Hattaroita ja hulinaa

Highbury. Pelkkä nimi tuo mieleen vanhan, arvokkaan ja historiaa henkivän stadionin, jonka valkoisessa Art Deco etuseinässä on punainen tykki ja jonka rakenteisiin on pinttynyt tuhansien riemunhetkien ja pettymysten tuoksu. Mutta tuota stadionia ei enää ole, sen tilalla on rakennustyömaa johon kohoaa hienoja luksusasuntoja. Ja tämä Highbury jonka edessä minä seison pilvisenä sunnuntai iltapäivänä, ei todellakaan hengi historiaa eikä erityisemmin tuoksu edes menestykseltä. Ainoa tuoksu ilmassa on Irlanninmereltä puhaltava suolainen merituuli ja jostain kantautuva fish and chipsien houkuttelevan epäterveellinen tuoksu. Ensimmäinen ottelu Fleetwoodin Highburylla pelattiin syyskuussa 1939, mutta vain muutamaa päivää tämän jälkeen alkoi sota (tosin luulen että se ei johtunut Fleetwoodin pelistä tai sen tuloksesta) ja seuraavaa ottelua saatiin odottaa seitsemän vuotta.

Päästyäni stadionin sisäpuolelle huomaan sen olevan todella kaunis ja viihtyisä (lukuunottamatta vieraskatsomon kulmaan raahattua rakennuskoppivessaa) mutta ehkä minun ei pitäisi olla ihmeissäni, onhan stadioni läpikäymässä noin kahden miljoonan punnan modernisointia. Fleetwood sijaitsee muutaman mailin päässä Blackpoolista, joka oli aina 60-luvulle asti Britannian työväenluokan (erityisesti Pohjois- ja Luoteis-Englannin tehdastyöläisten) suosima lomakohde, mutta nykyisin halpojen etelänlomien vuoksi kaupunki on menettänyt suurimman osan turisteistaan ja sitä kansoittavat enää humalassa toikkaroivat myötähäpeää aiheuttavat polttariporukat ja huvipuistossa kirmailevat lapsiperheet. Itse en ole ollut kiinnostunut vuoristoradoista tai muista kieputtimista ja huvipuistohärpäkkeistä sen jälkeen kun kerran vuosia sitten erehdyin Blackpool Pleasure Beachin ‘Big One’-vuoristorataan, mutta ostan itselleni hattaran lounaaksi kun kerran huvipuistokaupungissa ollaan ja huomenna on yleinen vapaapäiväkin.

Ottelu alkaa Droylsdenin osalta hermostuneesti ja vaikuttaa kun kentällä olisi aivan eri joukkue kuin keskiviikkona. Syötöt menevät minne sattuu ja vastustaja pääsee pyörittämään peliä täysin omaan tahtiinsa. Puolen tunnin pelin jälkeen Droylsdenin shefki-kuqimainen pakki Steve Halford meinaa puskea pallon omaan maaliin ja alkaa vaikuttaa siltä että tulossa on todella vaikea iltapäivä. Vain kymmenkunta minuuttia tästä, avustava erotuomari missaa päivänselvän käsivirheen ja antaa tilanteesta kulman. Vierassektiossa kuohuu, sillä tilanne oli niin selvä, että jos joku olisi katsellut kiikareilla Dundalkissa itään yli Irlanninmeren, hänkin olisi nähnyt rikkeen mutta tuomari ei. Ja kuten arvata saattaa, kulmapotkusta tulee maali. Muutamaa minuuttia myöhemmin maalivahti saa taas kaivaa palloa verkostaan, kun Droylsdenin-shefki rikkoo boksin tuntumassa ja Gareth Seddon pistää vapaapotkun maaliin, vieden kotijoukkueen 2-0 johtoon ja tasoittaen yhteismaalit. Puoliajalla vierassektiossa alkaa hulina. Itse olen vessassa, joten en näe mistä tilanne saa alkunsa, mutta ehdin nähdä kun puolentusinaa sikaniskakarjua raahataan järjestysmiesten ja poliisien toimesta stadionin ulkopuolelle.

Droylsdenin peli ei juurikaan parannu toisella puoliajalla ja huomaan tuijottavani hermostuneena pelikelloa. Jos tilanne pysyy 2-0:ssa, seuraa jatkoaika. Käärin kaulaliinaa tiukemmin ympärilleni, koska mereltä puhaltaa todella pistävä viima ja palelen pahemmin kuin helmikuussa. Kotijoukkueen kannattajat pitävät katsomossa kovaa meteliä ja satakunta Droylsden fania jäävät kannattamisessa selvästi kakkoseksi. Toisella puoliajalla Cod Armyn fanit laulavat monta minuuttia kannustuslaulua Sex Pistolsien Anarchy in the UK:n sävelellä, mutta harmikseni en saa selvää laulun sanoista. Vieressäni seisova sikaniskalädi näpyttelee kännykkäänsä ja tiedottaa lähes yhtä pelottavan näköiselle kaverilleen saaneensa tekstarin Davelta että Stevie on pistetty putkaan mutta häntä ei. Hetkeä myöhemmin samalla miehellä on asiaa avustavalle erotuomarille ekaan maaliin johtaneesta tilanteesta: “Meidät ryöstettiin! Voi *****! Toi ***** ******* rajamies ei ***** nähny sitä ***** selvää tilannetta, ******** läski, sokea ******! Jos me ***** nyt hävitään tää ***** matsi, niin mä ***** menen ja tungen ***** tuon ***** lipun tuon ***** ***** tuomarin **********.” Mukava mies... Kuin ihmeenkaupalla Droylsden saa pidettyä Fleetwoodin kurissa toisella jaksolla, ja ottelu menee jatkoajalle.

Hermostuttaa. Ei kai meidän kausi nyt lopu tähän? Lisäajan ensimmäinen 15 minuuttinen sujuu ilman suurempia kommelluksia, mutta pelikellon näyttäessä 110min katastrofi iskee. Simon Grand vie kotijoukkueen johtoon ja vieraskatsomon valtaa epäuskoinen hiljaisuus. Onneksi joukkue ei kuitenkaan luovuta, vaan Lee Roche pistää vapaapotkun jälkitilanteesta pallon maaliin ja mahdollisuus sarjanousuun säilyy. Peli joudutaan ratkaisemaan rankkareilla. Hytisen hermostuneena, Droylsdenin pelaajat kokoontuvat riviin, kädet toistensa hartioilla. Pelaaja toisensa jälkeen laukoo rankkarin, molemmat maalivahdit torjuvat kerran. Viimeisenä pilkkua kohti astelee Liam Brownhill, joka on jälleen kerran ollut eräs joukkueen parhaista. En melkein uskalla katsoa, ja sekuntia myöhemmin toivon etten olisi nähnyt tilannetta. Liam-parka epäonnistuu. Miehen astellessa pettyneen näköisenä kohti joukkuetovereitaan joku Fleetwoodin pelaaja tekee maalin. Kotijoukkueen kannattajat ryntäävät kentälle juhlimaan joukkueensa kanssa. Droylsdenin fanit taputtavat pelaajilleen ja huutavat Liamin nimeä osoittaakseen tukensa nuorelle puolustajalle. Hiippailen pettyneenä pois katsomosta, ensimmäinen non-league kauteni on ohi: Ei nousukarsinta finaalia Alfretonia vastaan ensi sunnuntaina. Yritän vakuutella itselleni, että tulos oli ihan oikeutettu, olihan Fleetwood 21 pistettä Droylsdenin edellä sarjataulukossa, mutta ei auta. Noh, ehkä sitten ensi kaudella?

Fleetwood Town FC-Droylsden FC 3-1 (4-3 rp)
(Milligan, Seddon, Grand; Roche)
Highbury Stadium, Fleetwood 02.05.2010
Yleisöä 2862