maanantai 14. maaliskuuta 2011

Missattuja rankkareita

Junamatka Carlislesta Workingtoniin ei vakuuta Cumbrian kauneudesta. Järvien ja kukkuloitten sijasta juna puksuttaa kuraisen ja masentavan harmaan maiseman läpi, joka tuo mieleeni muutaman vuoden takaisen bussimatkan halki Puolan maaseudun ja Maryportin kohdilla alkanut tihkusade ei ainakaan saa eriskummallisia, likaisia aaltopeltivajoja näyttämään yhtään viehättävämmiltä. Workington kärsi pahoin vuoden 2009 tulvissa, kun pari Derwent-joen ylittävistä silloista sortui ja pitkään kaupunkiin pääsi vain kiertämällä 25 mailin matkan Cockermouthin kautta. Paikallinen jalkapallostadion Borough Park on myös peruskorjauksen tarpeessa, erityisesti ränsistynyt päätykatsomo kaipaisi kasvojenkohotusta, mutta en anna tämän pienen yksityiskohdan häiritä. Päinvastoin, se tekee stadionista sympaattisen oloisen ja etsinkin itselleni mukavan, sateelta suojaisan paikan, josta katselen joukkueitten lämmittelyä. Droylsdenin pelaajat laukovat kohti maalia, mutta suuri osa vedoista menee reilusti ohi. Päätykatsomon takana on jonkin sortin työmaakoppi ja kuten arvata saattaa, yksi vaihtopelaajista onnistuu rikkomaan sen ikkunan harhalaukauksellaan.

Ottelun alku sujuu melko tasaisesti. Stadionille on kerääntynyt ihan kohtalaisesti porukkaa, mutta kannustuksesta ei ole tietoakaan lukuunottamatta yksittäistä räikkää, jota joku pyörittää pääkatsomossa ja muutamia kohteliaita taputuksia, kun kotijoukkue laukoo kohti maalia. Ensimmäisen puoliajan loppupuolella Bloods saa todella heppoisan rankkarin. Ihmettelen, että kerrankin tuomari on meidän puolella, mutta iloni loppuu lyhyeen kun huomaan Luke Holdenin asettelevan palloa pilkulle. Holden? Eikö meillä ole ihan oikeitakin rankkarieksperttejä? Ja niinkuin olisin voinut ennustaa, Luke pistää löysän vedon suoraan maalivahdin syliin.

Tauolla kierrän kentän ympäri katsomaan mitä pienessä fanipuodissa on tarjolla. Hämmennyn, kun ensimmäinen silmiini pistävä asia on Newcastle United seinäkello, mutta mitäpä asia minulle kuuluu. Koetan katsella, näkyykö Borough Parkilla muita Bloods-kannattajia, mutta en onnistu löytämään ketään. Yhden miehen tunnistan Droylsdenin matseista, mutta hänellä taitaa olla jonkinlainen rooli seurassa, joten häntä ei lasketa. Luulen myös näkeväni yhden kokoonpanosta puuttuvan pelaajan klubitalon baarissa, mutta... Toisella puoliajalla asetun ränsistyneen päätykatsomon kulmaan seuraamaan peliä. Reds pitää palloa, vyöryttää hyökkäyksiä tasaiseen tahtiin ja peliä on pelattu hieman alle tunti kun kotijoukkue menee johtoon. Samaan aikaan koko ottelun kestänyt tihkusade muuttuu kaatosateeksi ja vaihtopenkkien lähellä seisoskelleet kotijoukkueen kannattajat tunkevat seuraani katoksen alle. Workingtonin pelaajan laukaus lentää päätykatsomoon, mutta koska paikalla ei näytä olevan pallopoikia, eivätkä paikalliset viitsi liikauttaa evääkään auttaakseen, Bloods-vahti Phillips joutuu loikkaamaan kenttää reunustavan aidan yli noutaakseen pelivälineen. Pian Droylsden saa taas jostain syystä rangaistuspotkun ja tällä kertaa Banim vetää pallon taivaantuuliin. Nostan epätoivoisena kädet kasvoilleni ja vaikerran mielessäni, että jopa minä olisin pystynyt parempaan suoritukseen. Ympärilläni Reds-fanit naureskelevat vahingoniloisina ja eräs heistä tiedustelee, oliko kyseessä sama kaveri, joka ryssi ensimmäisen rankkarin. Peliä on pelattu lähes 80 minuuttia ja kaatosade on muuttunut kovasta aivan järkyttäväksi. Droylsdenin keskikenttä tekee virheen ja toisen puoliajan laidallani juossut ihanan mutainen numero 9 vie isännät 2-0 johtoon. Kaksi missattua rankkaria ja tappio. Noh, ainakaan tällä kertaa kukaan ei lentänyt ulos, ajattelen kiirehtiessäni kohti Carlislea ja kotimatkaa.

Workington AFC-Droylsden 2-0
(Wright, Rogan)
Borough Park, Workington 12.03.2011
Yleisöä 389

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti