Droylsdenilla ei ollut viikonloppuna peliä, koska alkuperäiseen otteluohjelmaan vastustajaksi kirjattu Ilkeston joutui jättämään sarjan konkurssin takia. Valitettavasti liigan muut pelitkään eivät tuottaneet toivottuja lopputuloksia, vaan kaikki joukkueet, jotka Bloods voisi saada kiinni, voittivat ottelunsa. Itse suunnistin viikonlopun viettoon Lontooseen, ja shoppailun, nähtävyyksien ja Oxford-Cambridge soutukisojen katsomisen sijaan löysin itseni Walton on Thames nimisestä kylästä katsomassa mutasarjafutista. Alun alkaen minun oli tarkoitus mennä katsomaan jotain hieman tasokkaampaa matsia, kuten Dagenhamin tai AFC Wimbledonin peliä, mutta ottelulistaa lukiessani silmiini sattui Ryman Leaguen ykkösdivisioonan (8.korkein sarjataso) ottelu, jota en voinut ohittaa...
Tunnustan rehellisesti olevani eräänlainen jalkapalloromantikko. Minua miellyttävät pienet rapistuvat stadionit, historian havina ja pikkujoukkueiden yllätykset isompia vastaan. Juuri siksi Walton&Hersham FC vs. Corinthian Casuals kiinnosti enemmän kuin parempi tasoiset ottelut. 1939 kaksi perinteistä amatöörijoukkuetta, Corinthians ja Casuals yhdistyivät ja muodostivat joukkueen, joka nykyisin pelaa alasarjoissa, ja josta oikeastaan kukaan Surreyn ja etelä-Englannin ulkopuolella ei ole edes kuullut, mutta Corinthias oli aikoinaan eräs Britannian tunnetuimmista joukkueista. Se perustettiin 1882 haastamaan Skotlannin ylivoima jalkapallossa, ja alkujaan seuran piti toimia täysin amatööriyden arvoja kunnioittaen; pitkän aikaa seura esimerkiksi kieltäytyi liittymästä Englannin jalkapalloliittoon ja ottamasta osaa FA Cupiin, koska he eivät haluneet kilpailla palkinnoista. Joukkue tuotti kuitenkin pelaajia Englannin maajoukkueeseen; 1880-luvulla suurin osa maaotteluissa Skotlantia vastaan pelanneista englantilaisista edustikin Corinthiansia, ja sekä 1894 että 1895 Walesia vastaan pelatuissa maaotteluissa koko Englannin joukkue muodostui Corinthians-pelaajista. Suurin perintö, jonka Corinthians jätti nykyjalkapalloilulle löytyy kuitenkin muualta. Seura nimittäin kiersi ympäri maailmaa pelaamassa näytösotteluita ja levitti näin jalkapallon ilosanomaa ympäri maailman, aina Etelä-Amerikasta Ruotsiin ja Etelä Afrikkaan. Corinthians muun muassa antoi nimensä brasilialaiselle SC Corinthians Paulistalle ja Real Madridin ikoninen koko valkoinen peliasu on myös adoptoitu englantilaisjoukkueelta.
Walton on Thames vaikutti todella varakkaalta seudulta. Talot olivat isoja ja jokaisen etupihalla oli Mersu, mutta varakkuus ei kuitenkaan ulottunut kaupungin (kyläksi minä sitä kyllä kutsuisin...) jalkapallokentälle Stompond Lanelle, joka olisi näyttänyt aivan synnyinkaupunkini urheilukentältä, ellei siellä olisi ollut pääkatsomoa ja moukarihäkkikin oli väärässä kulmassa. Vaihtopenkki oli kyllä ehkä mielenkiintoisin mitä olen nähnyt, perinteisen vaihtopenkin sijaan Swans pelaajat saivat istua puisella puistonpenkillä! Stadionilla oli perusbrittiläiseen tyyliin kuitenkin klubitalo, jonne tallustin ennen ottelua. Minulla oli koko ajan ikävä tunne, että paikalliset tuijottivat minua ihmetellen ja luultavasti epäilivät minun olevan pelissä stadionbongausreissulla. Ottelussa oli 104 katsojaa ja tunnelma oli rento, mutta pelin taso oli todella heikko. Olin odottanut suurempaakin tasoeroa joukkueitten välillä, sillä kotijoukkue on vielä taistelemassa nousukarsintapaikasta ja vierasjoukkue puolestaan taistelee putoamista vastaan, mutta molemmat olivat samanlaisia sählääjiä. Kuuluisa ‘Corinthians-spirit’, jonka pitäisi edustaa herrasmiesmäistä reilun pelin henkeä ja pelailua rakkaudesta lajia kohtaan loisti poissaolollaan, kun vastustajien (joilla muuten oli harvinaisen ruma pelipaita, jonka toinen puolisko oli ruskea ja toinen vaaleanpunainen) taktiikka näytti koostuvan nilkoille potkimisesta ja paidassa roikkumisesta. Katselin jo ottelun alussa, että Corinthiansin numero kolme, laitapuolustaja, oli joka tilanteessa askeleen verran jäljessä kotijoukkueen pelaajia, ja juuri ennen taukovihellysta tyyppi vetikin aivan järkyttävällä niittokonetaklauksella kotijoukkueen seiskalta jalat alta ja sai vaivanpalkaksi suoran punaisen. Nurmenpintaan niitattua rassukkaa jouduttiinkin hoivaamaan pitkä tovi, ja tauolla ambulanssi haki miehen stadionilta. Jomman kumman joukkueen valmentaja ei ollut ilmeisesti yhtään minua vakuuttuneempi joukkueensa pelistä, koska kävellessäni tauolla klubitalolle valmentajan huuto kuului pukukopin raollaan olevasta ikkunasta kauas pihalle, ja useampi paikallinenkin seisoskeli pihalla tirskumassa koutsin f-sanojen täyttämälle huutomyrskylle.
Valmentajan paasaus ei kuitenkaan auttanut, koska kummankaan joukkueen taso ei noussut toisella puoliajalla vaan peli jatkui samanlaisena höntsäilynä kuin ensimmäiselläkin puoliajalla, tosin reilun 60 minuutin pelin jälkeen pelaajat meinasivat alkaa tappelemaan. Kotijoukkue meni johtoon, mutta aivan viime minuuteilla vierasjoukkue tasoitti tilanteessa, jossa puolustuksen olisi pitänyt helposti siivota pallo pois. Kiirehdin ottelun jälkeen takaisin Lontooseen illan viettoon. Sinänsä ottelusta ei jäänyt jälkipolville kerrottavaa, mutta tulipahan käytyä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti