tiistai 11. tammikuuta 2011

Melkein vuosipäivä

Tajusin jonkin aikaa sitten, että olen pian viettämässä tärkeää vuosipäivää. Ei, kyseessä ei ole hääpäivä tai mikään vastaava, jota normaalit ihmiset viettävät, vaan elämäni ensimmäisen Droylsden-pelin vuosipäivä. Ensimmäinen otteluni Slaughterhousella oli 12.01.2004. Olin vasta edellisenä kesänä muuttanut Manchesteriin, joten jo heti ensimmäisellä kaudella olin väijymässä Tamesiden ylpeyttä Manchester Premier Cupin ottelussa Chaddertonia vastaan. Nyt, aika tarkalleen seitsemän vuotta myöhemmin, olen taas Butchers Armsilla, seuraamassa jälleen Premier Cupia. Jotkut asiat ne ei muutu...

Ollakseni rehellinen, en muista juuri mitään ensimmäisestä Droylsdenin pelistäni. Vanhaa käsiohjelmaa selailemalla huomaan, että monet asiat ovat pysyneet samana. Käsiohjelma on yhä painettu samalla comic sans -fontilla, sisältö on aikalailla sama ja kannattajayhdistyksen jäsenmaksu oli silloinkin £5/vuosi. Jopa kokoonpanolistasta löytyi kaksi tuttua nimeä: maalivahti Paul Phillips ja hyökkääjä Ciaran Kilheeney (joka ilmeisesti oli ollut loukkaantuneena ja pelannut edellisessä ottelussa Wittonia vastaan vain noin kolme minuuttia) olivat seuran listoilla jo silloin ja Unibond Premier Divisionin maalintekijätilastoa johtanut Radcliffe Borough:n Banim kuulostaa myös epäilyttävän tutulta nimeltä.

Tänään ottelutunnelmani ei kuitenkaan ole huipussaan. Vettä tulee vaihteeksi vaakasuoraa päin naamaa ja puuskittaisesta tuulesta johtuen sateenvarjo on taas kerran täysin turha kapine. Siirryn katetun sivukatsomon suojiin ja jo ennen kuin ottelu on edes alkanut, ehdin miettiä ainakin viiteen kertaan että mitä ihmettä minä täälläkin teen. Mietin myös lauantain Worcester-peliä. Hieno voitto viime minuutin maalilla, erityisesti koska Bloods pelasi melko keskinkertaisesti ja varsinkin toisella jaksolla oli selvästi alakynnessä. Mutta juuri näistä otteluista onkin voitto otettava, jos mielii keväällä jatkokarsintoihin. Tämän illan matsiin Droylsden on vaihtanut avauskokoonpanoa hieman lauantaista ja antanut parille vaihtopelaajalle paikan avukseen, mikä on hyvä asia, koska joukkue pelaa kahden ottelun viikkovauhdilla hamaan tulevaisuuteen, joten höntsäcupin matsi ei ole luonnollisestikaan tärkeysjärjestyksessä ensimmäisellä sijalla. Samaa on ilmeisesti ajatelleet seuran kannattajat, koska lasken paikalle vaivautuneen vain hieman yli sata innokasta (hullua?) katsojaa.

Suurimman osan ottelusta ajatukseni harhailevat kaikessa muussa kuin pelitapahtumissa. Miten en ole ennen huomannut että Hyden puolustustajat ovat noin pulskia? Kuinkakohan monta palloa seuralta katoaa vuodessa kun pelaajat potkivat niitä stadionilta ulos? Miksiköhän vastustajien numero kympin pelipaita on noin jumalattoman suuri? Herään horroksestani vain kun joukkueet tekevät maalit ja huomaan myös Droylsdenin puolustajan hienon puskun oman maalin ylärimaan ja Hyden hylätyn maalin, mutta tiedän jo nyt, että kuten seitsemän vuotta sitten Chaddertonia vastaan, minulle ei jää tästä ottelusta mitään muistikuvaa.

Niin, 2003-2004. Droylsden voitti Chaddertonin 5-1 Brodien (2), Wrightin, Byrnen ja Salmonin maaleilla 168 katsojan edessä. Bloods voitti Manchester Premier Cupin sillä kaudella ja sijoittui liigassa toiseksi. Voin vain toivoa että tämä kausi on yhtä menestyksekäs!

Droylsden FC-Worcester City 2-1
(Cryan, McNiven: Clyde)
Butchers Arms, 08.01.2011
Yleisöä 264

Droylsden FC-Hyde FC 3-1
(Gardner, Kilheeney 2; Whalley)
Manchester Premier Cup 2nd Round
Butchers Arms, 10.01.2011
Yleisöä 134

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti