Tell me ma, me ma

Aaah, FA Trophy. Kauden toinen mahdollisuus aloittaa Wembleystä unelmoiminen pieleen menneen FA Cupin jälkeen. Viime kaudella Bloods koki historiansa menestyksekkäimmän Trophy taipaleen päästen 3.varsinaiselle kierrokselle, jossa joukkue putosi uusintaottelun jälkeen Blythia vastaan. Kuten viime lauantain Solihull-pelissä, Bloods lähtee otteluun ilman kakkosmaalivahtia, koska Phillo kärsii kolmen ottelun pelikieltoa Celtic-pelin soihdun heittämisestä. Ja kuten viime lauantaina, minä olen hieman huolissani tästä ja toivon hiljaa mielessäni, että maalivahdin tonttia hoitava Sean Lake ei a) loukkaannu eikä b) saa punaista korttia. Vastassa tänään on Witton Albion, joka pelaa Northern Premier Leaguen ykkösdivisioonassa, eli kaksi sarjatasoa Droylsdenin alapuolella. 1887 perustetun seuran menestyksekkäimmät vuodet sijoittuvat 90-luvun alkupuolelle, jolloin Albion pelasi kolme kautta Conferencessa. Wittonilla on myös Droylsdenia kovempi track record FA Trophyssa: 90-luvulla seura pääsi säännöllisesti semifinaaleihin ja 1992 aina finaaliin asti, mutta hävisi nousunsa liigatasolle jo varmistaneelle Colchesterille Wembleyllä 3-1.

Albionin kotikaupunki Northwich sijaitsee vain nelisenkymmentä kilometriä Manchesteristä, joten paikalle on tullut yli 80 vieraskannattajaa. Kuuntelen kateellisena heidän kovaäänistä kannustustaan ja mietin, että en ole koskaan nähnyt Droylsdenin tuovan mihinkään yhtä paljon vierasfaneja. Minulla ei ole aavistustakaan kuinka paljon Albionilla käy kotiotteluissa katsojia, mutta ilmeisesti aika hyvin, koska vierasfanit uskaltavat nenäkkäästi viisastella ’This is all you get at home?’ ja ’Shit ground, no fans’. Yleisömäärä näyttääkin jälleen hyvin pieneltä, jos vierassektiota ei oteta lukuun, eikä edes Droylsdenin teinimölisijöitä näy paikalla. Tosin huhujen mukaan yksi heistä on saanut porttikiellon heitettyään Celtic-pelissä bangerin kentälle ja ainakin Solihull-matsissa kyseinen jannu näyttikin pariin otteeseen kurkkivan peliä stadionin viereisen Kings Head-pubin aidan yli. Vasemmalla puolellani seisovien vieraskannattajien meteli nousee kolmenteen potenssiin 18. minuutilla, kun Albion pelaajaa rikotaan rangaistusalueen rajan tietämillä ja sitä seurannut vapari pamahtaa maalipuiden kautta maaliin. Olipa komea veto, ihastelen harmistuneena. Witton hallitsee peliä niin kentällä kuin katsomossakin. Olen yllättynyt siitä, kuinka hyvin joukkue rakentaa peliä noinkin mutasarjaporukaksi, tosin täytyy sanoa, että kun Droylsden pääsee harvoihin hyökkäyksiinsä, Wittonin purkupallot menevät minne sattuu, yleensä kauas stadionin ulkopuolelle. Mutta jos Albionin purkupallot menevät minne sattuu, niin Bloodsin puolustus ei pärjää juuri yhtään paremmin ja yleensä niin luotettava James Vaughan on erityisesti helisemässä. Wittonin fanijoukon laulaessa ilkkuen ’Conference North? You’re having a laugh’ Bloods saa harvinaisen hyökkäyksen 20.minuutin kohdalla ja tilanne menee kulmapotkuksi. En ole kovinkaan luottavainen, koska Droylsden on hyvin harvoin loistanut erikoistilanteissa, mutta peruspessimistisyyteni osoittautuu turhaksi, kun Danny Rowe tasoittaa maalinedusta kuhinasta.

Hieman puolen tunnin pelin jälkeen Droylsdenin veto pamahtaa ylärimaan ja siitä maalinsuulle. Itse seison väärässä päädyssä enkä näe tilannetta kunnolla, mutta pelaajat viittovat maalia. Tuomari kuitenkin päättää toisin ja ottelu säilyy tasatuloksessa. Keli on yllättäen muuttunut aivan hirveäksi ja talvisen kolea sade piiskaa Butchers Armsia. Lähelläni Droylsdenin naiskannattaja (jonka olen mielessäni nimennyt Tuutikiksi, koska hän muistuttaa tuota Muumeista tuttua hahmoa) yrittää aloittaa ’Oh, when the Bloods...’ chantin, mutta muu yleisö ei lähde mukaan. Kotijoukkueen peli on oudon hätäilevää ja peliajatus näyttää jääneen pukukopin puolelle. Siis minne nuo syötöt menee? Aivan ensimmäisen puoliajan viime sekunneilla Nat Kerr taklaa rajun näköisesti vastustajaa ja tuomari puhaltaa pelin poikki. Kerr urputtaa tuomarille ja riitelee joukkuekavereidensa kanssa (ei siis mitään uutta tällä saralla...) ja ympäriltäni kuuluu valtava ’Off! Off!’ –kuoro. Pelkään jo pahinta, mutta puolustajalle heilahtaa tilanteesta vain keltainen kortti.

Kotijoukkue palaa tauolta aivan uudella peli-ilmeellä ja jo ensimmäisellä minuutilla Steve Hall pääsee laukaisemaan, mutta tuhlaa maalipaikan vetämällä metrikaupalla yli maalin. Bloods hallitsee nyt peliä selvästi ja Albionin vauhti on hyytynyt, mutta kuten niin usein tällä kaudella, joukkue ei saa palloa maaliin mistään tilanteesta. Kun varsinaista peliaikaa on jäljellä noin 20 minuuttia ja minulta alkaa vähitellen usko loppua. Witton katkoo lähes kaikki Droylsdenin keskitykset ja kun joukkue silloin tällöin pääsee maalipaikkaan, laukaus menee yli. Muidenkin kannattajien turhautuminen on silminnähtävää ja tähänastiset kannustavat huudot alkavat vaihtua painokelvottomiin kommentteihin. Bloods pääsee hyökkäykseen ja minä lähes rukoilen kaulahuivini takana piilossa että tästä vihdoin tulisi maali. Danny Rowe tekee työtä käskettyä ja iskee hurjalla tykillä 16:sta metristä johtomaalin. Maali vapauttaa kotijoukkueen ja peli alkaa sujua. Joukkue rakentaa pari hyvää hyökkäystä, mutta kolmatta maalia ei tule. Carlos kuljettaa pallon oikealta laidalta kohti maalia ja maalivahti nyrkkeilee laukauksen Steve Hallin lapikkaaseen. Maalivahti torjuu myös Hallin vedon mutta pallo pompahtaa huippuvireessä olevalle Rowelle, joka pistää pallon nätisti maalin alanurkkaan, mutta tuomari hylkää maalin paitsiona. Ottelun lopussa neljäs erotuomari osoittaa käsittämättömät neljä minuuttia lisäaikaa.Witton käyttää tämän hyväkseen ja painostaa. Bloods kuitenkin kestää ja jatkaa seuraavalle kierrokselle. Kenttäkuuluttaja kiittää Wittonin kannattajia hienosta kannustuksesta ja kun taputan kentältä poistuville pelaajille, en voi olla hyräilemättä itsekseni:

  ’Tell me ma, me ma. I won’t be home for tea. We’re going to Wembley! Tell me ma, me ma.’

Droylsden-Witton Albion 2-1
(Rowe 2; Harrison )
FA Trophy 3rd Qualifying Round
Butchers Arms 26.11.2011
Yleisöä 304

Tasapeli hevonperseessä

Saavun Overpoolin rautatieasemalle hyvissä ajoin ennen ottelun alkua. Olen katsonut kartasta, että vaikka Vauxhall Motorsin kotistadion Rivacre Park on keskellä ei mitään, niin sinne menee suora tie ja luulen käveleväni sen puolessa tunnissa. Tämä jättäisi minulle reilusti aikaa katsella ympärilleni stadionilla ja haistella tunnelmaa ennen ottelua. Olen kävellyt vasta kymmenisen minuuttia, kun huomaan, että tie loppuu. Tai ei lopu, vaan muuttuu pelkäksi kapeaksi maantieksi, jonka varrella ei ole minkäänlaista piennarta, jota pitkin kävellä. Katselen ympärilleni ja mietin, mitä seuraavaksi. Huomaan tien vieressä polun, joka menee oikeaan suuntaan ja päätän kokeilla sitä. Polku johtaa johonkin puistoon ja iäisyydeltä tuntuvat ajan sitä tallattuani huomaan palanneeni takaisin sinne, mistä lähdin -  Overpoolin rautatieaseman kulmalle. Kello on jo varttia vaille kolme ja alan panikoimaan. Menen läheiseen pubiin ja kysyn baarimikolta taksin numeroa. Pian pääsen hyppäämään kumijalan kyytiin ja saavun stadionille juuri ja juuri ajoissa. Päätän, että paluumatkalla kierrän pidemmän kaavan mukaan Little Suttonin asemalle.  

Ottelu, kuten kaikki muutkin tänään, alkaa minuutin hiljaisuudella Rememberance Sundayn vuoksi.  Paikalle on tullut vain noin kymmenen Bloods-fania, eikä kotijoukkueellakaan näytä olevan kuin reilu satakunta kannattajaa, joten 2500 kapasiteetin Rivacre Park näyttää todella autiolta. Toisaalta, mikä ihme se nyt on, kun kenttä on keskellä hevonpersettä, jonne ei pääse kuin omalla autolla? Tai kenties tämä on ollut The Motormens:in alkuperäinen idea – onhan joukkue perustettu vuonna 1963 Vauxhallin autotehtaan (jonka tuotteet kulkevat Suomessa muistaakseni Opelin nimellä) toimesta ja ehkä tehtaanpatruunat toivoivat, että paikalle pääsemiseksi ihmiset ostaisivat oman tehtaan auton. Suunnitelma näyttää toimineen, koska stadionin edustalla yhdeksän autoa kymmenestä on Vauxhalleja. 1980-luvun loppupuolella rakennettu stadion on hyvin tyypillinen non-league areena - toisella pitkällä sivulla on katettu pääkatsomo, toisella pieni katettu seisomakatsomo ja maalien takana ei ole mitään. Huomaan, että päätykatsomon puolella tallustelee kasuaalisti myös kaksi Droylsdenin pelaajaa; Kilheeney ja Brown. Eikös kenttäkuuluttaja juuri sanonut, että Killer on vaihtopenkillä? Miksi hän tuolla haahuilee?  

Peli on jo toinen toinen tällä viikolla, ja odotan yhtä vahvaa esitystä kuin tiistaina, jolloin Bloods voitti Worcesterin helposti 4-1. Ennen tuota peliä kannattajien mielenkiinto oli vieläkin edellisen lauantain Stalybridge-pelissä ja sen jälkipuinnissa. Ottelun jälkeen hulinat olivat olleet pahempia kuin olin kuvitellutkaan, ja valitettavasti jotain Celticin kannattajaa oli puukotettu stadionilla. Kannattajajoukon mielipiteet olivat myös jakautuneet Phillon soihdun heittämisen suhteen ja hätäisimmät huutelivat jo elinikäistä pelikieltoa maalivahdille. Mielestäni ulosajo ja sitä seuraava kolmen ottelun pelikielto oli oikea tuomio, mutta elinikäinen pelikielto tai potkut joukkueesta olisivat liioittelua. Mies teki tietysti väärin heittäessään soihdun takaisin, mutta on paha mennä sanomaan, miten esim. minä itse olisin tilanteessa reagoinnut. Erityisesti, koska huhut kertovat, että Phillipsin siirryttyä Stalybridgestä Droylsdeniin pari kautta sitten, hän ja hänen perheensä ovat saanneet uhkauksia pieneltä vähemmistöltä Celtic-kannattajista ja jokaisessa paikallismatsissa häntä heitellään kolikoilla sun muilla. 

Tänään kuitenkin Vauxhall hallitsee peliä ottelun alkupuolella ja Bloods näyttää olevan pulassa, vaikka Motormen on sarjataulukossa huomattavasti Droylsdenia alempana. Miksi tämä aina menee näin? Bloods pelaa upeasti kovempia joukkueita vastaan, mutta lähtökohtaisesti heikompia vastaan joukkue näyttää olevan aina pulassa! Mahtaako kyseessä olla joku asennevamma vai vaan huono tuuri yhdistettynä vastustajan kovaan motivaatioon, mene ja tiedä. Hieman alle puolen tunnin pelin jälkeen kotijoukkue saa rankkarin ja John Lawless pistää pallon pilkulta helpon näköisesti sisään. Molemmat joukkueet saavat useamman hyvän maalipaikan, mutta mikään ei mene sisään. Noin varttia ennen täyttä peliaikaa Vauxhallin pelaaja ajetaan ulos hänen huitaistuaan Dale Johnsonia. Bloods painostaa, mutta  vierasjoukkueen tasoitus tulee vasta ottelun viime minuuteilla, kun Rowe pamauttaa upean kaukolaukauksen noin 20 metristä maaliin.

Tulomatkasta viisastuneena poistun Rivacre Parkilta pidemmän reitin kautta. Toinen reitti stadionille osoittautuu aivan yhtä huonoksi kuin se ensimmäinenkin. Täälläkään suunnassa ei ole katukäytävää sen paremmin kuin piennartakaan, vaan joudun rämpimään pimeän maantien viereisessä pusikossa varmaan noin kilometrin, ennen kuin tulen Hooton Lanen risteykseen. Hiukseni tarttuvat pensaaseen ja puunoksa läimäyttää minua kivuliaasti reiteen. Ohiajavan auton valojen loisteessa huomaan, että farkkujeni lahkeet ovat aivan mudassa. Hooton Lane on yhtä pimeä kuin Rivacre Road eikä sielläkään ole jalkakäytävää. En tule enää koskaan tänne hevonperseeseen, sadattelen mielessäni, kun tallustan lannalta haisevaa, säkkipimeää maantietä kohti Little Suttonin rautatieasemaa.

Vauxhall Motors-Droylsden 1-1

(Lawless rp. ; Rowe)

Rivacre Park, Ellesmere Port 12.11.2011

Yleisöä 189

Bonfire Nightin hulinaa

Droylsdenin keskusta on yli vuoden ajan muistuttanut rakennustyömaata, koska Metrolink-raitsikkalinjaa ollaan laajentamassa Ashtoniin. Olen jo tottunut siihen, että joka kerta kun tulen matsiin, bussipysäkki on vaihtanut paikkaa, mutta viimeisen kuukauden aikana tilanne on muuttunut kauheasta aivan helvetilliseksi ja liikenne tuntuu olevan jatkuvasti täysin pysähdyksissä. Sen vuoksi olen jo kolmannen kerran peräkkäin myöhässä ja saavun Butchers Armsille vasta muutamia minuutteja ennen kick offia. Käsiohjelmat on taas myyty loppuun ja ympärilläni näkyy vain Celticin sinivalkoisia pelipaitoja ja kaulaliinoja. Molempien joukkueiden kannattajille tämä on se ottelu, jonka he tarkistavat ensimmäisenä kun otteluohjelma kesällä julkaistaan. Kilpailu Droylsdenin ja Stalybridgen välillä on aivan yhtä intensiivistä kuin kilpailu vaikkapa Manun ja Cityn välillä. Kuten Halifax-ottelussakin, yli puolet paikalla olevista katsojista näyttävät kannattavan vastustajia. Koko ottelun alun Butchers Armsilla kaikuukin Celticin kannustuslaulut, ja viiden minuutin kohdalla vieraskatsomossa syttyy sininen savusoihtu. Luulen, että tästä ottelusta on tulossa aivan erityinen.   

  

Manchester Evening Newsissa kerrottiin perjantaina, että Stalybridgen pelaajat ottavat osaa Movember-kampanjaan, jonka tarkoitus on kerätä rahaa ja nostaa tietoisuutta miesten terveysongelmista, kuten eturauhassyövästä, kasvattamalla marraskuun aikana viikset. Huomaan, että suurimmalla osalla pelaajista ei ole edes haituvaisia amisviiksiä. Saattavathan he toki olla liian nuoria saadakseen tuuheat viikset kasvamaan nenänsä alle, ja onhan marraskuukin vasta aluillaan, mutta veikkaan, että kyseessä on ennemminkin jonkun sortin ‘ei parta pahoille kasva’-skenaario… Katselen Celtic-pelaajia ja mietin, että vaikka heidän säälittävät yrityksensä laskisi yhteen, he eivät pääsisi lähellekään Droylsdenin Dean Johnsonia, jonka leukaperiä koristava sänkä on aina yhtä komea kuin Karhukoplan konnilla konsanaan. Ainoa pelaaja, joka on onnistunut aloittamaan kampanjan, näyttää olevan keskikentän numero kuusi, joka on luultavasti ottanut varaslähdön, koska hän alkaa jo uhkaavasti muistuttaa saksalaista pornotähteä. Stalybridgen johtava maalintekijä Connor Jennings, joka valittiin viime viikolla Englannin C-maajoukkueeseen kymmenen päivän päästä Gibraltaria vastaan pelattavaan maaotteluun, vie vieraat 1-0 johtoon. En ole enää ihmettele, miksi Celtic on sarjan kärjessä kärsittyään vain yhden tappion liigassa, koska he pelaavat kaunista ja liikkuvaa peliä. Droylsden vastaa samalla tavalla ja on kiva katsoa kahta syöttelevää ja maata pitkin pelaavaa joukuetta sen sijaan, että pelaajat vain potkaisisivat palloa kohti maalia ja juoksisivat perään.

Toisella jaksolla Droylsden aloittaa vahvasti ja rakentaa pari uhkaavaa tilannetta Celticin maalille. Pian vastustajat pääsevät kuitenkin nopeaan vastahyökkäykseen ja Ellams pistää joukkueen 2-0 johtoon. Vieraskannattajat ottavat tilanteesta ilon irti muistuttaen jälleen lauluillaan, kuinka paljon he inhoavat Droylsdenia. Bloods vastaa välittömästi ja Dan Gardner kaventaa Johnsonin esityön jälkeen. Ensimmäisen kerran moneen viikkoon kotijoukkueen kannattajat innostuvat todella kannustamaan ja tunnelma on hieno. Joku mies tulee lähelleni katsomoon kahta hampurilaista kantaen ja kertoo kaverilleen, että Celtic-fanit ovat syljeskelleet Droylsdenin vaihtopenkille ja että joku on heittänyt sinne tuolin. Ihmettelen hieman, mistä kyseinen huligaani on tuolin stadionilla löytänyt, mutta en ymmärrä kiinnittää mahdollisiin mellakoihin sen enempää huomiota, koska Droylsden on taas rakentelemassa lupaavan näköistä hyökkäystä. Jotkut lähitienoon asukkaat ovat jo aloittaneen tämän iltaisen Bonfire Nightin juhlimisen ja taivaalla näkyy silloin tällöin ilotulituksia. Bloodsin painostuksesta huolimatta Celtic tekee taas maalin. Paikallisottelun tunnelma alkaa nousta aivan liian kuumaksi, kun joku heittää Celtic-päädystä soihdun kentälle. Droylsdenin maalivahti Paul Phillips viskaa maalinsuulla savuavan soihdun takaisin katsomoon ja tuomari antaa miehelle aivan oikeutetusti suoran punaisen palkinnoksi hänen VPK-toiminnastaan. Phillo komennetaan pukukopin puolelle, mutta maalivahtia ei kuitenkaan saada niin helposti pois kentältä, vaan hän riitelee vielä hetken tuomarin kanssa. Sekä koti- että vieraskannattajat buuaavat maalivahdille ja hänen holtittomalle toiminnalleen ja kun pelaajat yrittävät marssittaa Philloa pelaajatunnelin suuntaan, joku heittää Droylsdenin katsomosta paukkupommin noin kahden metrin päähän Stalybridgen maalivahdista Jan Budtzista ja mies lakoaa kentän pintaan kuin ammuttuna. Yleisö buuaa ja osa kannattajista alkaa vaikuttamaan hieman aggressiivisilta. Stadionilla kaikuu ’We all hate Bridge-scum’ kun kenttäkuuluttaja komentaa kaikki järjestysmiehet fanikatsomoiden eteen.

  

Kun ottelu vihdoin useiden minuuttien tauon jälkeen pääsee alkamaan, vajaamiehinen Droylsden hallitsee pelitilanteita suvereenisti. Tuomari näyttää menettäneen otteensa peliin täysin ja antaa kerta toisensa jälkeen aivan outoja tuomioita. Jälleen laiturina pelaava puolustaja Carlos Logan kaventaa ja Bloods jatkaa pelin hallintaa. Tuomari puhaltaa pelin poikki juuri kun Dale on pääsemässä läpi ja antaa hyvin oudosti Celticille vapaapotkun.  Bloods pelaa niin kauniisti, että he ansaitsisivat pelistä vähintään tasapelin ja päätykatsomoon kokoontuneet kannattajat luulevat sen jo tulleen, kun Dale pääsee yksin läpi. Mies pistää pallon jo maalivahdin yli ja kannattajat alkavat hurraamaan ansaittua tasoitusta, mutta pallo lipuu kuin ihmeen kaupalla maalin ohi. En voi uskoa silmiäni. Miten tuosta tilanteesta ei saa maalia? Avustava erotuomari näyttää kuutta minuuttia lisäaikaa ja ei mene kuin tovi, kun loistavasti pelannut Rowe tasoittaa pelin. Koko päätykatsomo räjähtää. Koko kauden aikana en ole kokenut tällaista tunnelmaa! Tämä on aivan uskomatonta! 

Kannattajat laulavat nyt sydämensä kyllyydestä ja järkyttyneet ja epäuskoiset Celtic-fanit joutuvat kuuntelemaan  kaikki mahdolliset pilkkalaulut ’You’re not singing anymore’:n ja ’ Top of the league? You’re having a laugh!’:in väliltä. Kentän puolella vajaamiehinen Droylsden hakee maalia epätoivon vimmalla ja tämän hetken suurin sankari Danny Rowe onkin lähellä tehdä voittomaalin. Katsomossa riemuitsevien Bloods-fanien muistuttaessa vastustajille, että ’2-0 and you fucked it up’, Rowe pääsee jälleen kiusaamaan Celtic-vahtia, mutta voittomaali jää vieläkin tekemättä. Kun tuomari puhaltaa pelin päättyneeksi, taputan kentältä poistuvalle joukkueelle; olen todella ylpeä kuinka hienosti he taistelivat tasoihin kahden maalin tappioasemasta vajaalla miehityksellä. Ohitseni juoksee kovaa vauhtia joukko nuoria poikia; jossain päin stadionia kuuma tunnelma on valitettavasti purkautunut tappeluksi. Tällaista en haluaisi todellakaan nähdä non-league matseissa, joissa yleensä aina on hyvä tunnelma kannattajien keskuudessa. Itse asiassa tuollainen käytös ei kuulu mihinkään jalkapallopeliin. Manchesterin pimeässä illassa kaikuu ‘We’re Droylsden FC, we score when we want’ kun lähden stadionilta pois.  

Droylsden-Stalybridge Celtic 3-3

(Gardner, Logan, Rowe; Jennings, Ellams, Brogan)

Butchers Arms, 5.11.2011

Yleisöä 656