Katselen ympärilleni Butchers Armsilla, ja toivon, että Gordon Strachan olisi saapunut paikalle kannustamaan Hinckleyn kapteenina pelaavaa poikaansa Gavinia. Harvalukuisen yleisön joukossa ei näy punapäistä skottia, joka aikoinaan käskytti muun muassa Celticiä ja Southamptonia, enkä itse asiassa edes tiedä, mitä tekisin jos hän olisi paikalla. Minulla ei ikimaailmassa olisi rohkeutta lähestyä kyseistä herrasmiestä ja mennä paiskaamaan kättä, puhumattakaan siitä, että menisin keskustelemaan pienikokoisen mutta tulisieluisen skotin kanssa jalkapallosta. Herra Strachan ei todellakaan ole ainoa, joka on jättänyt tämän illan ottelun väliin; paikalle on saapunut vain 192 silmäparia, ja jopa huutosakki, joka hyvänäkin päivänä on piskuinen, on paikalla vain noin puolella vahvuudella. Ottelusta onkin kulunut jo reilu vartti, kun he yrittävän viritellä ensimmäistä kannustushuutoa, joka kuitenkin jää yksittäisen ‘Who are you? Who are you?’ huutelun asteelle.
Ensimmäinen puoliaika on melkoista höntsäilyä ja täynnä harhasyöttöjä. Kumpikaan joukkue ei näytä kykenevältä maalintekoon ja jakso loppuukin maalittomana. Haahuilen tauolla tapani mukaan ympäriinsä, mutta en vieläkään löydä Gordonia. Hyväksyn lopulta faktan, että hän ei ole matkustanut seisomaan kylmän ja mutaisen kentän laidalle, vaan istuu todennäköisesti lämpimän takkatulen ääressä katsomassa telkkaria teemuki kädessään, kuten kaikki, joilla on yhtään järkeä päässään. Toinen jakso pelistä alkaa vauhdikkaasti, kun Kilheeney iskee kotijoukkueen johtoon neljän minuutin pelin jälkeen, mutta riemuni ei kestä kauaa, kun Hinckley tasoittaa ottelun. Siinä jäi isäpapalta hieno maali näkemättä, mietin kun valkopaitaiset vastustajat kaulailevat maalin tehnyttä Strachan junioria. Seisoskelen kotijoukkueen vaihtopenkin läheisyydessä, ja huomaan, että manageri Dave Pace puuttuu tekniseltä alueelta. Hetken kuluttua huomaan herran seisovan pääkatsomossa karjumassa joukkueelle, ja pohdin, onko hän taas saanut jonkin sortin toimitsijakiellon; onhan mies heitetty katsomoon ainakin kaksi kertaa tällä kaudella, ellen aivan väärin muista.
Toisen puoliajan alkupuolella Bloods vaihtaa uuden puolustajan Sam Stockleyn kentälle, mutta vain muutaman minuutin pelin jälkeen kaveri kyyristyy kentän pintaan ja pian paikalle tuodaan paareja ja mies kannetaan pukukopin puolelle. En nähnyt mitä tapahtui ja koko loppuottelun minulla on ikävä möykky vatsassani. Mietin hädissäni, mitä puolustajallemme oikein kävi ja kun olen näkevinäni että stadionille tulee ambulanssi, minua huolestuttaa entistä enemmän. Luoja, annan Samin olla kunnossa! Killerin illan toinen maali nostaa hieman mielialaani, mutta Knitters tasoittaa jälleen vain muutaman minuutin kuluttua vaarallisen kärkimiehen Gary Rickettsin toimesta. Kotijoukkue vie lopulta voiton, kiitos Rousen 83. minuutin maalin, mutta lähtiessäni pois stadionilta, huomaan ambulanssin seisovan vieläkin pukukoppien luona. Ennen kuin Manchesteriin suuntaava bussi saapuu, ehdin ainakin kymmenen kertaa rukoilla, että Sam on kunnossa.
Droylsden-Hinckley United 3-2
(Kilheeney 2, Rouse; Strachan, Ricketts)
Butchers Arms 21.02.2011
Yleisöä 192
keskiviikko 23. helmikuuta 2011
maanantai 21. helmikuuta 2011
Hukkareissu vol.2
Kuinkahan paljon yksinkertaisempaa elämäni olisi jos minulla olisi auto ja minun ei tarvitsisi turvautua julkiseen liikenteeseen reissatakseni ympäri Englantia seuraamassa mutasarjafutista? Ainakin tämän lauantain kaltaiset turhat reissut jäisivät tekemättä, nimittäin samaan aikaan kun minua kuljettanut linja-auto aloitti lähes kolmen tunnin matkansa kohti Birminghamia, Redditch Unitedin Valley stadionilla tehtiin päätös, että kenttä on liian märkä ja ottelu joudutaan siirtämään. Minä tietysti huristin autuaan tietämättömänä pitkin M6:ta...
Ottelun siirtäminen oli sääli erityisesti Redditchin kannalta, koska seura on pahoissa taloudellisissa vaikeuksissa, ja luulen, että keskelle viikkoa siirrettävä ottelu tulee keräämään vielä vähemmän katsojia kuin se lauantaina olisi. Vain reilu viikko ennen peruutettua Droylsden-matsia seura joutui tekemään vaikean päätöksen ja leikkaamaan pelaajabudjetin nollaan, eli siirtymään täysin amatööriseuraksi. Vuonna 1819 Redditch Townin nimellä perustettu seura on yksi Keski-Englannin vanhimmista jalkapalloseuroista, mutta he ovat joutuneet taistelemaan vähenevien tulojen kanssa jo useamman vuoden ja kaudella 2008-09 oli jopa huhuja, että United yhdistyisi paikalliskilpailijansa Bromsgrove Roversin kanssa. Seuran puheenjohtaja Ken Rae kertoi Football Conferencen nettisivuilla, että marraskuusta lähtien hän on joutunut tasoittamaan seuran tilejä omasta taskustaan, jotta pelaajien palkat ja muut laskut saataisiin maksettua ajoissa, ja että tilanne ei voi enää jatkua nykyisen kaltaisena. Katsojamäärät ovat alimmillaan kahdeksaan vuoteen ja useassa pelissä on ollut alle 190 katsojaa, joten jos seura haluaa välttää konkurssin, tilanteelle tehtävä jotain nyt, koska tulot ovat huomattavasti menoja pienemmät.
Redditchin tilanne liigassa on todella tukala. Tällä hetkellä joukkue on viimeisenä, 12 pistettä putoamisviivan alapuolella (yhden ottelun vähemmän pelanneena kuin 19. oleva Hyde FC), ja maaliero on karmea -49, mutta viimeisten viikkojen aikana tulokset ovat alkanet parantua; joukkue esimerkiksi piti sarjajohtaja Nuneatonin tasapelissä. Football Conferencen nettisivun haastattelussa puheenjohtaja kiittikin joukkueen pelaajia sitoutumisesta joukkueeseen, ja kertoi että useat pelaajista ovat saaneet tarjouksia muilta seuroilta, mutta he ovat kieltäytyneet ja osoittaneet sataprosenttista lojaalisuutta Redditch Unitedille vaikeassa tilanteessa. Pelaajille on luonnollisesti annettu täysi vapaus lähteä, jos he eivät halua pelata loppukautta ilmaiseksi. Myös seuran uskolliset kannattajat saivat puheenjohtajalta ylitsevuotavia kiitoksia. ‘Ennen joulua yritimme kerätä seuralle lisätuloja ja kutsuimme paikallisia yrityksiä investoimaan seuraan ja mahtavat kannattajamme avasivat myös kukkaronnyörinsä ja lahjoittivat satoja puntia. Ilman noita lahjoituksia ja ilman TRUST:in (The Redditch United Supporters’ Trust) ponnisteluja seura olisi huomattavasti huonommassa taloudellisessa tilanteessa.’ Liian moni pieni seura on viime aikoina mennyt konkurssiin. Farsley Celtic, Ilkeston, Chester...Toivottavasti edes Redditch onnistuu pitämään päänsä veden pinnalla, ja aloittamaan uudelleen rakentamisen ensi kaudella, vaikka se sitten olisikin alemmalla sarjatasolla.
Redditch Cut Budget Completely

keskiviikko 9. helmikuuta 2011
Kyseenalaista kunniaa You Tubessa
Maanantai aamusta pitkä tovi sujui lukiessani Blythin nettiforumia. Lauantainen FA Trophy ottelu herätti siellä suurta närkästystä; erityisesti ensimmäisen puoliajan tilanne, jossa Kilheeney torjui pallon maaliviivalta kädellään. Pah, hieno pusku, sanon minä vaikken tapahtumaa kentän toisesta päädystä asti selvästi nähnytkään (itseasiassa luulin ensin, että pallo osui ylärimaan, ja mietin miksi Blythin pelaajat alkoivat jahtaamaan tuomaria) mutta vihaisten Spartans-kannattajien postaaman You Tube-linkin perusteella (joka muutamassa päivässä on katsottu yli 280 000 kertaa) uskallan (tosin kieli poskessa) väittää että maailmanluokan pusku ykköshyökkääjältämme! Video tilanteesta oli päätynyt myös ainakin Yahoon etusivulle, joten joukkue saa hieman kyseenalaista kunniaa. Käsivirhe tosin oli Yahoon sivuilla merkitty tilanteeseen täysin syyttömän Liam Brownhillin piikkiin.
Lauantain otteluun Croft Parkille oli pakkautunut kiitettävä määrä katsojia, ja Droylsdenistakin tuli jopa bussillinen vieraskannattajia, joten tunnelma oli hieno aina Kilheeneyn käsivirheeseen asti, jonka jälkeen tilanne muuttui hieman räjähdysherkäksi. Peli oli melko viihdyttävä, ja tilanne näytti jo vierasjoukkueen kannalta hieman huolestuttavalta kun Blyth meni 2-1 johtoon kun peliä oli jäljellä hieman reilu 10 minuuttia. Bloods kuitenkin taisteli tasapelin Kilheeneyn puskumaalilla vain neljä minuuttia myöhemmin ja varmisti näin uusintaottelun.
Uusintaottelu sen sijaan ei näyttänyt kiinnostavan paikallisia edes vähää alusta, vaan paikalle oli tullut vain hieman yli 200 katsojaa, joista reilu kolmekymmentä oli Spartans-kannattajia. Lauantain ottelun hienosta taistelusta ei ollut jälkeään, kun vahva vierasjoukkue jyräsi jokaisella osa-alueella. En tiedä, vaikuttiko Kilheeneyn puuttuminen joukkueen peliin noin paljon (Killer oli Stalybridge-pelin ulosajon vuoksi pelikiellossa) vai olivatko pelaajat väsyneitä otteluruuhkan takia, mutta joukkueen esitys oli varsin aneeminen. Ja kun Bloods pääsi hieman peliin mukaan toisen puoliajan alkupuolella ja haki tasoitusta, Nat Kerr lensi järkyttävän taklauksen vuoksi suoralla punaisella ulos ja se oli sitten siinä. Blyth jatkoi neljännelle kierrokselle, ja saa kotiottelun arkkivihollistaan Gatesheadia vastaan. Toivoa vain sopii, että Droylsden pystyy huomattavasti parempaan suoritukseen lauantaina kun sarjajohtaja Nuneaton Town saapuu Butchers Armsille, koska muuten piste-ero muihin nousukarsintapaikasta taisteleviin joukkueisiin uhkaa nousta aivan liian suureksi.
Blyth Spartans-Droylsden 2-2
(Brayson rp. Dale; Boyd, Kilheeney)
FA Trophy 3rd Round
Croft Park, Blyth 05.02.2011
Yleisöä 708
Droylsden-Blyth Spartans 0-4
(Tait 2, Groves, O’Mahoney)
FA Trophy 3rd Round Replay
Butchers Arms 07.02.2011
Yleisöä 229
Kilheeneyn käsivirhe
Kilheeneyn käsivirhe 2

Tilaa:
Blogitekstit (Atom)