Olen melkein myöhässä saapuessani stadionille. Vaikka pelin alkuun on vain muutama minuutti, paikalla ei näytä olevan juuri ketään – missä kaikki katsojat ovat? Vilkaisen nopeasti läpi pelaajien sisäänkäynnin ikkunaan teipatun avauskokoonpanon (miksiköhän meillä on kakkosmaalivahti avauksessa?) ja kiirehdin päätykatsomoon samaan aikaan kun pelaajat jo astelevat kentälle. Tämän päivän vastustajan Hinckleyn manageri, 80-luvun alussa Tampereen Ilveksessäkin pelannut Dean Thomas, pisti viime viikon loppupuolella koko joukkueen siirtolistalle huonojen otteiden jälkeen. Taktiikka näytti toimivan, koska sen jälkeen Knitters voitti FC Halifaxin 3-2, mutta Hyde-ottelun hyvän esityksen perusteella uskon kuitenkin, että Hinckleyn uusi nousu katkeaa tähän otteluun.
Suur-Manchesteriä perjantaista asti piiskanneet rajut sadekuurot ovat kastelleet Butchers Armsin ei-enää-niin-samettisen nurmikon läpimäräksi ja vesi roiskuu korkealle, kun pelaajat juoksevat. Syötöt jäävät aivan torsoiksi märän kentän takia, enkä usko, että pelistä tulee erityisen korkeatasoinen. Kuitenkin jo neljännellä minuutilla Kilheeney pistää kotijoukkueen lähietäisyydeltä 1-0 johtoon. Kymmenisen minuuttia tästä, ja Bloods tuplaa johtonsa, kun Johnson chippaa pallon nätisti maalivahdin yli. Myhäilen tyytyväisenä. Tästähän on tulossa helppo ottelu! Taso ei todellakaan ole korkea, kentällä liukastelevat pelaajat näyttävät viettävän suurimman osan ajastaan kontallaan kentän pinnalla ja jo muutaman kymmenen minuutin höntsäilyn jälkeen suurin osa pelaajista on ihanan mutaisia. Butchers Armsille on saapunut ehkä parikymmentä Knitters-fania, mutta tunnelmaa ei ole lainkaan. Yleisöä näyttää olevat todella vähän, silmämääräisesti veikkaisin paikalla olevan paljon vähemmän kun ilmoitettu 265 silmäparia. Toisaalta, eivät he mitään klassikkoa menetä, kun ovat jääneet kotiin... Kakkosmolari Lake on pelannut ihan kelvollisesti, mutta hieman ennen ensimmäisen puoliajan loppua Hinckleyn kärjessä juokseva aivan hemmetin iso mörssäri kaventaa rankkarialueen rajalta nätillä vedolla.
Peli on toisella jaksolla melko heikkoa sohimista verrattuna tiistaihin. Kummallakaan joukkueella ei ole loistavia tilanteita ja syötöt jäävät järjestään liian lyhyiksi ja vastustaja pääsee aina väliin. Hinckley vaihtaa sisään nuoren Jake Holtin. Hieman ennen vaihtoa Knitters sai vaparin omalta puolustusalueeltaan. Pallo leijailee kohti Droylsdenin maalia ja se noin 10 sekuntia kentällä ollut räkänokka jatkaa ensikosketuksellaan vaparin Bloods-vahdin selän taakse. Ei voi olla totta! Kotijoukkue on ryssinyt selvän ja helpon johdon tasapeliksi ja peliaikaa on vain vartti jäljellä. Droylsden ottaa Danny Rowen pois ja Jordan ’ei-sukua-stevenille’ Gerrard tulee sisään. Hän syöttääkin Johnsonin vapaaksi, Dale haastaa maalivahdin ja pallo lipuu vapaana odottavalle Kilheeneylle. Olen hypännyt varmasti jo puoli metriä ilmaan valmiina tuulettamaan voittomaalia, mutta Killer onnistuu laukomaan ohi! Tipahdettuani takaisin katsomon betonille vaikerran epätoivoisena uskomatta näkemääni. Mies oli kuuden metrin päässä maalista!!! OK, totta puhuen etäisyyttä oli varmasti lähemmäs 15 metriä, mutta minäkin olisin siitä osunut tolppien väliin... Varsinaisen peliajan viimeisellä minuutilla Bloods saa vapaapotkun rangaistusalueen kaarelta, mutta veto menee hieman ohi. Lisäajalla alkaa kova sadekuuro mutta se ei hiljennä Droylsdenin hyökkäysintoa. Dale saa jälleen tilaisuuden tehdä kotijoukkueen voittomaalin, mutta löysä veto liruu maalin ohi. Kannattajatkin ovat selvästi turhautuneita joukkueen tuhlattuihin maalipaikkoihin ja turhautuminen purkautuu painokelvottomina sanoina, joista osansa saa niin kotijoukkueen hyökkääjät, tuomari kuin Hinckleyn maalivahti, joka ei näytä pitävän turhaa kiirettä noutaessaan palloa ja asettaessaan sitä maalipotkuksi. Droylsden hyökkää jälleen ja Johnson kaadetaan. Kannattajat vaativat kuorossa rankkaria, mutta tuomari viittoilee peliä jatkumaan. Vastahyökkäys ja katastrofi on valmis: Hinckley iskee voittomaalin aivan viimeisellä sekunnilla. En voi kuin tuijottaa epäuskoisena kaukaisuuteen, kun tuomari viheltää ottelun päättyneeksi.
Droylsden-Hinckley United 2-3
(Kilheeney, Johnson; Clarke, Holt, Newton)
Butchers Arms 17.09.2011
Yleisöä 265
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti