maanantai 26. huhtikuuta 2010

Kohti nousukarsintoja

Aloitan tunnustuksella: En itse ollut paikalla runkosarjan viimeisessä ottelussa Redditchiä vastaan, koska olin kymmenien kilometrien päässä englantilaisen liigajoukkueeni matsissa. Mutta poissaolostani huolimatta (tai ehkä juuri siitä johtuen) sarja päättyi Droylsdenin kannalta suotuisasti. Ennen viimeistä kierrosta The Bloods oli sarjassa seitsemäntenä, kaksi pistettä viimeisellä karsijan paikalla olevan Corbyn jäljessä ja pisteen kuudentena olevan Hinckleyn jäljessä. Corby oli lopettanut kautensa jo keskiviikkona voittamalla Blyth Spartansin, joten Droylsdenin oli voitettava, ja toivottava että Alfreton ei häviä kotonaan Hinckleylle. Ja kaikki sujui suunnitelmien mukaan: Alfie voitti 3-2 ja Droylsden murskasi Redditchin 6-1, Tony Grayn viimeistellessä neljä osumaa. Normaalisti Redditch olisi pudonnut sarjasta, mutta tällä kaudella vain kaksi viimeistä joukkuetta tippui Conference Northista, koska Farsley Celtic poistettiin sarjasta talousongelmien vuoksi.

Southport nousi suoraan Conferenceen ja voitti viimeisessä ottelussaan Eastwoodin 3-0. Fleetwoodilla olisi ollut mahdollisuus mennä vielä ohi, mutta edes 2-0 voitto Stalybridgestä ei riittänyt. Ilman Farsleyn sarjasta sulkemista Fleetwood olisi noussut suoraan, mutta Football Conference oli vain päivää ennen viimeistä kierrosta hylännyt seuran valituksen Farsleylta voitettujen pisteiden menettämisestä, ja ‘Turska Armeija’ joutuukin kohtaamaan Droylsdenin karsinnoissa. Ensimmäinen osaottelu on jo keskiviikkoiltana Slaughterhousella ja heti sunnuntaina pelataan toinen osa Highburylla.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti