FC:tä vastaan.

Peruutuksesta harmistuneena päätin kotimatkalla kiertää käytännössä naapurissani pelaavan Maine Road FC:n kotimatsin kautta. Olen käynyt heidän kotistadionilla Brantingham Roadilla vain kerran ja koska olin koko päivän odottanut livematsia, oli Northwest Counties Football Leaguen Premier Divisionin matsi (9. sarjataso) tyhjää, tai vaihtoehtoisesti pubia ja tv:stä katsottua ManU:n Valioliigapeliä, parempi vaihtoehto. Tunnustan rehellisesti, että en ollut koskaan kuulutkaan Maine Roadin vastustajasta, Squires Gate FC:stä. Sivun mittainen esittely käsiohjelmassa kertoi, että joukkue on Blackpoolista , perustettu 1948 ja seuran saavutuksien listalla on kasa voittoja cup-kilpailuista, joista kukaan ei ole koskaan kuullutkaan. 

Maine Road FC ei ole minulle juurikaan tutumpi, vaikka tiesinkin, että seura oli perustettu viisikymmentäluvulla Man Cityn kannattajien toimesta ja Road on ainoa seura, joka on voittanut kaikki viisi mahdollista Manchester FA:n County Cupia (=Premier Cup, Amateur Cup, Sunday Amateur Cup, Intermediate Cup ja Challenge Cup. Kyllä, minäkään en ole kuullut kuin kahdesta ensimmäisestä). Peli oli suhteellisen tasaista vääntöä kahden sarjataulukon häntäpäässä yhden pisteen päässä toisistaan olevan joukkueen välillä ja pelin tasoa voi kuvata parhaiten sanalla perseroiskinta. Kumpikaan joukkue ei saanut kovinkaan montaa syöttöä putkeen omilleen ja vastustajan ollessa metrin etäisyydellä suurin osa pelaajista turvautui tuttuun ja turvalliseen hätäpotkutaktiikkaan. Kentän suunnasta kaikui koko ajan loputon kirosanojen tulva ja kovin ääni pimeässä illassa kuului stadionin ohi ajaneesta jäätelöautosta. Road tasoitti pelin yliajalla täysin ansaitusti, vain pari sekuntia sen jälkeen kun vierasjoukkueen valmentaja oli ehtinyt ei-niin-hienovaraisesti arvostella tuomarin päätöstä yliajan pituudesta.   

Livepeli on aina livepeli ja jokaisessa pelissä on jotain kaunista, eikä tämäkään matsi siitä poikennut, vaikka tiedostankin, että tämä on luultavasti vain oma mielipiteeni ja kertoo lähinnä siitä, että en ymmärrä jalkapallosta mitään. Brantingham Roadille ei ollut ainakaan saapunut kuin omien laskujeni mukaan kolmisenkymmentä (virallisesti 51) katsojaa, joista neljä näytti hurraavan Squires Gatelle. Mutta ilmeisesti Maine Road on tehnyt vaikutuksen ainakin joihinkin suomalaisiin, koska käsiohjelmassa oli oululaisen pubin mainos ’Maine Road FC Finnish Supporters Club’ -otsikon alla. Pitäisiköhän minun perustaa Droylsdenille vastaava fanikerho? Saisinkohan siihen yhtään enempää jäseniä kuin tuossa Roadin käsiohjelman mainoksessa ja ’Friends of Maine Road’ -palstalla listatut kolme suomalaisnimeä? Tuskin, ellen sitten itseni lisäksi liitä vanhempiani ja kissaani jäseniksi.

Maine Road FC-Squires Gate FC 3-3

NWCFL Premier Division

Brantingham Road, 26.03.2012

Yleisöä 51

Takaoven kautta nousukarsintoihin?

 Keväisen aurinkoinen sää on kääntänyt myös Droylsdenin kurssin putoamistaistelusta nousukiitoon. Viime lauantainen vierasvoitto nousukarsintapaikasta kamppailevasta Worcesterista ja hieno taisteluvoitto Corbysta tiistaina nosti joukkueen sarjataulukossa sijalle yksitoista, ja joukkue on yhdeksän pisteen päässä sekä nousukarsintapaikasta että putoamisviivasta. Blyth pelin jälkeen joukkueen vahvuuteen lisättiin vielä kasa uusia pelaajia; viimeksi puolalaisessa LZS Piotrowkassa pelannut kamerunilainen Alirou Nsangou, ex-Eastwood hyökkääjä Craig Davis ja kaikkein kummallisimpana lisäyksenä reilusti päälle nelikymppinen, Barrow:ssa jo managerinakin toiminut ja viime vuosituhannella Barnsleyssa Valioliigaa pelannut keskikenttäpelaaja Darren Sheridan.

Tämän päivän vastustaja on nousukarsintapaikkaa tiukasti hamuava Boston United ja vilkaisu sisäänkäynnin viereen liimattuun avauskokoonpanoon ei saa minua ainakaan yhtään luottavaisemmaksi kolmen pisteen suhteen. Jellyman, Newsham, Weir-Daley. Kovia nimiä ja tulossa on pelottavan tiukka ottelu.Tiistaina Bloods voitti hienon taistelun jälkeen Corbyn pelissä, joka oli jo kahteen kertaan peruutettu. Steelmen meni jo kymmenen minuutin jälkeen johtoon Will Jonesin maalilla, mutta Carlos Logan kavensi heti toisen puoliajan alussa ja Dan Gardnerin voittomaali pilkulta, miehen yhdeksäs maali tällä kaudella, varmisti kaikkien kolmen pisteen jäämisen Butchers Armsille. Vaikka voitto antoikin hieman uskoa loppukauden suhteen, niin olen huolissani tämän päivän pelistä. Omissa kirjoissani Boston oli yksi suurimmista nousijasuosikeista Guiseleyn ja Halifaxin ohella ja vaikka joukkue onkin hieman nousukarsintojen ulkopuolella tällä hetkellä, niin pelkään, että lincolnshiren porukka voi iskeä taululle todella rumat lukemat.

Bostonista on paikalle saapunut kasa äänekkäitä kannattajia, jotka paukuttavat rumpua päätykatsomossa ottelun alusta lähtien. Peli alkaa vauhdikkaasti ja pallo liikkuu päästä päähän. Kauniissa auringonpaisteessa molempien joukkueitten syöttöpeli kulkee, peli on kaunista katsottavaa, enkä tällä hetkellä haluaisi olla missään muualla kuin Butchers Armsilla. Bostonin kevyestä painostuksesta huolimatta Steve Hall vie kotijoukkueen johtoon kymmenen minuutin kohdalla. Pilgrims saa pian mahdollisuuden, mutta pusku lentää suoraan Bloods-maalia vartioivan Danzelle St.Louis-Hamiltonin näppeihin. Johnson saa upean mahdollisuuden tuplata kotijoukkueen johdon, kun Boston purkaa pallon huolimattomasti omalta puolustusalueeltaan, mutta tyhjän maalin sijasta veto osuu tolppaan ja Pilgrims pääsee siivoamaan pelivälineen kohti keskialuetta. Puolen tunnin kohdilla Carlos Logan nilkuttaa kentältä ja kamurunilaishyökkääjä Nsangou saa mahdollisuuden näyttää kykynsä. Kaveri pääsi hetkeksi kentälle myös Corbya vastaan ja vakuutti ainakin minut taidoistaan, mutta sehän ei vielä kerro miehen todellisesta tasosta yhtään mitään, että minä pidän häntä hyvänä.

Bostonin fanijoukko pitää yhä kovaa meteliä päätykatsomossa ja joukkue tuntuu saavan siitä lisää virtaa. Aurinkoinen sää on houkutellut paikalle myös yllättävän monta paikallista ja arvelen yleisömäärän olevan yli kolmesataa, mikä on huikea lukema verrattuna Corby pelin 176 ja Blyth matsin 170 katsojaan, mutta toki kalpenee reilusti Bostonin katsojakeskiarvon kanssa, joka taitaa olla päälle tuhat silmäparia per ottelu. En muista, milloin Butchers Armsilla olisi ollut näin hyvä tunnelma ja se yhdistettynä t-paitakeliin saa minut ajattelemaan, että kyseessä on kenties koko kauden paras ottelu. Valitettavasti Bostonin vikkelä ja erittäin vaarallinen kärkimies Spencer Weir-Daley yrittää kaikkensa pilatakseni tunnelmani ja iskeekin kavennuksen. Päätykatsomossa ja ympärilläni kymmenet ja kymmenet keltamustiin paitoihin ja kaulaliinoihin pukeutuneet Boston-kannattajat aloittavat villin juhlinnan, mutta heidän ilonsa loppuu lyhyeen, kun he huomaavat avustavan erotuomarin liputtaneen tilanteen paitsioksi ja hylänneen maalin. Huokaan helpottuneena, mutta en usko, että Pilgrimisien tilanteet loppuvat tähän. Vierailta hylätään ensimmäisellä puoliajalla toinenkin maali ja Bloods pääsee tauolle johtoasemassa.

Toisella jaksolla Boston aloittaa todella vahvasti ja minä alan tapani mukaan pessimistisesti odottamaan, milloin omissa soi. Keltainen aalto vyöryy kerta toisensa jälkeen kohti St.Louis-Hamiltonin maalia, mutta hienosti pelannut nuorimies pitää maalin puhtaana. Ottelua on pelattu tunnin verran, kun Pilgrimsien painostus tuottaa vihdoin tulosta ja Ian Ross kaventaa kauniilla vedolla yläkulmaan.Peli jatkaa aaltoiluaan päästä päähän ja ottelu on niin tasainen, että kumpi tahansa joukkue voi tehdä voittomaalin minä hetkenä hyvänsä. Ottelua on jäljellä alle vartti, kun Dale iskee upean maalin pienestä kulmasta Patrick Laceyn hienon esityön jälkeen. En usko, että Boston enää kaventaa. Huolimatta useammasta viime hetken tappiosta/kavennuksesta, joukkue on pelannut tänään niin kauniisti, että tätä ei enää ryssitä. Ja kerrankin olen sokean lapsenuskoni kanssa oikeassa. Ikuisuudelta tuntuvan neljän minuutin lisäajan jälkeen tuomari puhaltaa pilliinsä. Päätykatsomon pienestä Bloods-kannattajien joukosta kaikuu ’There’s only one Dale Johnson’, kun joukkue käy kiittämässä kannattajia. Pystyisiköhän Bloods vielä livahtamaan takaoven kautta nousukarsintoihin..?

Droylsden-Boston United 2-1

(Hall, Johnson; Ross)

Butchers Arms, 24.03.2012

Yleisöä 315

Pakkovoitto ja paljasta pintaa

Droylsdenin pulkka on luisunut huimaa vauhtia kohti putoamisviivaa ja Hydessä kärsittyä 4-0 tappiota seurasi 5-0 tappio Bishops Stortfordin vieraana ja vaikka vierasvoitto Gloucesterista saikin pienen toivonkipinän heräämään kannattajien keskuudessa, niin lauantainen tappion kotona Histonille palautti meidät taas maan pinnalle. Viimeisen reilun kahden viikon aikana joukkueeseen on hankittu viisi uutta pelaajaa, muun muassa nuori puolustaja Cliff Moyo lainasopimukselta Barrowsta ja komealla nimellä varustettu maalivahti Danzelle St.Louis-Hamilton. Maanantaina seura kuitenkin kertoi, että Ciaran Kilheeney on myyty Chorley FC:n. Kilheeney halusi työkiireidensä vuoksi siirtyä alemmalle sarjatasolle, jossa ei ole pitkiä pelireissuja kaiken maailman Gloucestereihin keskellä viikkoa, mikä on kyllä täysin ymmärrettävä syy, mutta olisin toivonut, että hän olisi pelannut kauden loppuun Droylsdenissa - vaikka sitten vain kotiotteluissa. Joka tapauksessa toivotan Killerille kaikkea hyvää tulevaisuudessa ja kiitän täydestä sydämestäni miestä peleistään Droylsdenin paidassa.

Rakastan iltapelejä, koska stadionin valojen loisteessa kimaltelevassa vihreässä nurmessa on jotakin taianomaista, mutta todellisuudessa iltapelit osoittautuvat huonoksi vaihtoehdoksi viimeistään seuraavana aamuna, kun pitäisi noin viiden tunnin yöunilla lähteä töihin. Tänään Droylsdenilla on täysin pakkovoiton paikka, koska putoamisviiva siintää aivan turhan lähellä. Blyth on kuitenkin aina paha vastustaja ja lähtee, kuten aina, vauhdilla hyökkäämään. Jo ensi minuuteilla panen merkille, että Blythin numero 8 on aivan hemmetin pelottava ilmestys. Tämä vankikarkuria muistuttava lyhyen läntä kaljupää huutaa jatkuvasti sekä pelikavereilleen että tuomarille ja kun hän rynnii ensimmäisellä jaksolla sillä laidalla, jossa seison, väistän vaistomaisesti hieman kauemmas. Kasilla on vasemassa kädessään side, ja epäilen vahvasti, että se on tulos jostakin pubitappelusta…

Molemmat joukkueet aloittavat varsin vauhdikkaasti mutta Blythin nopea syöttöpeli hajottaa Droylsdenin pakan jatkuvasti ja johtomaali roikuu ilmassa koko ajan. Uusi maalivahti näyttää kuitenkin osaavan hommansa ja komentaa puolustusta ahkerammin kuin Phillo koskaan. Taklaukset viuhuvat reippaasti ja peli on todella hienoa taistelufutista jossa molemmat joukkueet antavat kaikkensa. Blythin manageri on jatkuvasti mussuttanut tuomarin suuntaan joka tilanteesta ja pian tuomari kutsuukin miehen kentän puolelle puhutteluun. Kun seuraan managerin ripitystä, meinaan lähes kokonaan missata vieläkin mielenkiintoisemman tilanteen vasemmalla puolellani. Huomaan vasta viime hetkillä, että joku Blythin pelaaja seisoo kentän laidalla shortsit nilkoissa ja touhuaa….jotakin. En tiedä mitä, mutta valitettavasti kaveri ehtii vetää siniset bokserit ja pelishortsit ylös ennen kuin ehdin nähdä paljasta pintaa yhtään lihaksikasta reittä enemmän.

Blythin painostuksesta huolimatta Bloods menee tauolle johtoasemassa, kun Carlos Loganin pistää pallon Dale Johnsonin tielle hienon läpijuoksun päätteeksi. Toisella puoliajalla joukkueet jatkavat taisteluaan, mutta Dan Gardnerin upea veto reilusta kahdestakymmenestä metristä tunnin pelin kohdalla ja rankkari siitä noin kymmenen minuutin kuluttua vie kotijoukkueen turvalliseen 3-0 johtoon. Huokaisen helpoituksesta. Tänään piti ottaa kolme pistettä ja homma näyttää olevan hanskassa. Kerrankin joukkue onnistuu pakkovoiton edessä!

Vain pari minuuttia rankkarin jälkeen Blyth kaventaa ja kaksi minuuttia siitä maalivahdin hasardimainen avaus osuu suoraan Blythin pelaajaan, jolla on helppo työ kaventaa tilanteeksi 3-2. Mieleeni alkaa hiipiä pelko. Muistan Guiseleyn. Ja Eastwoodin. Ja Histonin. Tästä on otettava pakkovoitto! Toisella jaksolla epävarmasti pelannut Danzelle heittää uhkarohkean avauksen Dale Johnsonille, joka pääsee yhdessä Tom Fisherin kanssa kaksi yhtä vastaan tilanteeseen. Dale pistää pallon Fisherille mutta hienon ottelun pelannut poikanen tekee käsittämättömän ratkaisun; hän pistää silmät kiinni ja laukaisee noin kolmestakymmenestä metristä! Miksi hän ei kuljettanut ja haastanut maalivahtia? Miksi? Hänellä oli Johnson tukenaan! Blyth jatkaa prässiään ja minä panikoin. Pakkovoitto. Pakkovoitto. Pakkovoitto. Jaksakaa, Bloods!

Ja 91. minuutilla Blyth tasoittaa...  

Droylsden-Histon 2-3

(Gardner, Hall; Holman 2, Sparkes)

Butchers Arms, 10.03.2012

Yleisöä 192

Droylsden-Blyth Spartans 3-3

(Johnson, Gardner 2; Kendrick, Ferrell, Mason)

Butchers Arms, 13.02.2012

Yleisöä 170