Viimeisiä viedään

Kausi alkaa olla todellakin lopuillaan. Kevään toiseksi viimeinen kotipeli Slaughterhousessa on alkamaisillaan ja viikonlopun 3-0 tappio sarjajohtaja Southportille on jättänyt Droylsdenin roikkumaan kynsin hampain viimeisestä karsintapaikasta. Yllätyn, kun maksaessani sisäänpääsyä kaveri ojentaa minulle pääsylipun (en ole ikinä sellaista Droylsdenissa saanut) mutta suureksi riemukseni huomaan, että pääsylippu on viime lauantain Southport peliin; päivämäärä ja vierasjoukkueen nimi on vain pyyhitty yli mustalla tussilla. Vain mutasarjassa... Haahuilen kentän laidalla ja katselen aikani kuluksi kannattajia. Minulla on vieläkin joka pelissä tavattoman ulkopuolinen olo. Enhän minä muutenkaan tunnu kuuluvan joukkoon millään stadionilla, mutta täällä jos missä ulkopuolisuus korostuu, koska kaikki muut näyttävät tuntevan toisensa. Ja pelaajat näyttävät tuntevan suurimman osan katsojista, koska he lämmittelyn aikana juttelevat rennosti kentän laidalla seisoskeleville ukkeleille. Vaikka kevät onkin jo saapunut Manchesteriin, se ei ole vielä ehtinyt lämmittää Butchers Armsin rapistuvan seisomakatsomon rakenteita, ja betonin raoista esiin puskevat voikukat ovat vasta nupullaan. Siitä huolimatta joku urho kävelee vastaan shortseissa, t-paidassa ja varvastossuissa, vaikka iltalämpötila alkaa lähentyä viittä astetta. Vuosia Englannissa asuneena olen tullut johtopäätökseen, että kansakuntana briteiltä puuttuu päästä juuri se ruuvi, joka saa skandinaavit pistämään farkkujen alle pitkät kalsarit kun lämpömittari näyttää miinusta ja laittamaan takin päälle tuulisena huhtikuun iltana jaliskentän laidalla.

Ottelu alkaa Alfretonin hallinnassa ja paikalle saapuneet vierasfanit, joita on noin tusina, alkavat kenties toivomaan uusintaa aiemmin keväällä pelatusta ottelusta jossa ‘Alfie’ rökitti The Bloodsia 5-0, mutta kotijoukkueen puolustus kuitenkin kestää tällä kertaa. Reilun kahdenkymmenen minuutin pelin jälkeen vastustajien numero 7 Jake Moult saa todella tuskallisen näköisen tällin jalkoväliin ja jää makaamaan kentän pintaan kaksinkerroin. Pienen hoitotuokion jälkeen hän on kuitenkin taas jaloillaan ja astellessaan kentän laidalle, hän kurkistelee shortsiensa sisään tarkistaen että kaikki on tallessa. Lähelläni seisoskelevat teinit höröttelevät tilanteelle kuin Beavis ja Butthead aikoinaan. Olen hieman yllättynyt kuinka paljon brittiläisen alaluokan teinejä kentän laidalla näkyy. Nämä tyypit nimittäin näyttävät siltä, ettei paikallinen alasarjanjoukkue voisi vähemmän kiinnostaa. Pojat ovat perinteisesti pukeutuneet mustiin tuulipukuihin ja lippalakkiin ja polttelevat savukkeita joissa ainakin hajun perusteella taitaa olla jotain tupakkaa tuhmempaa ja tytöillä on legginsit, liian lyhyet hameet, liian tumma feikkirusketus ja mauttomaasti tupeeratut hiukset ja jumalattoman isot ja tyylittömät korvakorut. Luulevatkohan he että löytävät pelistä jonkun tulevaisuuden tähden ja saavat siten glamourin täytteisen, kiiltäväkantisista juorulehdistä tutun elämän huippujalkapalloilijan vaimona? Noh, kuka minä olen tyttöjen unelmia tuomitsemaan, vaikka luulenkin, että heillä olisi paremmat mahdollisuudet löytää tuleva huippupelaaja esim. Cityn akatemiapelistä kuin Conference Northista.

Johtuneeko numero seiskan tuskallisesta kohtaamisesta nappulakengän kanssa vai mistä, mutta Alfretonin alkuvauhti hidastuu ja The Bloods saa hieman paremmin otetta pelistä, mutta maaleja ei tule. Itse epäilen hetkittäin, että vastustajien keskuspuolustaja Kyle McFadzean (aikoinaan yhden matsin Sheffield Unitedissa pelannut todella pelottavan näköinen ilmestys; iso, kalju sikaniskalädi, joka luultavasti pystyisi hajottamaan nilkkasi pelkästään murahtamalla sinun suuntaasi) on syy miksi maaleja ei tule; Droylsdenin hyökkääjät eivät yksinkertaisesti uskalla lähestyä maalia tämän hurjimuksen seistessä tiellä sieraimet savuten. Tai ehkä minä olen ainoa kuka tätä puolustajaa pelkää? Ehkä juuri sen vuoksi minä en pelaa edes Droylsdenissa, saatikka sitten missään paremmassa joukkueessa?

Puoliajalla siirryn toiselle laidalle kenttää ja seisoskelen loppupelin nojaten huteraan betoniaitaan lähellä vaihtopenkkejä. Näin pienellä stadionilla katsojat pääsevät halutessaan todella lähelle peliä - minunkin paikkani on vain noin kahden metrin päässä sivurajasta. Huomioni kiinnittyy laidallani juoksevaan avustavaan erotuomariin, joka tuntuu olevan aikamoinen pomottelija. Erityisesti vaihtopelaajat ovat jatkuvasti hänen hampaissaan; välillä hän komentaa heitä sivummalle ja yhdessä vaiheessa hän jopa kommentoi kotijoukkueen vaihtopelaajalle Alex Meechanille että älä vaan seiso siinä katselemassa peliä, venyttele nyt edes. Vierelläni aitaan nojailevat vanhemmat miekkoset vitsailevat tuomarille että tule meille koutsiksi kun noin innokas olet, mutta tuomari ei näytä huomaavan tilanteessa mitään hauskaa vaan tuhahtaa, ja jatkaa hommiaan. Droylsden on toisella puoliajalla selvästi parempi joukkue mutta he onnistuvat tuhrimaan useammankin maalitilanteen ja ottelu päättyy maalittomaan tasapeliin.

Droylsden FC-Alfreton Town 0-0

Butchers Arms 12.05.2010
Yleisöä 329